Emmi Muhola otti vetovastuun Pohjois-Pohjanmaan kanttorien yhdistyksessä
Tiistaina 21. tammikuuta opintopäiville kokoontuvien kanttorien ja kirkkomusiikin opiskelijoiden yhteinen kuoro esiintyy Oulunsalon kirkossa.

Lumi pöllyää, kun Emmi Muhola vetää pulkassa edeltäjäänsä Mari Liukkosta. Ideana on saada otos, joka kuvaa sitä, kuinka Muhola on ottanut vetovastuun uutena puheenjohtajana Pohjois-Pohjanmaan kanttoriyhdistyksessä.
Pulkan kyydissä Muholalla on neljän vuoden kokemus kanttoriyhdistyksen johtamisesta.
Muhola työskentelee Raahen seurakunnassa, ja Liukkonen puolestaan siirtyi vuodenvaihteessa seitsemän Hailuodossa vietetyn vuoden jälkeen Pyhäjoen seurakuntaan.
Edellinen puheenjohtaja on antanut perinnöksi kansiollisen materiaaleja, joihin Muhola on perehtynyt viime viikkoina. Esityslistojen laatimisessa ja yhdistyksen asioiden hoidossa on hänellä on verraton etu.
– Yhdistyksen sihteeri on kanssani samassa työhuoneessa, Muhola toteaa viitaten kanttori Niina Ylikuljuun.
Alan opiskelijat mukana opintopäivissä
Jäseniä kanttoriyhdistyksessä on nelisenkymmentä. Pohjoispohjalaisten lisäksi mukana on kainuulaisia kanttoreita.
Emmi Muholan tehtävänä on kutsua koolle yhdistyksen hallituksen kokoukset ja toimia niissä puheenjohtajana. Vuosittain kokouksia on kaksi, ja ne pidetään yhteisten opintopäivien yhteydessä. Hallitus toki pitää yhteyttä vilkkaasti muutenkin, nykytapaan WhatsApp-ryhmässä.
– Ryhmässä on helppo nopeasti kysyä neuvoa ja kartoittaa näkemyksiä, Mari Liukkonen tietää kokemuksesta.
Hänellä ensimmäiset kokemukset kanttoriyhdistyksen toiminnasta ovat viime vuosituhannen puolelta omalta opiskeluajalta. Silloin hän oli mukana opiskelijana. Kirkkomusiikin opiskelijat kutsutaan nykyäänkin mukaan kahteen vuosittaiseen opintopäivään, jotka huipentuvat aina yhteiseen konserttiin.
Viisi vuotta Raahessa työskennellyt Muhola muistaa myös olleensa mukana opintopäivillä jo opiskelijana.
– Konserttiin ja sen jälkeen pidettävälle yhteiselle iltapalalle kutsutaan myös eläkkeelle siirtyneitä kanttoreita, hän lisää.
Kanttorikuoro esiintyy vain kahdesti vuodessa
Seuraavan kerran kirkkomusiikin ammattilaiset ovat koolla 21. tammikuuta Oulunsalossa.
– Aamupäivällä pidetään yhdistyksen kokous, jonka jälkeen on tietoisku ajankohtaisista asioista. Loppupäivä treenataan illan konserttia varten, Liukkonen luettelee.
– Illan konsertin kuorossa laulavat kaikki paikalla olijat. Ja kun lisänä on parikymmentä opiskelijaa, meillä on koossa varmaankin viisikymmenhenkinen kuoro, Muhola tietää.
Kanttorikuoron taiteellisena johtajana toimii Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Lauri-Kalle Kallunki. Hänen johdollaan Oulunsalon kirkossa kuultavaan konserttiin on valittu useita teoksia, joissa näkyy alueen kanttorien kädenjälki myös sovituksissa tai sävellyksissä.
– Kun kuoro koostuu ammattilaulajista ja -muusikoista, kuulija voi luottaa siihen, että luvassa on laadukasta kuunneltavaa, kaksikko toteaa.
- Pohjois-Pohjanmaan kanttorikuoron kirkkokonsertti tiistaina 21.1. kello 18.30 Oulunsalon kirkossa. Vapaa pääsy, ohjelmamaksu 10 euroa.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.