Ikävä rakkaasta lemmikistä hellittää hitaasti

9.9.21

Omaa lemmikkieläintä saatetaan käydä muistelemassa haudalla vuosien ajan, kertoo Oulun eläinten hautausmaan hoitaja Mikko Lantto.


Teksti: Riitta Hirvonen . Kuvat: Tero Takalo .

Kun lääkäri neuvoi 1990-luvun alkupuolella Mikko Lanttoa käyttämään lapiota selkäkipujen kurissa pitämiseen, johti ohje harrastukseen, jonka seurauksia oli varmasti vaikea kuvitella.

Lääkärin ohjeen innostamana Lantto ryhtyi kaivamaan perheiden lemmikeille hautoja Oulun eläinsuojeluyhdistyksen ylläpitämälle pieneläinten hautausmaalle.

Homma tuntui selälle sopivalta eikä lainkaan liian raskaalta.

Eläinsuojeluyhdistyksen pitkäaikainen vapaaehtoinen ei ole lopettanut hautojen kaivamista, vaikka selkä leikattiin ja ”lapiohoidolle” ei ole ollut enää tarvetta.

– Välilevyn ongelmat häipyivät, mutta ulkona oleminen kauniissa ympäristössä hautausmaalla tuntui hyvältä, mies selvittää aurinkoisena syyspäivänä metsäisellä hautausmaalla Sanginsuussa.

Hautoja hän kaivaa yhä viikoittain lapiolla, hevosten haudat traktorilla.

Lukematon määrä tarinoita ikävästä

Kolmen vuosikymmenen aikana Mikko Lantto on tullut tutuksi monelle lemmikkiään surevalle oululaiselle. Hän käy Sanginsuun hautausmaalla päivittäin. Joskus vain kävelylenkillä koiransa kanssa.

Rakkaan eläimen kuolema herkistää ihmiset purkamaan tuntojaan Lantolle. Hautausmaan hoitaja on vuosien kokemusten jälkeen tottunut kuuntelija. Ihmisten suurta surua menetyksessä Lantto ei kummastele, vaikka kyseessä on lemmikkieläin eikä läheinen ihminen.

Koiranomistajana Lantto tietää, että eläimestä tulee helposti perheenjäsen eläinrakkaille ihmisille.

Pappia en ole vielä täällä nähnyt.

 

– Omaa kissaa tai koiraa saatetaan käydä muistelemassa haudalla useiden vuosien ajan. Myös hautaustapahtuma saattaa kertoa suuresta ikävästä.

– Pappia en ole vielä täällä nähnyt, mutta silloin tällöin seremoniat lähestyvät tapoja, jotka ovat meille tuttuja ihmisten hyvästelyistä haudan lepoon.

Ristit ovat tulleet eläinten haudoille

Sanginsuun hautausmaalla huomaa, että rakkaan eläimen hautamuistomerkkinä saattaa olla tutunoloinen, matkalaukkumallinen hautakivi.

Vuonna 2018 kuolleen Mona-hevosen haudalla on jykevä kivinen muistomerkki, johon on kaiverrettu mukailtu teksti Psalmista 23: ”Vihreillä niityillä saat laiduntaa, lintujen lauluun nukahtaa”.

Puisia ristejä eläinten haudoilla on runsaasti. Ne kuuluvat kotieläinten hautapaikoille, vaikka vielä muutamia vuosia sitten aiheesta keskusteltiin kriittisesti. Ristit on myös katsottu sopimattomiksi muistomerkeiksi eläimille.

Lanton mukaan haudoilla näkee kallistakin esineistöä kertomassa kaipauksesta. Tavallista on, että lemmikki haudataan tuttuun vilttiin käärittynä ja tutut lelut laitetaan mukaan maan poveen.

Olen nähnyt niin monenlaista muistamista haudoilla, että en enää hätkähdä mistään.

 

– Olen nähnyt niin monenlaista muistamista haudoilla, että en enää hätkähdä mistään, Lantto kuvailee.

Jouluna Sanginsuussa palaa kynttilämeri ja joulurauhanjulistus tuo metsän keskelle satoja autoja tungoksiin asti.

Muistettavien joukossa on kissojen, koirien ja hevosten lisäksi myös esimerkiksi liskoja, Lantto kertoo.

Kyyneleet silmiin vielä vuosien perästä

Sanginsuuhun on haudattu myös Karita Koskisen Netta-koira.

Koskinen sai Netan, kun se oli pentu. Yhteisiä vuosia kertyi yli yhdeksän ennen kuin päätös rakkaan lemmikin lopettamisesta oli pakko tehdä.

– Kahdeksan vuotta sain pitää terveen koiran, mutta sitten Netalle alkoi tulla vaivoja. Netta joutui kärsimään muun muassa sokeritaudista. Kun takajalatkin lakkasivat kantamasta, emme voineet tietää, miten pahoja kipuja sillä oli. Silloin edessä oli eläimen lopettaminen eläinlääkärin luona.

Kuvassa on ruskea-valkolaikkuinen koira lumella.
Netta eli yhdeksänvuotiaaksi. (Kuva Karita Koskinen)

– En unohda päivää, jolloin menimme yhdessä äidin kanssa eläinlääkärin luokse. Kannoin Nettaa hänen lempiviltissään. Onneksi äiti oli rinnallani, niin suurta luopumisen suru tuolloin oli.

Koskinen myöntää, että tapahtuma vuosien takaa tuo hänelle kyyneleet silmiin yhä edelleen.

Läheisiä tukena vaikealla hetkellä

Netta sai hautapaikan Sanginsuusta eläinten hautausmaalta.

– Äidin ja ystävieni kanssa kaivoimme haudan Netalle. Laitoin viltin, muutaman leikkikalun ja ruusun hautaan. Loput kukat jäivät haudalle kertomaan ikävästäni.

Laitoin viltin, muutaman leikkikalun ja ruusun hautaan.

 

Karita on käynyt Netan haudalla useita kertoja, ja kävisi useamminkin Sanginsuussa, jos matka kaupungin ulkopuolelle ei olisi autottomalle hankala.

– En voi ymmärtää kummastelua siitä, että koiran kuolema satuttaa omistajaa. Menetin Netassa perheenjäsenen: se otti minut aina vastaan iloisesti häntää heiluttamalla. Eläin antaa ihmisen olla aidosti omana itsensä. Sellainen täysi hyväksyminen on harvinaista ja siksi arvokas asia.

Retkeilystä nauttiva koira hyvästeltiin tutulla joukolla

Anne Juvoselle Sanginsuun hautausmaa on myös tuttu paikka, mutta Juuso-koiransa tuhkat hän päätyi kaksi vuotta sitten sirottelemaan metsään – paikoille, joilla omistaja ja Juuso liikkuivat paljon yhdessä.

– Metsä oli Juuson paikka. Juusolla oli paljon ihmisystäviä, ja hän oli aina mukana retkillä, joita teimme ystäväporukassa, Juvonen kertoo.

Musta villakoira seisoo suon reunalla.
Juuso viihtyi metsässä. Kuva Anne Juvonen.

Kun Juuso oli tuhkattu krematoriossa, lähti 15-henkinen joukko yhdessä metsään hyvästelemään yhteisen kaverinsa. Juuson tuhkat oli laitettu muumikeksipakettiin, koska muumiherkut olivat koiran suosikkeja.

– Ripottelimme Juuson tuhkat, ja sitten nautimme retkieväät. Se oli hieno, mieleenpainuva saattomatka.

Anne Juvonen kertoo krematoriosta, jossa Juuso tuhkattiin.

– Hyvästely tapahtui kauniissa ympäristössä, erillisessä jäähyväishuoneessa. Tilassa paloi kynttilä ja taustalla soi rauhallinen musiikki.
Juvosen mielestä eläintä voi ikävöidä siinä missä ihmistäkin.

– Suru ei ole asia, joka olisi vertailtavissa. Suru on aina henkilökohtainen. Juuso oli 15 vuotta perheenjäsen minulle, arjen jakaja ja läheinen, aina valmis lenkkikaveri.

Valtaosa perheiden lemmikeistä saa Juuson tapaan viimeisen leposijansa muualta kuin pieneläinten hautausmaalta. Viime vuosina eläinten tuhkaus on yleistynyt.

=> Millaisia ajatuksia juttu herätti? Anna meille palautetta täällä.

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä