Ouluilo kerää tukea lapsiperheille ja Domin diakoniselle työlle

Ouluilo-keräys tarjoaa jälleen suoran reitin auttaa hankalassa taloudellisessa asemassa olevia oululaisia.

Ouluilon avulla kartutetaan seurakuntien tekemän diakoniatyön kautta jaettavia avustusvaroja.

Avustuksia jaetaan tilanteissa, joissa muut etuudet ja sosiaalitoimen tuet eivät ole riittäviä.

Elokuusta vuoden loppuun saakka kerätyt varat ohjataan oululaisten lapsiperheiden auttamiseen sekä Oulun keskustassa sijaitsevan Dom Second Hand -hyväntekeväisyysputiikin toiminnan tukemiseen.

Tukea tarvitsevien oululaisperheiden tulee ottaa ensin yhteyttä oman seurakunnan diakoniatyöntekijään.

Jos ei ole varma omasta seurakunnastaan, sen voi tarkistaa tämän linkin avulla. 

– Oman seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa sovitaan tapaaminen, jossa hahmotetaan oma tilanne ja tarjolla olevat tukipalvelut, kertovat diakoniatyöntekijät Marja Posio ja Kari Rekilä.

Tili, MobilePay tai keräyslipas

Avustuksia jaetaan hakemusten perusteella. Hakemuksen voi täyttää tapaamisessa yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa.

Diakoniatyöntekijä toimittaa hakemuksen eteenpäin niitä käsittelevälle työryhmälle, joka kokoontuu kuukausittain.

Myös erilaisten yhdistysten tai yritysten on mahdollista saada keräyslipas omaan tapahtumaan.

– Meihin diakoniatyöntekijöihin kannattaa aina olla yhteydessä ja kysyä, onko mahdollisuus saada apua, Marja Posio kannustaa.

Ouluilo-keräystä voi tukea lahjoituksella suoraan tilille tai MobilePayn kautta. Syksyllä käyttöön tulevat myös keräyslippaat.

Niiden avulla tukea kerätään erilaisissa tapahtumissa esimerkiksi vapaaehtoisina kahvimaksuina.

– Myös erilaisten yhdistysten tai yritysten on mahdollista saada keräyslipas omaan tapahtumaan, Posio ja Rekilä vinkkaavat.

Dom ottaa vastaan vaate- ja tuotelahjoituksia

Dom Second Handin toimintaan kuuluu diakonian lisäksi osallisuuden tukeminen ja mahdollisuuksien tarjoaminen muun muassa ryhmätoiminnan ja kuntouttavan työtoiminnan muodossa.

Domin kautta välitetään myös vaateapua diakoniatyöntekijöiden sinne ohjaamille ihmisille.

Syksyn tullessa tarvitaan paljon lämmintä päälle.

– Olemme seurakuntien diakoniatyön välikäsi. Meillä käy päivittäin asiakkaita, joilla on diakoniatyöntekijän antama maksusitoumus vaateostoksiin myymälässä, kertoo toiminnanjohtaja Mari Tuokkola.

Puutetta on kuitenkin erityisesti miesten vaatteista, joita ei juuri tule lahjoituksina kierrätysmyymälään.

Syksyn tullessa tarvitaan paljon lämmintä päälle. Koska lahjoituksina saatua vaatetusta ei ole tarpeeksi, tuotteita ostetaan myös kaupasta.

– Kun asiakas tarvitsee talvikengät, jottei joudu kulkemaan pakkasilla pelkillä Crocseilla, ne on hankittava kaupasta, Tuokkola selventää.

Domin äitiyspakkauksia jonotetaan

Domin kautta on tuettu parin vuoden ajan myös vauvaperheitä tarjoamalla omaa äitiyspakkausta.

Jos kattavasti vauvanhoitotarvikkeita ja vaatteita sisältävän pakkauksen saa muualta, Kelan kaikille perheille tarjoaman äitiysavustuksen voi ottaa vastaan rahana.

Nykyisin avustuksen suuruus on 210 euroa.

Domin äitiyspakkaus on koottu kierrätetyistä vaatteista ja tarvikkeista. Uusia tuotteita ostetaan mukaan tarpeen mukaan.

– Jonossa on jatkuvasti perheitä, Tuokkola kertoo.

Lisätietoa pakkauksen hakemisesta löytyy Domin nettisivuilta.

Tuotteita voituoda lahjoituksina niin Dom Vinttiin (Asemakatu 6) kuin Domin myymälään (Asemakatu 17).

Lahjoita näin

• MobilePay: 32877

• Keräystili: FI75 5741 3610 0015 77 (OKOYFIHH)

• Saaja: Oulun Ev.lut.seurakuntayhtymä

• Viesti: Ouluilo

• Käteisenä keräyslippaaseen tapahtumissa.

• Rahankeräysluvan numero RA/2020/678


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää