Minne mennään tällä kertaa? Yhteisillä kävelyillä tutustutaan lenkkikavereihin ja kotipitäjään

Kello lähestyy kymmentä keskiviikkona ja pyörätielle alkaa muodostua ihmisjoukko.

– Hailuodossahan on ruuhkaa, lohkaisee yksi porukasta kun joukko antaa tilaa ohi polkevalle pyöräilijälle.

Kokoontuminen on aloitus seurakunnan ja kunnan yhteiselle, viikottaiselle kävelytapahtumalle. Tälläkin kertaa osallistujia on mukavasti, reippailemaan on lähdössä työntekijöiden lisäksi 11 hailuotolaista.

Uusien talojen paikka kiinnostaa

Tänään startataan palvelukoti Saarenkartanon liepeiltä.

Päätös tunnin mittaisen reissun kohteesta tehdään useimmiten lähtiessä. Kun askeleet vievät joka kerta vähän eri reittiä, kävelyt ovat antaneet monelle osallistujalle aivan uutta tietoa kotisaaresta.

– Juttelemme usein reitillä olevien talojen historiasta, kertoo Alli Marjaniemi.

– Minä olen asunut täällä vuodesta 1961 lähtien enkä tunne läheskään kaikkia paikkoja, mutta varsinkin Marja tuntee paljon paikallishistoriaa, hän viittaa diakoniatyöntekijä Marja Rantasuomelaan.

Tällä kertaa puheeksi nousevat minikokoiset, keväällä ennakkomyyntiin tulleet erillistalot. Minne ne oikein onkaan tarkoitus rakentaa?

Laila Kangas tietää paikan. Reitin määränpää on selvillä.

Marja Rantasuomelan Paula-westie on lenkkien vakituinen osallistuja.

Metsässä, josta marjat aikoinaan poimittiin

Kävelypäivälle on ennakoitu hellettä. Aurinko lämmittää jo lupaavasti ulkoilijoita, jotka etenevät Sintantielle.

Metsikön läpi näkyy talo, jonka pihasta pariskunta vilkuttaa ohikulkijoille ja huikkaa pikaisesti kuulumisensa. Pian ohitetaan alue, jolla seisova kyltti kertoo tulossa olevasta rakennusprojektista.

Elsaksi esittäytyvälle lenkkeilijälle nämä kulmat ovat tuttuja jo vuosikymmenien takaa.

– Kun olin lapsi, keräsimme marjat täältä. Nämä metsät on silloin juostu läpi.

Elsa lähti kotisaarelta jo nuorena työn perässä. Elämä Hailuodossa on muuttunut 1950-luvulta, jolloin heinätyötkin tehtiin käsin ja lampaat kulkivat kesäisin vapaana saaren rannoilla. Kotiseudun vetovoima sai palaamaan.

– Meillä oli täällä koko ajan kesämökki. Kai se oli maaseudun rauha, joka veti puoleensa, puolisonsa kanssa kymmenkunta vuotta sitten takaisin muuttanut Elsa miettii.

Mittariin voi kertyä kymmenkin kilometriä kerrallaan

Tankoon on nostettu lippu Snellmanin päivän kunniaksi. Lenkkeilijäjoukko pysähtyy sen äärelle ja puhkeaa yllättäen spontaaniin Maamme-lauluun kanttori Mari Liukkosen johdolla.

Sen jälkeen matka jatkuu. Tahti sovitetaan aina osallistujien mukaan, kiirettä ei tunneta.

– Seurustelun sakramentti on tärkeintä, toteaa Marja Rantasuomela.

Raili Haapalan mielestä yhteisöllisyys on näissä lenkkireissuissa parasta.

– Täällä saa kulkea muiden seurassa.

Lenkkeily on Haapalalle osa arjen rutiineja. Avustajansa Kimmo Sorvojan kanssa Haapala saattaa tehdä kymmenen kilometrin lenkin parikin kertaa viikossa.

– Siinähän se nuoruus säilyy, Haapala sanoo.

– Otamme eväät mukaan ja syömme ne välillä.

Haapala kertoo asuneensa yksin jo parikymmentä vuotta puolison kuoltua. Näön hän menetti kymmenisen vuotta sitten.

– Olenkin onnellinen, että asun juuri Hailuodossa. Ihmiset ovat ihania, he välittävät toisistaan.

Raili Haapala ja Kimmo Sorvoja ovat tottuneita lenkkeilijöitä.

Lintu tuo  lupauksen kesästä

Jalkojen alla on jälleen asvalttia. Huoltoaseman katoksen alta pyrähtää kevään ensimmäinen pääskynen.

Lopuksi ohjelmaan otetaan vielä venyttely. Lenkkeilijät nostelevat käsiä ja kumartelevat kirkkoherra Timo Juntusen tahdittamana.

Reippailu ja yhä kohoava lämpötila on saanut monen posket punoittamaan. Ensi viikolla lähdetään taas.