Muutos haastaa johtajaa

Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Satu Saarinen sanoo, että omaa johtajuutta on itse vaikea arvioida.

– Mutta ehkä roolissani korostuvat hengellinen johtajuus ja vaikuttaminen.

– Kirkkoherralla on mahdollisuus pitää esillä asioita, jotka ovat kristillisen uskon ja elämän ymmärryksen kannalta tärkeitä.

– Itselleni sellaisia ovat tasa-arvo, ihmisarvo, lasten oikeudet, luontoarvot ja yhdenvertaisuus, samoin uskontodialogi. Koen, että nämä asiat ovat hengellisiä, opillisia ja raamatullisia, ja niille tulee olla sija seurakunnan elävässä elämässä.

Kirkollisten johtajien haasteena Saarinen pitää kristillisen uskon sanoittamista tämän ajan kielelle ja ihmismielelle niin, että dialogi eri tavoin ajattelevien kanssa olisi luontevaa, ei puolustavaa tai päällepäsmäröivää.

– Lähitulevaisuudessa haasteena on luotsata seurakuntia yhteiskunnassa, jossa kirkon merkitys on aiempaa vähäisempi eivätkä ihmiset koe uskonnolliseen yhteisöön kuulumista itselleen merkityksellisenä.

– Lisäksi nuorten aikuisten työkulttuuri ja työhön asennoituminen haastaa vanhaa kaartia.

Oikeudenmukaisuus on ehkä tärkein johtajan ominaisuus

Tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus, läsnäolo, innostus sekä luovuus ovat Saarisen mielestä hyvän johtajan ominaisuuksia.

– Jos pitää valita tärkein, niin sanon oikeudenmukaisuus. Se on vahva perusta, josta käsin toimimalla moni muu asia lutviutuu.

Satu Saarinen (Kuva: Kirkon kuvapankki)

Kirkkoherran työssä on erilaisia johtamisen puolia: henkilöstön johtamista, talousjohtamista, strategista johtamista.

Kaikessa ei Saarisen mukaan tarvitse olla hyvä, mutta johtajana menestyäkseen pitää pystyä hahmottamaan kokonaisuus.

– Yksi tärkeä näkökulma on, että johtaminen ei ole yksilösuoritus. Johtamista ei koskaan voi edes kuvitella tekevänsä yksin ja tyhjiössä, se tapahtuu vuorovaikutuksessa ja vuoropuhelussa.

– Samalla johtajan on siedettävä yksinäisyyttä ja se, että hän on se ”viimeinen perälauta”, jolla lopulta on vastuu.

Johtamisen esikuvia kollega ja entinen piispa

Johtamisen esikuvan Saarinen löytää läheltä:

– Olen Karjasillan seurakunnan kasvatteja ja arvostan entistä esimiestäni ja nykyistä kollegaani Juhani Lavankoa hänen johtamistyylinsä ja persoonansa vuoksi.  Juhanissa yhdistyy periaatteellisuus, ajankohtaisista teemoista intoutuminen ja muutosjoustavuus. Kaiken läpäisee syvällinen teologinen näkemys ja ilon kautta tekeminen.

– Toinen esikuvani on entinen Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola. Hän on uskaltanut tuoda julkisuuteen sen, mitä on olla asiantunteva mutta inhimillinen johtaja kirkossa. Tienraivaajana Irja on rohkea ja periksiantamaton, kannustava ja esimerkillinen.  Toivon, että itsekin voisin kannustaa nuoria johtajapolullaan ja ylipäätään kaikissa valinnoissaan.

Esimies ei voi asettua kenenkään puolelle

On hyvä, että johtajuutta teemana pidetään esillä, sanoo Jaakko Tuisku.

– Mitä useampaan johtamisen suuntaukseen tutustun, sitä enemmän huomaan asioita, joita minun esimiehenä pitäisi hallita, kuvailee Haukiputaan kirkkoherra.

– Toisaalta ajattelen niin kuin pääministeri Sanna Marin eräässä haastattelussa: jokainen tehtävä on ihmisen kokoinen. Minusta tämä pätee johtamiseenkin.

Tuisku määrittelee hyvän johtajan ominaisuudeksi kyvyn sanoittaa tavoitteita.

– Ajattelen tässä ennen kaikkea johtajuutta suhteessa työyhteisöön: suunnan pitää olla kaikille selvillä.  Suhteessa seurakuntalaisiin kirkkoherran johtajuus on erilaista. Ehkä enemmän brändäystä eli myönteisen mielikuvan luomista, Tuisku miettii.

Jaakko Tuisku (Kuva: Tapani Raappana)

Pian kuusi vuotta seurakuntaa johtanut Tuisku tietää, että kirkkoherrat tekevät työtään hyvin ristiriitaistenkin odotusten keskellä.

Seurakuntalaiset odottavat kirkkoherraltaan esimerkiksi hengellisyyden sanoittamista.

Työyhteisön jäsenille kirkkoherra on esimies, jolta saatetaan haluta voimakkaitakin kannanottoja ajankohtaisista, ehkä kiistanalaisista tai ainakin tunteita herättävistä teemoista.

– Itselläni on yleensä asioista hyvinkin selkeät näkemykset ja haluan olla näkemyksilleni rehellinen. Mutta samalla vierastan ajatusta, että asettuisin kenenkään puolelle. Esimiehen on ajateltava myös heitä, jotka ajattelevat toisin.

Jämäkkyyttä vaan ei käskyttämistä

Kirkkoherran työ on paljolti diplomatiaa: kuuntelua ja sovittelemista.

– Ajatusten moninaisuus on osa kristillisyyttä.

Tuiskun mielestä on selvää, että nykyjohtajalta kaivataan inhimillistä otetta. Vanhanaikaisen käskyttävän johtajuuden aika on ohi.

– Johtamisoppaissa tuodaan paljon esille johtajaa valmentajana ja mahdollistajana, mutta saattaa olla, että vanhemman polven ihmiset ja maaseudun ihmiset yhä odottavat, että kirkkoherra sanelee.

– Jämäkkyyttä ja suunnan näyttämistä toki tarvitaan, mutta saneleminen tai käskyttäminen ei sovi minun persoonaani.

Seurakunnan johtamisessa on ominaispiirteensä

Tuisku seuraa johtamiseen ja työelämätaitoihin liittyvää kirjallisuutta.

– Minua kiinnostavat eri toimialojen johtajien ajatukset. Esimerkiksi Alf Rehnin teos Johtamisen ristiriidat oli hyvä kirja.

Ketään yksittäisiä johtajaesikuvia Tuiskulla ei ole.

– On paljon ihmisiä, joita ihailen ja joiden tekemisiä seurailen. Ihailen ja arvostan esimerkiksi monen kollegan tapaa tehdä työtään.

Tuisku sai joulukuun lopulla päätökseen kaksivuotisen organisaatiokonsultoinnin koulutuskokonaisuuden.

– Kirkon koulutuskeskuksen koulutuksesta jäi päällimmäisenä mieleen, kuinka monimutkaisia kokonaisuuksia seurakunnat ovat omine ominaispiirteineen.

Etätyöaikana paljon esillä olleessa itseohjautuvuudessa kirkko on Tuiskun arvion mukaan jopa edelläkävijä.

– Ajattelen, että jokaisella työntekijällä on työnäky ja vapaus toteuttaa sitä.

Digitalisaatio haastaa jatkossakin

Vuosi sitten kirkko teki digiloikan, mutta yksi loikka ei näytä riittävän: haasteena säilyy tulevaisuudessakin se, miten tietotekniikkaa hyödynnetään toiminnan muuttamiseen tai uuden mahdollistamiseen.

– Näen digitalisaatiossa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia, Tuisku sanoo.

Haukiputaan seurakunnassa mietitään talven ja kevään aikana, miten ihmisiä voitaisiin kohdata verkossa vielä uusilla tavoilla.

– Varmasti löytyy sopivia alustoja järjestää esimerkiksi keskusteluryhmiä tai raamattuluentoja etäyhteyksin.

– On seurakuntien työn ydintä kokoontua yhteen ja olla ihmisten kanssa. Korona otti tämän mahdollisuuden meiltä pois, mutta ihmisillä on edelleen tarve toteuttaa hengellisyyttään.

Jos tavanomaisessa jumalanpalveluksessa kirkon penkissä on istunut 100 ihmistä, korona-ajan suoratoistovideoilla on saattanut olla aivan tavallisena sunnuntaina 500–1000 katsojaa.

– On siis iso joukko ihmisiä, joille on jostakin syystä helpompi tulla sanankuuloon ”kasvottomina”. Meidän haasteemme on palvella heitäkin.

”Kirkkoherra on vain yksi muiden rinnalla”

Hyvä johtaja pyrkii ymmärtämään ryhmädynamiikkaa, sanoo Limingan kirkkoherra Pekka Tuomikoski.

– Kuulumme koko elämämme ajan erilaisiin organisaatioihin, pieniin ja suuriin: perheisiin, harrastusporukoihin, työyhteisöihin… Niissä kaikissa vallitsee omanlaisensa vuorovaikutus ihmisten välillä. Kirkkoherran tehtävä on tiedostaa se niin seurakuntaelämän kokonaisuudessa kuin seurakunnan työyhteisössä.

Tuomikoski listaa hyvän johtajan ominaisuuksiksi muun muassa joustavuuden, empaattisuuden, kuuntelemisen taidon sekä rohkeuden tehdä päätöksiä.

– Mutta tietenkään kirkkoherra ei ole vain toimitusjohtaja, työssä on olennaista myös hengellinen ulottuvuus. ­Seurakunnan tehtävä on jakaa ilosanomaa Kristuksesta, siksi me tätä työtä teemme.

Tuomikoski huomauttaa toimineensa esimiestehtävissä vasta vähän aikaa.

– Siksi nimeänkin hyvän johtajan ominaisuuksia ennen kaikkea tähänastisen elämänkokemuksen perusteella. Kieltämättä kyllä mietin ominaisuuksia vähän eri tavalla nyt, kun itse olen esimiehenä, Tuomikoski myöntää.

Pekka Tuomikoski

Tuomikoski sanoo vierastavansa johtajan korostamista ja ylipäätään kaikenlaista ”herroittelua”.

– Käsite johtaminen on minusta jopa negatiivisesti latautunut. Itse ymmärrän roolini kirkkoherrana niin, että olen yksi tiimistä. Voisin verrata tätä vaikkapa siihen, kuinka vapaaehtoinen pelastuspalvelu etenee maastossa: me työntekijät, luottamushenkilöt ja seurakuntalaiset etenemme yhtenä rintamana, minä kirkkoherrana olen vain yksi ketjun jäsenistä muiden rinnalla.

– Usein sanon ääneen myös sen, että jokainen ihminen on Taivaan isän luoma, hänelle rakas ja arvokas. Me olemme tasavertaisia Luojamme edessä, ihan sama keitä olemme ja missä työtehtävässä toimimme.

Hyvä johtaja osaa innostaa

Hyvä johtaja innostaa muita, Tuomikoski sanoo ja osaa heti nimetä pari esimerkkiä.

– Enollani Juhani Räihällä on luontainen taito innostaa muita. Muistan, kuinka eno pisti meidät pikkupojat keräämään kokoon isoja puunkarahkoja. Hän kehui meitä ”väkimiehiksi” ja lupasi, että kun oksia on iso pino, juodaan porukalla limukat.

– Toinen esimerkki on Tuiran seurakuntapastori Jukka Kolmonen. Vaikutuin siitä, kuinka hän varaosaliikkeen johtajana toimiessaan sai työntekijänsä asettamaan tavoitteita ja tuki sitten itse täysillä tavoitteisiin pääsemisessä. Tällaista johtajuutta voitaisiin soveltaa kirkossakin.

Yhtenä johtamisen haasteena Tuomikoski näkee kirkon toimintakulttuurin ja toimintaympäristön muutoksen.

– Esimerkiksi korona-aika haastaa meitä valtavasti. Kirkkojen ovet ovat olleet pitkään suljettuina, se on järkyttävä tilanne. Tarvitaan luovaa ongelmanratkaisutaitoa keksiä tapoja, joilla seurakuntalaiset voivat kokoontua edes pienissä ryhmissä kerrallaan.

Seurakuntalaisille on tuotettu sisältöä etänä kohta vuoden päivät eikä loppua näy.

– Meillä on jo ollut puhetta esimerkiksi pääsiäisvideon tekemisestä.

Lue lisää Pekka Asikaisen tutkimuksesta Helsingin yliopiston sivuilta:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/319685