Lasten piirustukset heräävät eloon Pentti Kinnusen käsissä

Pentti Kinnunen nikkaroi lasten piirtämistä eläinhahmoista puuleluja Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi.

Mikä yhdistää leijonaa, norsua, liskoa, lammasta ja mäyrää?

Nämä viisi puista eläinleluhahmoa ovat esillä ja myynnissä Yhteisvastuukeräyksen avajaistapahtumassa Tuiran kirkossa sunnuntaina 2. helmikuuta.

Lelut ovat syntyneet puutyötaitaja Pentti Kinnusen käsissä. Kinnunen on valmistanut Nooan arkin eläimistä inspiroituneita puuleluja jo 30 vuoden ajan.

Varsinaisen kunnian hän antaa kuitenkin toisaalle.

– Viime vuonna järjestettiin Nooan arkin eläinten 30-vuotisjuhlavuoteen liittyvä piirustuskilpailu lapsille, jonka tuloksena vastaanotin viitisenkymmentä piirustusta. Valitsin niistä viisi, joista työstin puulelut.

 

Onni Hyvärin kynästä syntyi leijona. Lillian Vuoti taiteili mäyrän.

Kaikki kilpailuun osallistuneet ovat Oulun kristillisen koulun 1–2-luokkalaisia.

Lapsen näkemys säilyy

Piirustuksen matka puuleluksi sisältää monia vaiheita, joissa Kinnunen hyödyntää sekä osaamistaan että taiteellista vapauttaan.

– Minun täytyy olla varma siitä, että lelun valmistaminen onnistuu teknisesti. On myös tärkeää, että lelu on turvallinen, ja sitä varten pitää tuntea EU:n leluturvallisuusdirektiivi.

– Säilytän piirustusten hahmojen kasvonpiirteet ja olemuksen sellaisina kuin lapset ovat ne alun perin piirtäneet.

 

Sofia Possakka piirsi norsun, Helmi Jokitalo Söpö-nimisen lampaan ja Joose Halonen liskon.

Kinnunen hyväksyttää aina lopulliset hahmot piirustuksen tehneillä lapsilla.

– On tärkeää, että lapsi saa nähdä oman teoksensa etukäteen.

Seurakuntalaiset mukaan tekemään

Kinnunen on halunnut haastaa ihmisiä osallistumaan niin seurakunnan toimintaan kuin Yhteisvastuukeräykseen jo kolmen vuosikymmenen ajan.

– Asuin ja työskentelin aikaisemmin Sodankylässä. Tuolloin seurakunnan toiminta ja Yhteisvastuukeräyksen käynnistäminen tuntuivat jotenkin aneemisilta, siellä oli lähinnä vain vanhoja ihmisiä puuhastelemassa.

 

Pentti Kinnunen esittelee vuoden 2024 Nooan arkin eläimet -puuleluja.

Kinnunen sai innostettua lapset ja perheet mukaan toimintaan muun muassa piirustuskilpailuiden ja puutyötoiminnan kautta.

– Haastoin ensimmäisenä vuonna Yhteisvastuutalkoisiin mukaan Sodankylän työvoimareserviläiset, jotka saivat osan tuotosta omaan toimintaansa, hän muistelee.

Hän ohjasi parhaimmillaan viittä erilaista seurakunnassa toimivaa vapaaehtoisten ryhmää, jotka toimivat myös Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

– Tällä tavoin keräys ei missään vaiheessa jäänyt irralliseksi palaseksi. Sain mukaan eri ikäisiä ihmisiä, ja lisäksi mukana oli kouluja, päiväkoteja sekä muutama järjestö.

Yhteisvastuukeräyksen avajaiset järjestetään Tuiran kirkossa sunnuntaina 2. helmikuuta kello 10. Puulelut julkistetaan ja taiteilijoina toimineet lapset palkitaan heti messun jälkeen.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää