Katja Collins: Aamupuurot – vain ruumiin ravintoa?

Eri seurakunnat Oulussa tarjoavat ilmaisia aamupuurohetkiä ja muita aterioita tiloissaan. Karjasillan seurakunnassa aamupuuroja on eri kirkoissa kolmena päivänä viikossa.

Ovatko nämä aamupuurot vain siksi, että saisimme vatsamme kylläisiksi? Ei alkuunkaan! Puurotuokioissa toki saamme maittavan, monipuolisen aamupalan, mutta myös paljon muuta. Puurot ovat mahdollisuus tavata toisia ihmisiä, tutustua – jopa ystävystyä. Minä olen Pyhän Andreaan kirkolla saanut monia uusia ystäviä, joita tapaan viikoittain yhteisen aamupalan merkeissä.

Puurot ovat tuoneet yhteen eri-ikäisiä ihmisiä vauvasta vaariin. Perhekerholaiset tulevat puurolle, jotkut useamman sukupolven voimin. On työikäisiä, on eläkeläisiä. Ilokseni joitain viikkoja sitten läheiseltä Kaakkurin koululta tuli nuoria opettajiensa kanssa yhteiselle aamupalalle. He olivat kuulleet huhuja, että täällä on tarjolla ihanaa yhteisöllisyyttä. Tämä on jo todellista eri-ikäisten yhteyttä! Toivottavasti he tulevat vastaisuudessakin.

Jos ihminen saa yhteisön, johon kuulua, se on paljon. Näin hälvennetään yksinäisyyttä, joka alkaa olla kansantauti. Mutta puurohetki ei ole vain ruumiin ravintoa ja sosiaalisuutta. Se on myös hengen ravintoa.

Raamatussa Jeesus kutsui ihmisiä kanssaan syömään. Hän pyysi saada tulla syömään halveksitun veronkerääjän luo, joka pani veroista omaan pussiinsa rahaa. Juuri hänet Jeesus valitsi ateriayhteyteen kanssaan. Jeesuksen aikana ateriointi yhdessä oli todella suuri kunnianosoitus toista ihmistä kohtaan.

Ennen puuroaterioita on Karjasillan seurakunnassa mahdollisuus tulla aamurukoukselle. Minulle on tullut rakkaaksi hetkeksi viikossa Pyhän Andreaan kirkon aamurukous ja -puuro. Aamurukouksella saan sielulleni ravintoa ja ihanan hengähdyshetken arjen keskellä.

Minulle sopivin tapa osallistua seurakunnan toimintaan on arkena. Olen priorisoinut aamurukouksen aika korkealle arjessani. Vaikka tiedänkin, että Jumala kuulee hiljaiset huokauksetkin missä ja milloin vain, minulle on tärkeää jakaa rukoushetki toisten kanssa. Voin olla hiljaa tai rukoilla ääneen, jos siltä tuntuu. On vapaus olla. Rukouksen jälkeen menen aamupuurolle, jonka ryhmä vapaaehtoisia on valmistanut. Pöytä on runsas. Ja ennen kaikkea: saamme hartauden ja yhdessäoloa yli ikärajojen.

Välillä tilat natisevat liitoksistaan – niin suosittuja aamupuurot ovat. Voisiko puurohetkeä porrastaa niin, että alkuhartaus pidettäisiin kahteen kertaan ja ihmiset voisivat tulla eri aikoihin?

Tärkeää on, että eri-ikäiset voivat kohdata. Nyt haasteena on, että vapaaehtoisilla on kädet täynnä töitä. Heidän jaksamisestaan pitää huolehtia, ja saada lisää joukkoja keittiölle.

Kokisitko sinä, että voisit tarjota käsiparisi käyttöön ja tulla valmistamaan aamupalaa keskiviikkona, torstaina tai perjantaina (Maikkulan kappeli, Karjasillan kirkko tai Pyhän Andreaan kirkko)? Voisiko seurakunta harkita emännän palkkaamista vapaaehtoisten avuksi aamupuuroille? Mielestäni kun kysyntää on, siihen on vastattava, kuitenkin ilman että se on vapaaehtoisten tai seurakunnan työntekijöiden selkänahasta pois.

Ajattelen, että kun perustarpeet kuten ravinto ja turvallisuudentunne on täytetty, saattaa ihminen kaivata myös hengellistä ravintoa. Olen ajatellut, että voisin perustaa jonkun toisen vapaaehtoisen kanssa raamattupiirin puuron yhteyteen. Sinne voisi halutessaan tulla aamupalan jälkeen tutkailemaan Raamattua ja jakamaan kuulumisia. Näin toteutuisi matalan kynnyksen hengellisyys. Lähtisitkö mukaan?

Katja Collins
Karjasillan seurakunta, Elävä seurakunta – Lähellä ihmistä