Päivi Jussila työskentelee Tuiran seurakunnassa kappalaisena.

Oululaispappi puhuu jälleen ekumeniasta, edelliskertaa seurasi kohu

2.3.20

Pastori Päivi Jussila toteaa uudessa Hengellisessä kuukauslehdessä, että ekumenia on poissa muodista lopullisesti. Ekumenia, johon Jussila itse uskoo, on eri kirkkokuntiin kuuluvien ihmisten ystävyys, naapuruus, työtoveruus tai perhe.


Riitta Hirvonen Sanna Krook / Kirkon kuvapankki

Tuiran kappalainen, TT Päivi Jussila synnytti tammikuussa 2013 pienen kirkollisen kohun, kun hän kirjoitti  Rauhan Tervehdyksen kolumnissa ekumeniasta toteamalla, että kirkon ykseysliike on ajautunut karille.  Jussila kysyi, kukapa enää jaksaa tosissaan uskoa kirkon näkyvään ykseyteen? Ja onko se edes tarkemmin ajateltuna tavoiteltavaa?

Jussilan pohdintaan reagoivat tuolloin muun muassa Suomen ekumeeninen neuvosto ja piispa Matti Repo.

Nyt Jussila puhuu ekumeniasta uudessa Hengellisessä kuukauslehdessä (3/2020). Hän sanoo muun muassa, että ekumenia ei ole enää muodissa, eikä muodikkaaksi aiheeksi enää palaa.

Jussilan mielestä aika on ajanut perinteisen ekumenian ohi. Hän kysyy, onko viralliselle ekumenialle tarvetta ja kenellä.

”Harvat ja valitut pääsevät edustamaan kirkkojaan neuvotteluihin, eivätkä he edusta omia ajatuksiaan. Oman kirkkokunnan väelle pitää osoittaa, ettei yhtään annettu periksi”, Jussila sanoo lehden haastattelussa.

Ekumenia, johon Jussila uskoo, on globaali maailma, eri kirkkokuntiin kuuluvien ihmisten ystävyys, naapuruus, työtoveruus tai perhe. ”Siinä on ekumeniaa, kun katolinen ja luterilainen ovat naimisissa keskenään. Arjessa on silloin tilaa erilaisille näkemyksille.”

Jussilan mielestä jakamaton yksi maailma ja jakamaton ihmisyys ovat jakamatonta kristikuntaa tärkeämpiä asioita. Seurakuntapapeilla on joka tapauksessa hänen mukaansa muut asiat mielessä kuin kirkkokuntia erottavat opilliset kysymykset.

Jussilan mielestä ekumeeniset neuvottelut tekevät ongelmia asioista, jotka eivät ole ihmisille ongelmia.

”Siellä saatetaan sanoa, että meillä on kipu siitä, ettemme ole yksi. Me muut ihmiset ihmettelemme, että mitä kipua pitäisi tuntea. Sehän on ihana asia, että on erilaisia traditioita.”

Tuiran kappalainen Päivi Jussila on työskennellyt Kirkon ulkoasian neuvostossa ja Teologisten asiain toimikunnassa sekä Luterilaisessa Maailmanliitossa.

Jussilan haastattelun Hengellisestä kuukauslehdestä voi lukea tästä.

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko