DOMin asiakas Henna Lehtosaari arvostaa myymälän toimintaideologiaa, johon kuuluvat laadukkaat tuotteet, kierrätys ja hyväntekeväisyys.

DOM second hand suunnittelee sivutoimipisteiden perustamista

17.6.20

Oulun Vanhassa pappilassa toimiva, uudenveroisten vaatteiden myymälä sai rahoitukselleen jatkoa Oulun yhteiseltä kirkkovaltuustolta.


Teksti ja kuva: Marita Ahlgren

Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, uudenveroisia vaatteita Vanhan pappilan vintillä myyvä DOM second hand laajenee lähitulevaisuudessa.

Asemakadulla sijaitsevassa myymälässä haaveillaan sivutoimipisteiden perustamisesta lähikuntiin. Tämä edellyttää yhteistyökumppaneiden löytymistä.

– Toimipisteet pyörisivät vapaaehtoisvoimin ja saisivat myytävät tuotteensa meiltä Oulusta, suunnittelee myymälän toiminnanohjaaja Mari Tuokkola.

Samoissa tiloissa DOMin kanssa voisi sijaita esimerkiksi ylijäämäruokakahvila.

 

Toiveissa on sivutoimipiste myös Ouluun. Mikäli myymälä saisi suuremmat tilat Vanhan pappilan lisäksi, toimintaa voisi monipuolistaa.

– Samoissa tiloissa DOMin kanssa voisi sijaita esimerkiksi ylijäämäruokakahvila tai vaikka urheiluvälineiden lainaamo.

Myynnin odotetaan jatkavan kasvuaan

DOM second hand sai toiminnalleen aikaisempaa vankemman pohjan tiistaina 16. kesäkuuta, kun Oulun seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi osa-aikaisen toiminnanohjaajan pestin muuttamisen kokoaikaiseksi seuraavan neljän vuoden ajaksi.

Lupa heltisi myös osa-aikaisen työntekijän palkkaamiseen. Oulun seurakuntayhtymälle kustannukset ovat noin 65 000 euroa.

– Tavoitteena on, että seuraavien 2–3 vuoden sisällä myymälä toimisi pelkästään oman tuoton ja myymälää luotsaavan Seurakuntatyön erityispalvelut -yksikön rahoituksen turvin, kertoo yksikön johtaja Jouko Lankinen.

Edellytyksenä on myynnin kasvu kymmenellä prosentilla vuosittain. Ensimmäiset neljä vuotta DOM second hand kasvatti myyntiään tasaisesti. Viime vuonna myynti lisääntyi 62 prosenttia ja oli ennätykselliset 110 000 euroa.

Ainutlaatuinen kokonaisuus Suomessa

DOM second handin toimintamalli on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ainoa laatuaan.

Myymälän tuotosta suuri osa menee diakoniatyöhön. Myös asiakkaat voivat vaikuttaa siihen, millaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin apua suunnataan.

Yhtä tärkeää kuin tuotto, on Mari Tuokkolan mukaan myymälän ympärille syntynyt yhteisöllisyys.

Myymälä tarjoaa myös uudenlaisen vapaaehtoistoiminnan väylän.

 

–DOMista on tullut paikka, johon kuka tahansa voi tulla. Täällä syntyy välillä todella syvällisiä keskusteluja asiakkaiden kanssa. Myymälässä käy säännöllisesti myös keskusteluseuraa tarjoava pappi.

–Myymälä tarjoaa myös uudenlaisen vapaaehtoistoiminnan väylän ja tavoittaa ihmisiä, jotka eivät muuten osallistu seurakuntien toimintaan.

Keväällä koronan vuoksi kiinni olleen myymälän eteen muodostui jonoa, kun ovet olivat aukeamassa pitkän tauon jälkeen. (kuva Mari Lähteenmaa)

=> Kommentoi juttua tai kerro omat kokemuksesi DOM second handista

 

Domista aiemmin kirjoitettua:

Kirkko voi kannustaa tekemään ympäristöystävällisiä valintoja

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Ihmiset ja elämä Karjasillan seurakunta Kiimingin seurakunta Oulujoen seurakunta Oulun tuomiokirkkoseurakunta Oulunsalon seurakunta Tuiran seurakunta