Ylioppilasjuhlat jäävät odottamaan, isosen tehtävä muuttui päivätyöksi

25.5.20

Oululaisen Inga Haipuksen alkukesän suunnitelmat menivät uusiksi koronan vuoksi.


Teksti ja kuva: Marita Ahlgren

Oululaisen Inga Haipuksen elämässä on lähiaikoina kaksi kohokohtaa. Tällä viikolla hän saa käteensä ylioppilastodistuksen, kesäkuussa luvassa on rupeama rippikoulun isosena.

Koronakevät toi suunnitelmiin muutoksia: valkolakkia Haipus juhlii Kiimingissä perheensä parissa ja kesäkuussa koittava isosen tehtävä hoituu ympärivuorokautisen rippileirin sijaan päivätöinä.

Juhlien peruuntuminen harmittaa Merikosken lukion oppilasta.

– Olen odottanut, että kun pääsemme ylioppilaiksi, sitä juhlitaan isolla porukalla. Nyt se ei toteudukaan.

Ylioppilaslakin Haipus aikoo joka tapauksessa hankkia. Ostoslistalla on myös uusi mekko, sen voi pukea viimeistään elokuuksi koululle suunnitelluissa juhlallisuuksissa.

Myös isosten vastuulla rippikoulussa oleva ohjelmaa muokataan. Kaksi kertaa aikaisemmin isosena ollut Haipus ei osaa vielä arvioida, millaisia vaikutuksia rippileirin muuttumisella päiväleiriksi on.

– Vapaa-aikaa on vähemmän, joten osa isosten vastuulla olevasta ohjelmasta voi jäädä pois. Ehkä iltaohjelma lyhenee tai kevennyshetkiä järjestetään pitkin päivää, Kiiminkiin leirille suuntaava isonen miettii.

Se, että nuoret lähtevät aina rippikoulupäivän jälkeen koteihinsa, voi vaikuttaa siihen kuinka tuttuja heistä ehtii tulla.

– Leireillä on oppinut tuntemaan, millaisia nuoret ulkokuorensa alla oikeasti ovat.

Omassa kodissa kissan kanssa vietetty koronakevät on rauhoittanut Inga Haipuksen elämää. Aikataulutetun arjen tilalle on tullut ulkoilu ja vierailut perheen luo Kiiminkiin.

Sosionomin tutkinnosta haaveileva Haipus valmistautuu parhaillaan pääsykokeisiin. Jos etäkoe menee hyvin, edessä on valintakoe paikanpäällä Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Anna palautetta jutusta

Pandemia muuttaa seurakuntien rippikouluja, kesällä moni nuori käy päivärippikoulun

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä