Kakskaks-konserttisarja tuo ruutuihin musiikkia ja keskusteluja

Joka kuukauden 22. päivä esitettävä konserttisarja Oulun tuomiokirkosta tarjoaa Virtuaalikirkon kautta paitsi musiikkia myös pohdintaa. Keskusteluja vetää kanttori Lauri-Kalle Kallunki.

Oulun tuomiokirkkoseurakunnan uusi konserttisarja Kakskaks tarjoaa viisi konserttia musiikin ystävien iloksi.

Joka kuukauden 22. päivä Oulun tuomiokirkosta esitettäviä konsertteja voi seurata Virtuaalikirkon kautta. Kevään aikana kuullaan konsertit muun muassa tunnetulta oopperalaulaja Soile Isokoskelta sekä kymmenpäiseltä Luokkasten veljessarjalta.

Konserttisarjan ideana on tarjota tyypillistä konserttia enemmän vuorovaikutteista sisältöä, kertoo kanttori Lauri-Kalle Kallunki.

– Esitettävän musiikin lisäksi konserttien aikana keskustellaan esiintyjien kanssa ja pohditaan tarinoita musiikin ja esittäjien takana.

Konserttisarjan suunnittelusta ja keskustelujen vetämisestä vastaava Kallunki kuvailee kevään ohjelmistoa monipuoliseksi.

– Kaikilla konserteilla on oma teemansa, joihin perehdytään keskusteluosioissa tarkemmin. Kevään mittaan kuullaan niin kuoro, -yksinlaulu kuin urkumusiikkiakin.

Konsertit ovat vastavuoroisia

Konserttisarjan suunnittelu sai vauhtia viime keväänä Virtuaalikirkon kautta välitettyjen, positiivista palautetta saaneiden konserttien myötä. Seurakuntaan oli myös tullut toiveita tämän kaltaisen tapahtuman järjestämisestä.

– Olin itsekin jo vuosia haaveillut konserttisarjasta, jossa olisi mukana enemmän spontaaniutta ja verbaalisuutta. Olen vakuuttunut, että tällaiselle kombinaatiolle on tilausta yleisönkin puolelta: musiikkia ja keskustelua, melodioita ja tarinoita.

Konserttisarjan nimeksi valikoitui Kakskaks sen helpon muistettavuuden vuoksi. Sillä viitataan myös konsertin vastavuoroiseen luonteeseen.

– Kyse ei ole pelkästään vuorovaikutuksesta esiintyjän ja keskustelun vetäjän välillä, vaan myös yleisön ja esiintyjien välillä jaetusta yhteisestä kokemuksesta. Tietysti nimellä on myös musiikillinen merkityksensä, onhan 2/2 numeraalinen tahtilaji, Kallunki taustoittaa.

Jos koronatilanne hellittää ja viranomaisrajoitukset sallivat, konsertteihin ottaa myös yleisöä paikalle.

– Tilannetta on vaikea ennustaa ja tiedotammekin tapauskohtaisesti jokaisen konsertin kohdalla tilanteesta. Lähtökohtaisesti konsertit välitetään vain Virtuaalikirkon kautta.

Oopperaa, veljeslaulua ja kuoromusiikkia

Kakskaks-sarjan aloittaa urkuri Elias Niemelän urkumusiikkikonsertti perjantaina 22.1. Niemelältä kuullaan urkusovituksia tunnetuista orkesteri- ja yksinlaulusävellyksistä.

Helmikuun 22. päivä tuomiokirkossa esiintyy Luokkasen veljesten kuoro. Kymmenpäinen veljeskuoro Oulunsalosta on esiintynyt lähinnä perhejuhlissa, joten konsertti on harvinainen tilaisuus kuulla heitä.

Veljeksistä vanhin on 39-vuotias ja nuorin 17-vuotias. Konsertissa kuullaan muun muassa Matias Luokkasen säveltämiä ja sanoittamia lauluja.

Maaliskuun 22. päivänä esiintymisvuorossa on Oulun tuomiokirkon kamarikuoro. Sekakuoro tulkitsee konsertissa kuorolle sovitettuja liedejä ja yksinlauluja. Konsertin teemana on “Voimaantumisteoria ja kuoroharrastus” kuoron jäsenen ja asiaa tutkineen Juha Siitosen kertomana. Illan aikana kuullaan myös sooloesityksiä.

Huhtikuun konsertissa esiintyy Koronatrion nimelläkin kulkeva kolmikko, jossa esiintyvät sopraano Henna-Mari Sivula, baritoni Lauri-Kalle Kallunki sekä urkuja ja pianoa soittava Irina Vavilova. Konsertissa palataan vuoden takaisiin koronakevään muistoihin ja poikkeusajan konserttien ohjelmistoon.

Kakskaks-konserttisarjan päättää toukokuun 22. päivä merkittävän kansainvälisen uran tehnyt ooopperalaulaja, sopraano Soile Isokoski. Isokoski esiintyy yhdessä pianisti Raakel Pöyhtärin kanssa.

Musiikin lisäksi kuullaan tarinoita oopperalaulajan urasta, laulutaiteesta, laulamisen merkityksestä ja sen jatkumosta. Lukuisissa kansainvälisissä kilpailuissa ansioitunut Isokoski kuuluu maailman huippusopraanoiden eturiviin ja on arvostetuimpia äänialansa edustajia. Hän toimii laulumusiikinlehtorina Oulun ammattikorkeakoulussa ja lisäksi Sibelius-Akatemian vierailevana professorina.

Kaikki konsertit alkavat kello 20 ja niitä voi seurata osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää