Vain yksi valokuva on saanut nimen etukäteen

Markku Palosaareen valokuvanäyttelyssä katsojat voivat nimetä näyttelykuvia mielessään.

Vanhustyön pastorina pitkään Oulun seurakunnissa työskennellyt Markku Palosaari pitää hengellistä etsintää kuvaavan valokuvanäyttelyn Keskustan seurakuntatalon ala-aulassa.

Henki puolellas on -näyttelyn avajaiset on lauantaina 14. elokuuta kello 18.

Palosaari sanoo kuvanneensa ”aina”, pienestä pojasta saakka.

– Kuvasin, jos minulla oli kalustoa käytettävissä. Mikään itsestäänselvyys kameran omistaminen ei ole aina ollut.

Palosaari kokee kiehtovaksi valokuvan ilmaisuvoiman.

– Minulle kuvaaminen on lähinnä hengellistä etsintää, hän kertoo.

Palosaari ei ole ryhtynyt nimeämään näyttelykuviaan. Ainostaan yksi, violetin sävyinen kukkakuva on saanut nimen, se on Valamon kukka.

– En halua nimillä vaikuttaa siihen, mitä näyttelyvieras kokee ja ajattelee kuvia katsellessaan. Omista elämäntilanteista ja kokemuksista käsin kuvat voivat herätellä erilaisia näkemyksiä. Jokainen voi antaa kuville mieleisensä nimen.

– Ennen valokuvan ja maalauksen ero saatettiin määritellä siten, että maalauksessa on enemmän maalarin sisäistä maailmaa ja valokuvassa kopiota. Näin ei ole enää.

Palosaari toteaa, että käsillä olevaa aikaa on sanottu kuvan aikakaudeksi. Onhan pelkästään sosiaalinen media pullollaan kauniita kuvia ihmisistä, eläimistä, luonnosta.

– Toisaalta eivätkö ihmiset ole aina halunneet kuvata kauneutta. Nyt siihen on helppo mahdollisuus, sillä vaatimatonkin älykännykkä ottaa kuvia. Kuva on yhteisöllinen asia.

Markku Palosaari on näyttelyynsä liittyen tavattavissa 15. elokuuta kello 11–13 Keskustan seurakuntatalossa, Isokatu 17.

 

Jutusta voi antaa toimitukselle palautetta.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää