Kiirastorstain iltana Jeesus ja apostolit ovat yhteisellä aterialla. Sen edellä Herra pesee opetuslastensa jalat. Mukana on myös Juudas Iskariot, kavaltaja, rahapussi kädessään.

Ikonit johdattavat pääsiäisen ihmeeseen

10.4.20

Pääsiäinen on kirkon vanhin juhla. Se on kristityille myös kirkkovuoden suurin juhla. Ikonit eivät ole taideteoksia, ne ovat hartauden välikappaleita. Ikonien matkassa pääsee kulkemaan pääsiäisen valoon.


Veijo Koivula Ikonit: Eeva Zitting, Kuvat: Kari Riitakangas

”Ihmisyyteen kuuluu kauneuden kaipuu ja pyhyyden kaipaus, metropoliitta Ambrosius toteaa kirjassaan Pyhyyden kaipaus. Ikonit, pyhät kuvat, tarjoavat meille mahdollisuuden toteuttaa kristillistä spiritualiteettia, hoitaa hengellisiä harjoituksia ja toteuttaa siten kaipuutamme kauneuteen ja pyhyyteen.

Ikonit ovat ikkunoita pyhyyteen – Jumalan maailmaan ja Jumalan ihmisten maailmaan.

Meillä luterilaisilla on läntisten aatevirtausten, valistuksen ja rationalismin vaikutuksesta taipumusta ohentaa kristillisen uskon laajuutta ja syvyyttä sanojen ja tiedon tasolle.

Meillä on helposti kiusaus ajatella, että Jumalan luomista aisteista vain kuulo on liitettävissä uskon kysymyksiin.

Vaikka myönnämme, että uskossa on kyse mysteeristä, salaisuudesta, ja että näkymätön todellisuus on vähintäänkin näkyvän todellisuuden vahvuinen, pidämme silti usein järjen vähintäänkin takataskussa vartioimassa, miten ilmennämme ja harjoitamme uskoamme.

Ikonien merkitys

Helposti ajatellaan, että ikonit ovat ortodoksien asia. Totta on, että ortodoksisessa perinteessä ikoneilla on keskeinen merkitys, ja että itäinen kirkko on hyvin tarkasti vaalinut perinnettä ja ohjannut ikonimaalauksen periaatteita ja käytäntöjä. Ikoni tarkoittaa kuvaa – ja kuvan käyttö on kristittyjä velvoittava.

Emme voi kuvata Isä Jumalaa, mutta Jeesuksessa Kristuksessa Jumala tuli ihmiseksi ja siten myös kuvattavaksi. Viimeisten vuosikymmenten aikana ikonit ovat löytäneet tiensä myös lukuisiin luterilaisiin kirkkoihin, seurakuntasaleihin ja koteihin.

Ikonit ovat ikkunoita pyhän ja pyhien maailmaan. Olipa sitten kyseessä Kristuksen kuva tai Jumalansynnyttäjän eli Neitsyt Marian kuva tai jonkun muun pyhän ihmisen kuva, perimmäinen tarkoitus on sama: liittää meidät yhteyteen Pyhän, Kolmiyhteisen Jumalan kanssa.

Pyhien kunnioitus ei ole pois Jumalan kunnioittamisesta, vaan pyhän ihmisen kunnioittamisen perustana on nimenomaisesti hänen yhteytensä Jumalaan, ja mitä tuo yhteys on hänessä vaikuttanut.

Pääsiäisen juhlakausi on täynnä tapahtumia, jopa hyvin dramaattisia. Se merkitsee samalla, että tämän kirkkovuoden ajan sunnuntait ja niiden evankeliumit avautuvat kuvattaviksi.

Kuvina nuo tapahtumat puolestaan auttavat meitä pysähtymään kunkin tapahtuman äärelle katsomaan ja kuulemaan, mietiskelemään ja rukoilemaan.

Juhlakulkue

Hiljainen viikko, jota ortodoksit kutsuvat suureksi viikoksi, alkaa palmusunnuntaista. Jeesus Nasaretilainen saapuu Jerusalemiin aasilla ratsastaen. Suuret kansanjoukot ottavat hänet vastaan Kuninkaana ja osoittavat tämän Hoosianna-huudoin ja palmun-oksin.

Uuden aterian päivä

Viikon aikana tilanne muuttuu voimakkaasti. Siihen sisältyy hiljaisuutta, yksinäisyyttä, Pilatuksen johtama oikeudenkäynti ristiinnaulitse-huutoineen.

Päivä päivältä tilanteet ja tunnelmat tiivistyvät. Kiirastorstaina Jeesus on koolla kahdentoista opetuslapsensa kanssa yläsalissa.

Aterian edellä hän osoittaa äärimmäistä rakkautta läheisiään kohtaan pesemällä apostolien jalat – oli kyse tehtävästä, jota ei edes juutalainen palvelija voinut tehdä menettämättä arvoaan.

Ateria etenee totuttujen tapojen mukaisesti – kunnes Herra sanoo hämmästyttävät sanansa: ”Tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni – tehkää se minun muistokseni.”

 

Jeesusta ruoskittiin, pilkattiin ja hänen päälleen syljettiin. Jeesus ristiinnaulittiin kahden ryövärin väliin Golgatalla. Jeesuksen kuolinhetkellä temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti. Maa järisi, kalliot halkesivat , haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös.

 

Ristinkuolema

Hämmennys muuttuu seuraavana päivänä suruksi ja itkuksi. Nasaretin Jeesus ristiinnaulitaan Golgatalla. Suuren opettajan, Hyvän Paimenen kuolema tekee Jeesuksen läheisistä epätoivoisia – siitä huolimatta, että Jeesus on edeltä käsin kertonut tulevasta kärsimyksestään.

Vaikenemisen päivä

Seuraava päivä, lauantai, on hiljaisuuden ja vaikenemisen päivä. Kristus lepää haudassaan. Opetuslasten syvä suru jatkuu.

Kristus ei ole kuitenkaan toimeton tänäkään päivänä, sillä uskontunnustuksen mukaan hän astui alas tuonelaan – julistamaan evankeliumia.

 

Kuolemansa jälkeen Jeesus Kristus astui alas tuonelaan – näin lausumme myös uskontunnustuksessamme. Kristus on kuoleman, tuonelan ja helvetin kukistaja.

 

Suunnaton ilo

Pitkäperjantaista alkanut lamaannus saa sunnuntaina aivan uuden käänteen: muutamat naiset menevät Jeesuksen haudalle – ja toteavat sen tyhjäksi. Kristus on voittanut kuolemallaan kuoleman ja noussut ylös kuolleista.

Ylösnousemus ei ole vain idea tai aate, vaan Kristus myös ilmestyy useille läheisilleen. Epäuskoinen Tuomas saa jopa kosketella ylösnousseen Kristuksen haavojen jälkiä. Kun pitkäperjantain tapahtumat lamaannuttivat opetuslapset, pääsiäisen riemu puolestaan valloittaa heidän sydämensä ja mielensä niin, että heille tulee kiire julistaa ilosanomaa ylösnousseesta Herrasta heitä ympäröivään maailmaan.

 

Sapatin päätyttyä varhain sunnuntaiaamuna naiset kiirehtivät haudalle. Haudalle saapuneet näkivät poisvieritetyn kiven ja todistivat tyhjän haudan ihmettä. He ottivat vastaan enkelin ilosanoman ylösnousemuksesta ja lähtivät viemään ihmeellistä viestiä Herran apostoleille.

 

Kaipaus kohdistuu Kristukseen

Kaipauksesta on kirjoittanut erinomaisen kirjan Owe Wikström, Upsalan yliopiston uskonnonpsykologian professori. Tuossa kirjassaan hän toteaa, että usko on kaipauksen tunnistamista ja kohdistamista Kristukseen.

Meillä on runsain mitoin inhimillistä kaipuuta. Välillä se kohdistuu menneeseen, kun muistelemme lapsuutta tai nuoruutta tai jotakin merkittävää hetkeä elämässämme.

Toisinaan se suuntautuu tulevaisuuteen, kun odotamme kesää tai joulua tai jonkun läheisen ihmisen saapumista matkalta.

Kristittyinä uskomme, että meihin on sisään rakennettu paratiisin kaipuu ja ikuisen elämän kaipuu, kaipuu pyhyyteen.

Meissä jokaisessa on kaipuu pyhyyteen. Ehkä emme osaa pukea sitä sanoiksi. Ehkä emme aina tiedä, mihin suunnata katseemme ja ajatuksemme. Ehkä elämämme syystä tai toisesta tuntuu suuntautuvan kaikkeen muuhun kuin pyhyyteen. Silti tämä kaipuu on meissä.

Toivon, että pääsiäisen ajan käänteentekevät tapahtumat sekä tämän kirjoituksen yhteydessä esitellyt ikonit auttavat ja rohkaisevat meitä kaipauksen toteuttamisessa ja täyttämisessä.

Toivon myös, että nämä pääsiäiskauden ikonit rohkaisevat meitä tunnistamaan oman kaipauksemme, ja että ne auttavat meitä tunnustamaan Jumalan läsnäolon omassa elämässämme ja tässä maailmassa.

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko