Suoraan kysyttynä: Miten hiihtotempaus auttaa hoitokokousten uhreja?

12.3.20

Tuomas Pelkonen aikoo hiihtää 24 tuntia yhtä mittaa saadakseen huomiota niin sanotuille hoitokokouksille ja niissä tehtävälle hengelliselle väkivallalle.


Elsi Salovaara Markus Lehti

Rikostutkija Tuomas Pelkosella on kokemusta fyysisestä itsensä likoon laittamisesta erilaisten tärkeiden asioiden ja toimintojen puolesta.

2013 hän pyöräili, meloi ja juoksi uuden lastensairaalan hyväksi, 2015 juoksi sata kilometriä Fiskarsista Vantaalle Hyvinkäällä haavoittuneen kollegan Heidi Foxellin hyväksi, 2018 meloi Lahdesta Jyväskylään keräten varoja Sairaalaklovneille ja Pienperheyhdistyksen Mieskavereille.

Seuraava koitos starttaa lauantaina 14. maaliskuuta kello 10 Auran majalla Oulussa. Pelkosen tavoitteena on, paitsi hiihtää ympyrää 24 tuntia ja yli 200 kilometriä, kerätä huomiota hänen mielestään yhä liian vaietulle asialle: vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen sisäisille hoitokokouksille ja niiden uhreille.

Miksi valitsit juuri tämän, aiemmista poikkeavan aiheen?

– Vanhoillislestadiolaisten hoitokokoukset traumatisoivat 1970-luvun lopulla suuren määrän suomalaisia, joista osa päätyi itsemurhiin, osa psykiatriseen laitoshoitoon. Tapahtumia ei ole liikkeessä koskaan selvitelty kunnolla, vaan ne on tyypillisesti vaiettu ja keskustelua vaatineet on vaiennettu. Ilmiö jatkuu edelleen.

– Hoitokokoukset ovat vääränlaista vallankäyttöä, joissa seurakunnan johdon näkemykset ovat menneet Raamatun edelle. Hoitokokouksissa lujitettiin normeja, kuten televisio- ja ehkäisykielto, joista tuli ehdottomia kuuliaisuuden mittareita. Ihmiset, jotka eivät näitä noudattaneet, joutuivat yhteisön ulkopuolelle.

Yhä edelleen kontrolli selitetään rakkautena.

 

– Yhä edelleen kontrolli selitetään rakkautena ja liikkeen omia normeja kyseenalaistavat vaiennetaan.

– Vaikka tulevassa tempauksessa ei kerätä rahaa millekään tietylle hyväntekeväisyyskohteelle, lasken tämänkin hyväntekeväisyydeksi, sillä tempauksella lisätään tietoisuutta tärkeästä aiheesta ja toivottavasti helpotetaan uhrien asemaa.

Millainen on oma suhteesi lestadiolaiseen liikkeeseen ja hoitokokouksiin?

-Olen syntynyt liikkeeseen pahimpana hoitokokousvuotena 1979. Molemmat isoisäni olivat lestadiolaisia pappeja ja liikkeen puhujia. Lähdin liikkeestä varhaisina teinivuosina.

– Aikuisiällä ohitin aiheen, mutta ongelmiin perehdyttyäni ja suuni avattuani puhumisella oli ikäviä seurauksia. Asiaan syventyminen on tuonut lisämotivaatiota vaietun väkivallan esiin tuomiseen. Mikään ei muutu, jos kukaan ei puutu.

Mikään ei muutu, jos kukaan ei puutu.

 

Millaisia tavoitteita olet asettanut tempaukselle?

– Toivon, että Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ottaisi vastuun 1970-luvun tapahtumista. Pelkkä pahoittelut tai tulkinta taitamattomasta toiminnasta ei riitä. Yhteiskunta on unohtanut uhrit. Haluan tuoda esiin uhrien äänen ja antaa heille rehellisen historian käsittelyn. Tempauksesta kuuleminen onkin herättänyt useissa vanhemmissa, liikkeestä suljetuissa ihmisissä toivoa muutoksesta ja oikeuden saamisesta. Tärkeää on myös tehdä hengellisen väkivallan ilmiötä tunnetuksi yhteiskunnassa.

Olet ammatiltasi rikostutkija, miten yhteiskunnan pitäisi kehittää hengellisen väkivallan tutkimista?

– Kunniaväkivalta, ihmiskauppa ja lähisuhdeväkivalta ovat nousseet viime vuosina esiin ja ne osataan tunnistaa yhä paremmin. Hengellisen väkivallan tunnistaminen on kuitenkin yhteiskunnassa katvealueella.

– Suomesta puuttuu oikeuskäytäntö hengellisen väkivallan osalta. Kunnianloukkauksen lisäksi pitäisi puhua pahoinpitelyistä. Törkeä pahoinpitely on helppo tunnistaa, kun se on fyysistä, mutta ihmisen henkistä runtelua ei tunnisteta niin helposti.

– Esimerkiksi uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuvaa hengellistä väkivaltaa on uhrin hankala tunnistaa, jos on syntynyt yhteisöön. Kun väkivallan tunnistaa, sen todistaminen on vaikeaa ja koko prosessi on henkisesti raskas. Moni ei myöskään edes ymmärrä tekevänsä toiselle väkivaltaa.

– Mielestäni uskonnollinen yhteisö, joka hyväksyy hengellisen väkivallan sisällään, pitäisi voida tuomita yhteisösakkoon, jollaisia on käytössä esimerkiksi ympäristöpuolella. Asia kuuluu myös kirkolle, joka on tietoinen tapauksista.

Moni ei myöskään edes ymmärrä tekevänsä toiselle väkivaltaa.

 

Mitä evankelis-luterilaisen kirkon pitäisi mielestäsi tehdä asian hyväksi?

– Kirkossa pitäisi pohtia, millainen opetus mahtuu sen sisälle. Mielestäni ongelmallista on se, jos esimerkiksi synninpäästöä antava pappi ei todella usko antamaansa synninpäästöön.

Millä apukeinoilla jaksat hiihtää vuorokauden putkeen?

– Minulla on kokemusta ultraurheilusta, ja tällaisessa suorituksessa adrenaliinia on sen verran suonissa ja syke koholla, että varmasti pysyy hereillä. Vaikka yö tekee aina tiukkaa, silloin olisi luonnollisempaa olla lämpimässä pää tyynyssä. Olen varannut majasta huoltotilat, ja kaverini ovat siellä huoltajina, saan illan tauolla hierontaa ja sukset voidellaan jne.

Minkä puolesta aiot seuraavaksi tempaista?

– Suunnittelen alkukesään 2022 sininauhamelontaa, jossa melon Suomen rannikkoa pitkin. Siinä tulee nähtyä Suomea taas uudesta näkökulmasta. Oululaisten kavereiden kanssa olemme alustavasti jo suunnitelleet tapaavamme silloin torikahveilla.

Harmittaako, että uhkaava koronavirus vie nyt kaiken tilan mediassa?

– Korona on ilmiönä globaalimpi, vaikka koskettaakin jo kaikkia suomalaisia. Hoitokokoushiihto on kuitenkin julkinen ja historiallinen tempaus aiheesta, josta on vaiettu liian pitkään. Tähänastisen palautteen perusteella Oulussa ja liikkeen liepeillä eletään hengessä mukana. Moni on pitänyt tempausta rohkeana tekona, ja silloinhan ollaan juuri oikeaan aikaan asialla. Kiitän kaikesta tuesta!

=> Kommentoi ja anna palautetta haastattelusta

 

Sinua voisi kiinnostaa myös tämä:

Kipeästi alkanut polku kuljettiin loppuun

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä