Isovanhemmat saavat oppia nuoremmilta

Kaksi mummua ja pappa kertovat, mitä aika lastenlasten kanssa heille merkitsee.

Seppo Lauri lastenlastensa kanssa ulkona.|Sinikka Ahonen pelaa korttia lastenlastensa kanssa.|Eine Lammassaari tekee käsitöitä Vilman kanssa.

Pappana olemisen hienous on uusien asioiden oivaltaminen

Kun ikää tulee lisää, ymmärtää isovanhemman roolin paremmin. En ole enää kasvattaja sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan saan olla pappa. Ja se onkin hieno rooli!

Oululainen Seppo Lauri on kahden aikuisen pojan isä ja neljän lapsen isoisä, eli pappa, kuten Seppo itseään kutsuu.

– Isoisä ja vaari kuulostavat ihan ikälopuilta, enkä tunne itseäni sellaiseksi. Pappa on hyvä, nauraa Seppo.

– Kun omat pojat olivat pieniä, olin aina menossa. Työssäni myyntijohtajana lensin Oulun ja Helsingin välin ainakin 2000 kertaa.

– Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että pojat kasvoivat vähän huomaamatta, mutta siitä olen onnellinen, että välimme ovat aina olleet hyvät. Nyt kun minulla on lapsenlapsia, ymmärrän lapsuusajan hienouden. Sitä on upeaa seurata.

Vanhin lapsenlapsista on 17-vuotias Ida.

– Kun Ida syntyi, tuntui mahtavalta. En ehkä kuitenkaaan vielä silloin ymmärtänyt täysin isovanhemmuuden hienoutta. Olen oivaltanut sen vasta vuosien kuluessa. Idasta on kasvanut fiksu nuori nainen, ja hänellä on jo ajokorttikin.

Seposta on mahtavaa, että lapsenlapset pitävät yhtä.

– Kesällä Idalla tuli auton kanssa ongelmia. Hän soitti minulle, voinko tulla apuun. Kaikki nuoremmat lastenlapset, 9-vuotias Elo, 7-vuotias Teo ja 4-vuotias Lia olivat lähdössä mukaani auttamaan serkkutyttöään.

Pienemmät lapset ovat välillä papan mukana mökillä.

– Siellä me kalastamme. Harrastus on kulkenut ensin poikani ja minun yhteisenä juttuna, ja jonka hän on sitten opettanut lapsilleen. Ylpeänä ja välillä ihmetellen seuraan, kun pienet pojat perkkaavat saaliinsa.

Elo on välillä yökylässä. Hän on jo sen verran iso, ettei koti-ikävä iske illan tullen.

Sukupolvia yhdistää myös suvussa kulkeva nimi Kalervo.

– Minä olen Seppo Kalervo, molempien poikieni toinen nimi on Kalervo, ja niin myös näiden pikkupoikien.

Lapset ovat opettaneet papalle nöyryyttä.

– Aina ei voi ajatella tulisieluisesti ja ehdottomasti, vaan muutkin on otettava huomioon. Myös neuvottelukykyä on tullut opittua.

– Kukaan ei ole aina hyvällä tuulella tai looginen: kaikki pitää kuitenkin kestää. Ihan mahtavia oivalluksia tällä iällä.

Sinikka Ahonen pelaa korttia lastenlastensa kanssa.

Sinikka Ahonen ja pikkuvieraat pelaavat mielellään Uno-peliä yhdessä.

Jos jotain olen mummoudessa oppinut, niin kärsivällisyyttä

On hienoa olla mummu, mutta lastenlasten kasvua katsoessa huomaan, että voi kauhea, olenpa minä jo vanha, nauraa tyrnäväläinen Sinikka Ahonen.

– Kun omat lapseni olivat pieniä, heillä oli ihana, rakastava mummu, jonka luokse lapset menivät aina mielellään. Sitä samaa toivoisin lastenlasten näkevän myös minussa, sanoo Sinikka, jolla on kolme lasta, seitsemän lastenlasta, ja yksi lapsenlapsenlapsi.

Lastenlapset ovat opettaneet kärsivällisyyttä.

– Omien lasten ollessa pieniä aika oli täysin erilainen. Nykyisin pienimmätkin osaavat käyttää puhelimia ja tietokoneita, ja opettavat siinä minua.

– Mummun kanssa on mukava jutella ja pelata. Välillä me katsotaan telkkaria. Tykkään olla yötä mummulla, täällä on rauhallista. Minä autan mummua: siivoan ja vien roskia, kertoo 13-vuotias Miro.

Sinikan mielestä on ihanaa, kun lastenlapsia asuu lähellä.

– Yhtä lapsenlapsenlasta en ole nähnyt vielä kertaakaan, koska hän asuu Sodankylässä. Tämä korona-aika on tympeää, kun kaikki on rajoitettua.

Onneksi voimme olla yhteydessä puhelimen välityksellä. Välillä saan videoita, joista näen pienokaisen. Lähetän hänelle paketteja, ja sitten videolta näen hänen avaavan niitä.

– Nämä lähellä asuvat, eli Lilja, Miro, Jasmin ja Jani käyvät usein luonani, iloitsee Sinikka.

7-vuotias Jasmin kertoo, että mummun kanssa on mukava pelata, vaikka mummu ei aina osaakaan.

– Ja mummulla on hassu kahvikuppi, josta hän juo kahvia.

– En voi uskoa, että mummu voitti, hämmästelee Miro Uno-pelin päätteeksi.

Sinikkaa pojan kommentti naurattaa.

Eine Lammassaari tekee käsitöitä Vilman kanssa.

Eine Lammassaari on antanut kodin 700 nukelle. Vilmaltakin hän on saanut yhden.

Tämän ikäisenä on joutilas juuri mummun rooliin

Mummu on positiivinen ja sillä on aina aikaa olla minun kanssa, kertoo 9-vuotias Vilma Lammassaari mummustaan Eine Lammassaaresta.

Oululaisella Eine Lammassaarella on neljä lasta, kuusi lastenlasta ja neljä lapsenlapsenlasta. Lastenlasten ikähaarukka on 9-38 vuotta.

Lapsenlapsenlapsista pienin on muutaman kuukauden ikäinen ja vanhin 8-vuotias. Kolmas sukupolvi asuu Helsingissä, joten heitä mummu näkee harvoin.

– Pienimmän näin kesällä. Olihan se ihana vauva.

Kun Einen omat lapset olivat pieniä, vanhemmat tekivät töitä ja rakensivat taloa.

– Minulla oli kotona päivähoidossa viisi vaippaikäistä. Nyt, kun olen mummu, on enemmän aikaa: olen vapaa ja joutilas juuri siihen rooliin.

– Vilman kanssa ommellaan, piirretään, pelataan ja tehdään palapelejä. Niin, ja kerätään kiviä. Välillä me leikataan yhdessä matonkuteita. Niistä sitten virkataan monenlaista, nyt Vilma tekee alustaa kissalleen.

Mummu ja lapsenlapsi opettavat toinen toistaan.

– Olen opettanut Vilmaa neulomaan ja ompelemaan. Hän on ommellut itselleen yöpuvun ja haalarin, jotka minä ensin leikkasin hänelle valmiiksi kappaleiksi.

– Vilma taas opettaa minua ompelukoneen käytössä. Vaikka olen ommellut vuosia, en ole tiennyt kaikkia koneen toimintoja. Vilma on oppinut niitä koulussa.

– On ihana asia, että asumme lähekkäin. Näemme usein, ja hän osaa myös kulkea yksin kotoa luokseni. Mummous on mukavaa, ihan parasta.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää