Vaivaisukko ryhtyy Haukiputaalla yhteisvastuukerääjäksi

Haukiputaalla ideoitiin uusi koronaturvallinen keino lahjoittaa rahaa Yhteisvastuukeräykseen. Oman lahjoituksensa voi käydä antamassa kirkon edessä seisovalle vaivaisukolle.

Haukiputaan kirkon vaivaisukko on kevään ajan tärkeässä roolissa, sillä se valjastetaan yhteisvastukerääjäksi.
Vaivaisukon päälle puetaan hänelle räätälöity keräysliivi merkiksi siitä, että ukko on ensi viikosta alkaen tositoimissa.

Yhteisvastuukeräys alkaa seurakunnissa 7. helmikuuta.

Idea vaivaisukosta kerääjänä syntyi alun perin seurakunnan työntekijöiden parissa huulenheiton seurauksena.

Ehdotus huomattiin kuitenkin oivalliseksi, sillä pandemiasta johtuen keräystä ei voida toteuttaa tänä keväänä perinteisesti.

Yv-kerääjät arkailevat lähteä liikkeelle keräyslippaiden ja -listojen kanssa ja nykyiset kokoontumisrajoitukset estävät yleisötilaisuuksien järjestämisen.

Haukiputaan nykyinen vaivaisukko on kopio alkuperäisestä. Ukon hatussa on teksti ”Joka köyhää armahtaa, hän lainaa lahjansa Herralle”.

Nyt asioita on tehtävä toisin

Haukiputaan vs. diakoniatyöntekijä Teija Keränen kertoo, että korona sekoitti jo viime keväänä Yhteisvastuukeräystä, sillä suunniteltuja tapahtumia jouduttiin perumaan toinen toisensa perään.

– Tänä keväänä emme ole tässä vaiheessa tehneet liiaksi valmiita suunnitelmia, koska emme tiedä, millä tavoin koronatilanne kehittyy.

– Päätimme, että kaikesta huolimatta emme lannistu, vaan pyrimme koko ajan kehittämään keräystapoja, jotka ovat toteutettavissa koronasta huolimatta.

Vaivaisukko ei uhmaa koronasäädöksiä, sillä se seisoo paikallaan yötä päivää ja jokainen voi käydä tekemässä lahjoituksensa oman aikataulunsa mukaan.

Turvallisuussyistä vaivaisukon ympärillä on kameravalvonta. Ukko myös tyhjennetään tiheästi, Keränen kertoo.

Kerääminen jatkuu yli kesän

Vuosikymmenien ajan Yhteisvastuukeräys on ollut näkyvästi esillä heti aloituksen jälkeen kolme-neljä kuukautta.

Tällä kertaa keräämistä jatketaan elokuulle asti koronatilanteen helpottumisen toivossa.

Oulussa seurakuntien yhteinen keräyspäivä on toukokuussa.

Lahjoitukset ovat kuitenkin mahdollisia heti keräyksen käynnistyessä.

Seurakunnat pitävät sähköisiä keräystapoja esillä omilla verkkosivuillaan.

Vaivaisukon ojentuva käsi pyytää tänä keväänä lahjoitusta ikäihmisten hyväksi.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää