Johanna Leponiemi: Matkaopas yhteiseen taskuun

Kun tulin valituksi Oulun seurakuntayhtymän kuluvalla valtuustokaudella työnsä aloittaneeseen Arvioinnin johtokuntaan, ja myöhemmin sen puheenjohtajaksi, tein itselleni yhden asian selväksi: me emme ole täällä vain kumileimasimina.

Kirkon hallinto on monimutkainen koneisto, jossa virkamiesjohto valmistelee ja luottamushenkilöt kantavat moraalisen sekä poliittisen vastuun päätöksistä.

Juuri tähän välimaastoon arviointityö asettuu. Me olemme seurakuntalaisten silmät ja korvat, varmistamassa, että kirkon eurot ja resurssit muuttuvat aidoksi toiminnaksi, joka tuntuu ihmisten arjessa.

Puheenjohtajana olen halunnut tuoda johtokunnan työhön rohkeutta, asiantuntemusta ja tarvittaessa jämäkkyyttä viheltää peli poikki.

Tästä saatiin painokas esimerkki, kun pöydällemme tuli laaja esitys seurakuntayhtymän konsernirakenteen kehittämisestä.

Paine viedä uudistus nopeasti läpi oli kova, mutta me johtokunnassa katsoimme asioita veronmaksajan silmin.

Otimme asialle perustellun aikalisän ja asetimme tiukat reunaehdot: hallinnon paisuttaminen ei saa tuottaa seurakuntalaisille uusia kustannuksia, ja jääviysriskit pitää tutkia huolella pyrkien minimoimaan ne.

Kirkon resurssit hallinnossa on kohdennettava siihen työhön, mihin ne on tarkoitettu.

Muu raha kuuluu ihmisten kohtaamiseen, auttamiseen ja tukemiseen.

Uudistusmielisyys ja inhimilliset arvot eivät ole minulle vain kauniita puheita saarnastuolissa, vaan ne tarkoittavat avoimuuden ja yhdenvertaisuuden ajamista myös talouden ja toiminnan ytimeen.

Kun arvioimme seurakuntayhtymän laajaa talousarviota ja toimintasuunnitelmaa, Arvioinnin johtokunnalla on mahdollisuus vahvaan rooliin kirkon toimintakulttuurin tuulettamisessa.

Olen ylpeä siitä, että olemme johtokunnassa saaneet ajettua läpi myös talouden esitystapaa aiempaa visuaalisemmaksi ja graafisemmaksi.

Kirkon talouden täytyy olla sellaista, että jokainen seurakuntalainen voi sen ymmärtää. Mutta emme pysähtyneet siihen.

Olemme vaatineet, että pelkän numeroiden pyörittelyn sijaan kirkon toiminnasta on saatava konkreettista ja mitattavaa.

Olemme esittäneet, että toimintakuluja pitää ensinnäkin tarkastella yhteisesti luotua strategiaa vasten.

Lisäksi on oltava uskallusta tarkastella niitä myös suhteessa ihmisten ja osallistujien määriin sekä mielipiteisiin.

Kyselytutkimukset ja tieteellinen tutkimustieto ja on siksi viisasta ottaa huomioon arvioitaessa kirkon toimintaa ja resurssien käyttöä.

Vain siten näemme, kohtaammeko oululaiset oikeasti siellä, missä oululaiset ovat ja mihin tukea eniten tarvitaan.

Kirkon on oltava rohkeasti tässä päivässä kiinni ja uudistustyötä on tehtävä avoimuudella ja teoilla.

Kun vaadimme hallinnon avoimuutta, vaalimme seurakuntien autonomian kunnioittamista ja osallistamme seurakuntalaisia paremmin jo strategisten tavoitteiden suunnitteluvaiheessa, rakennamme samalla helpommin lähestyttävää ja ihmisenkokoista kirkkoa.

Hengellisyys ei minulle luottamushenkilönä merkitse ainoastaan vastuunkantoa siinä, että kirkon ovet ovat auki jokaiselle juuri sellaisena kuin hän on ilman ehtoja, vaan myös siinä, että seurakuntahallinto madaltaa tietoisesti kynnystä kaikenlaisten ihmisten astua kirkon ovesta sisään.

Johanna Leponiemi

Oulujoen seurakunta, Elävä seurakunta – lähellä ihmistä