Kuva Limingan Vanhan ajan joulusta vuodelta 2017. Pappila näkyy taustalla.

Suoraan kysyttynä: Voisiko Limingan pappilaan tehdä airbnb-asunnon?

29.2.20

Limingan pappilassa sijaitseva kirkkoherran asunto on tällä hetkellä tyhjillään, ja sen tulevaa käyttöä pohditaan seurakunnassa.


Elsi Salovaara Arkisto / Elsi Salovaara

Limingan vuoden 2019 lopussa eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Ilkka Tornberg asui perinteikkään pappilan yhteydessä olevassa asunnossa. Uusi kirkkoherra Pekka Tuomikoski ei kuitenkaan sinne asetu, joten asunnolle on alettu miettiä seurakunnassa uutta käyttöä. Asiaa käsiteltiin kirkkoneuvoston kokouksessa 27. helmikuuta.

Millaiseen tulokseen päädyitte kokouksessa, kirkkoherra Pekka Tuomikoski?

– Emme päässeet kokouksessa vielä hirveän pitkälle suunnitelmissa. On ehdotettu, että tilasta voisi alakerran salin osalta tulla eräänlainen liminkalaisten yhteinen olohuone, jota voisi käyttää esimerkiksi perhejuhliin. Rakennustoimikunnan mukaan seuraavaksi on tärkeää arvioida kunto ja mahdollisten remonttien tarve.

– Yläkerran sekä alakerran yksittäisten huoneiden osalta tiloihin mietitään myös työntekijöiden työskentelyhuoneita. Olennaista on, että aiempi asunto-osa liitetään osaksi pappila-viraston tiloja: entisen puolikkaan pappilan sijasta mietittävänä onkin koko pappilan kokonaisuus ja sen käyttö.

Kenelle kaikille liminkalaisten olohuone olisi avoinna?

– Perhejuhlien lisäksi salissa voisi pitää yhdistysten tilaisuuksia ja koulutuspäiviä. Mikäli tilasta perittäisiin vuokraa, se pidettäisiin kohtuuhintaisena. Lisäksi seurakunta voisi käyttää tilaa omissa tapahtumissaan ja kokoontumisissaan. Viime viikolla pidimme esimerkiksi siellä työntekijöiden kesken hetkihartauden.

Keskellä vanhaa liminkalaista kulttuurimaisemaa sijaitsevassa pappilassa oleva asunto voisi soveltua vaikkapa airbnb-vuokramajoitukseen. Tuotot voisi käyttää esimerkiksi diakonian avustuksiin. Onko tällainen tullut esiin ehdotuksissa?

– Tällaista ei kyllä kukaan ole hoksannut ehdottaa. Äkkiseltään se tuntuu kaukaa haetulta. En osaa sanoa, onko tuollainen edes mahdollista verovaroin toimivalle seurakunnalle.

=> Kommentoi ja anna palautetta jutusta

Lue Limingan edellisen kirkkoherran Ilkka Tornbergin haastattelu:

Kirkkoherran pesti päättyi – ”Ihmisiä ja maisemaa tulee ikävä”

Liminkalaiset valitsevat loka-marraskuussa uuden kirkkoherran

Liminkalaisten ”jäsenmaksu” alenee

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Limingan seurakunta