Tiekirkkosivusto uudistui

Tiekirkot.fi-sivuston luvataan toimivan nyt entistä paremmin myös mobiililaitteilla. Viime kesänä tiekirkkoja ei koronan vuoksi pidetty auki, tänä kesänä niitä on yli 260. Muun muassa Muhoksen kirkko, Haukiputaan kirkko ja Oulun tuomiokirkko ovat kesämatkaajien käytettävissä.

tiekirkko kirkko minna kolistaja

Tiekirkot.fi-sivusto on uudistettu vastaamaan erityisesti mobiililaitteen käyttäjien tarpeita, sillä tiekirkkojen aukioloaikoja ja osoitteita etsitään eniten reissun päällä.

Sadattuhannet matkailijat pistäytyvät tänäkin kesänä ympäri Suomen kirkoissa. Noin 265 tiekirkkoa tarjoavat levähdyspaikan rauhaa ja arkkitehtonisia elämyksiä etsiville.

Uudistetussa tiekirkot.fi-sivustossa löytyy paitsi tietoa kirkoista myös vastauksia vierailua koskeviin kysymyksiin – esimerkiksi siihen, voiko kirkkoon poiketa hellesäällä shortseissa ja hihattomassa paidassa.

Uudella sivustolla on huomioitu myös perheen pienimmät matkailijat. Heille on yhteistyössä Lasten ja nuorten keskuksen kanssa tuotettu video, jossa Onni-karhu tutkii kirkon yksityiskohtia.

Ensimmäinen tiekirkko syntyi Saksassa Münchenin ja Stuttgartin väliselle A8-moottoritielle vuonna 1958, kun tien varressa oleva katolinen kirkko sai naapurikseen taukopaikan, jossa ei ollut matkailijoita huomioivia wc- tai muita palveluja. Seurakunta kyllästyi roskaaviin ja jätöksiään jättäviin automatkailijoihin, mutta kieltojen sijaan ratkaisi asian toisin: palveluja lisättiin ja samalla toivotettiin kulkijat pistäytymään kirkossa.

Idea alkoi levitä, ja moottoriteiden varsille alettiin jopa rakentaa erityisiä tiekirkkoja matkailijoiden taukopaikoiksi. Suomen ensimmäiset Tiekirkot avautuivat 1990-luvun alussa.

Muhoksen kirkko on tänä kesänä tiekirkkona 14.6.–6.8. maanantaista perjantaihin klo 12–18. Kirkkoon voi päästä tutustumaan myös muina aikoina sopimuksen mukaan soittamalla numeroon 08 533 1284 tai 040 134 5207.

Oulun tuomiokirkko on avoinna 24.5.–31.8. kello 10–20 joka päivä. Oppaat ovat paikalla kaikkina päivinä. Maanantaisin kello 17 on opastettuja yleiskierroksia ja torstaisin kello 17 teemakierroksia, joiden aiheina ovat muun muassa merellinen Oulu, arkeologiset kaivaukset, kirkosta löytyvä symboliikka sekä Oulun kirkko ja sota.

Haukiputaan kirkkoon voi tutustua 1.–29.7. maanantaista perjantaihin kello 12–18.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää