Joko tänään kerhoon?

10.4.21

Ilmoittautuminen Oulun seurakuntien syksyn 2021 päiväkerhoihin on käynnissä. Haukiputaalaisen Sonja Taavitsaisen lapset käyvät mielellään kerhossa. Vilma Taavitsainen keksii monta vastausta kysymykseen, mikä kerhossa on kivointa.


Teksti: Riitta Hirvonen . Kuvat: Joonas Taavitsainen .

Päiväkerhossa pääsee tekemään välillä kummallisia, mutta mukavia asioita.

Haukiputaalainen Vilma Taavitsainen on oppinut vastikään seurakunnan kerhossa, että partavaahto on hauska materiaali askartelussa.

Vaahtomaalauksen lisäksi lapset saivat pääsiäisen alla kylvää ohraruohoa.

Uusien taitojen kokeileminen on asia, jota Vilman äiti Sonja Taavitsainen arvostaa päiväkerhossa.

– Lapset harjoittelevat ryhmässä myös yhdessä olemisen taitoja, kuten oman vuoron odottamista ja lelujen jakamista muiden kanssa.

Taavitsaisen perheessä on neljä lasta, joista kolme käy samassa Wirkkulan päiväkerhossa. Äiti uskoo vievänsä perheen pienimmäisenkin joku päivä lapsiryhmään, mutta sen aika ei ole vielä.

Vilma, Niilo ja Mauri lähtevät mielellään kerhoon kahtena päivänä viikossa.

Sonja Taavitsainen kertoo, että lapset saattavat aamulla herättyään kysyä toiveikkaasti, milloin kerhopäivä on. Onko tänään?

– Perjantaina lapset usein miettivät, montako yötä seuraavaan kerhokertaan on. Lapset kaipaavat harrastustaan, vaikka leikkikavereita on kotonakin.

Ensi syksynä eskariin menevä Vilma ei osaa sanoa, mikä seurakunnan kerhossa on kaikkein kivointa.

– Askartelu, leikkiminen, ulkoretket, pikkulegot, pelaaminen, hän luettelee.

Äiti on iloinen siitä, että lapset oppivat hartaushetkissä, miksi kirkkovuoden suuria juhlia, kuten joulua ja pääsiäistä, vietetään.

Ilmoittautuminen Oulun seurakuntien päiväkerhoihin on käynnissä 1.-30.4.

 

Kysy lisää, anna jutusta palautetta toimitukselle.

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Yleinen