Vertaistukiryhmässä ollaan samalla puolella: "Toinen ymmärtää heti, mistä on kyse"

Isovanhemmuudesta piirretään usein utuisen kaunista kuvaa, jossa mummot ja papat, mummit ja ukit saavat ne kuuluisat kirsikat ja kermat kakun päältä: lastenlasten kanssa vietetään laatuaikaa ja heidät hemmotellaan pilalle vanhemmilta salaa – samalla kun kasvatusvastuu on lasten vanhemmilla eikä isovanhempien tarvitse ottaa kantaa kasvatuksellisiin, isoihin linjoihin.

Toisenlaisiakin tarinoita on, valitettavasti. Sen tietävät Oulun seurakuntien perheneuvonnassa työskentelevät perheneuvojat Marjo Myllymäki ja Heidi Telkki, jotka ovat ohjanneet viime syksystä saakka Isovanhemman tyhjä syli -nimistä vertaistukiryhmää.

–    Ajatus kyseiseen ryhmään nousi tekemästämme perustyöstä. Olemme molemmat kohdanneet asiakkaita, joilla on ollut hankalia kokemuksia suhteessa omiin lapsiin, lastenlapsiin tai lasten puolisoihin, Myllymäki ja Telkki taustoittavat.

Ryhmä on kokoontunut koko olemassaolonsa ajan suljettuna. Se tarkoittaa sitä, että ryhmään ei oteta uusia osallistujia kesken kauden.

–     Tämänkaltaisen ryhmän on hyvä olla riittävän pieni, jotta se takaa kaikille turvallisen tilan jakaa kipeitä asioita. On tärkeää, että ryhmäläiset pystyvät auttamaan toisiaan rakentavalla tavalla, Myllymäki kertoo.

Tunteiden vuoristorata

Kahdella ryhmään osallistuneella isovanhemmalla, Marjukalla ja Tertulla on samankaltainen tilanne: oman lapsen puoliso ei halua, että isovanhemmat ovat tekemisissä lastenlasten kanssa.

Kaikkien ryhmäläisten nimet on muutettu tässä jutussa aiheen arkaluontoisuuden sekä ryhmäläisten ja heidän läheistensä henkilöllisyyden suojaamiseksi.

Marjukka muistelee, että vertaistukiryhmään tuleminen ei ollut helppoa. Perheen sisäinen ristiriita oli nostanut pintaan häpeän ja ulkopuolisuuden tunteita.  

Hänelle on ollut kuitenkin tärkeää kuulla, ettei ole asian kanssa yksin.

– Olin todella epätoivoisessa tilanteessa pitkään, ja toivoin, että jossakin vaiheessa saamme vuorovaikutuksen toimimaan.

– Kävimme lapseni kanssa lukuisia keskusteluja. Hän toivoi normaalia kanssakäymistä, mutta asia kariutui joka kerta lapsen puolison ehdottomuuteen. Hän ei halunnut minua heidän elämäänsä.  

– Petyin joka kerta uudelleen, ja lopulta, omaa hyvinvointiani ajatellen, jouduin katkaisemaan välit heihin kokonaan. En olisi pystynyt tekemään tätä päätöstä ilman ryhmän tukea.

Terttu sai Marjukan tapaan viettää lastenlasten kanssa aikaa, kun he olivat pieniä. Joitakin vuosia sitten hän ei saanut enää yhteyttä poikansa perheeseen.

– Olen saanut ymmärtää, että miniäni ei halua olla missään yhteydessä kanssani. En edelleenkään tiedä syytä tähän, sitä ei ole kerrottu minulle. Se oli totaalinen shokki.

– Tämä on aiheuttanut minulle paljon mielipahaa. En ole elämässäni kokenut mitään yhtä kamalaa kuin tämä ajanjakso ja tunteiden vuoristorata, Terttu huokaisee.

Anitaa ovat puolestaan hiertäneet vuorovaikutuksen pulmat oman lapsen kanssa. Lastenlasten tapaamisessa oli pitkä, uuvuttava tauko.

– Tämä on niin iso ja ahdistava asia. Se vaikuttaa jokapäiväiseen arkeen, omaan toimintakykyyn ja koko perheen vuorovaikutukseen.

Hän kuvaa, että äitinä omia lapsiaan rakastaa ehdoitta, ja heille sekä lapsenlapsille haluaa pelkkää hyvää.

– Yhtäkkiä sitä kokeekin sitten olevansa vain epäonnistunut äiti.

– Jossakin vaiheessa ahdistus oli niin valtava, että pystyin samaistumaan henkilöihin, jotka päätyvät itsetuhoisiin tekoihin, hän herkistyy.

Ryhmäläiset kertovat, että kipeät tunteet ja kokemukset ovat aiheuttaneet syvän haavan, joka vaikuttaa edelleen suhteessa muihinkin perheenjäseniin. Yhteydenpito toisiin lapsiin jännittää edelleen.

– Herää pelko siitä, voiko näin tapahtua myös heidän kanssaan.

Liian kilteiksi kasvaneet

Ryhmäläisten puheissa toistuvat samankaltaiset tunnekokemukset surusta, ahdistuksesta, ikävästä, epätoivosta ja häpeästä.

–  Jotenkin sitä ajattelee, että isovanhempana saa sen jälkiruoan, ja sitten kun se otetaankin pois niin tikkarin sijaan jää vaan kapula käteen, Marjukka pohtii.

Anita nostaa keskusteluun myös sukupuoliroolit sekä sukupolvikokemuksen: vastuu lasten kasvatuksesta ja emotionaalisesta huolenpidosta on kautta aikojen sälytetty ensisijaisesti naisten harteille.

”Jos asioita ei haluta tai osata käsitellä, tunteet voivat patoutua ja erimielisyydet läheisten kanssa saattavat saada tarpeettoman suuria mittasuhteita.”

– Olemme ehkä oppineet liian kilteiksi: me emme osaa antaa riittävää arvoa itselle ja sivuutamme omat terveetkin rajamme.

– Olemme myös ikäluokkaa, joka on vaitonaisesti kantanut mukanaan ylisukupolvisia taakkoja ja traumoja. Lapset on opetettu työtä tekeviksi ja tytöt sen lisäksi vielä kilteiksi. Jos asioita ei haluta tai osata käsitellä, tunteet voivat patoutua ja erimielisyydet läheisten kanssa saattavat saada tarpeettoman suuria mittasuhteita.

Marjo Myllymäki korostaa vertaistukiryhmän voimaa etenkin yhteisen kokemuksen jakamisessa. Hän kertoo ihailevansa ryhmäläisten rohkeutta tulla esiin vaikean asian kanssa.

– Aluksi jokaisella oli tunne siitä, että olen varmasti maailman ainoa, jolla asiat ovat näin.

– Kaikki se analysointi ja pohdinta, jota ryhmäläiset ovat tehneet jo ennen ryhmää ja ryhmän aikana, on aivan mahtavaa. Vaatii runsaasti psyykkisiä voimavaroja ja taitoa tutkia ja katsoa itseään rehellisesti.

Ymmärrys puolesta lauseesta

Ryhmäläiset kertovat yrittäneensä etsiä asiasta kirjallista faktatietoa ennen ryhmään hakeutumista. Terttu perkasi aihetta läpi myös netistä, mutta törmäsi ainoastaan toisia kritisoivaan ja ei-rakentavaan keskusteluun.

– Juuri tämän vuoksi on äärettömän tärkeää, että asiasta puhutaan avoimesti, ja että se nousee julkiseen keskusteluun, Marjukka miettii.

– Vaikka aiheeseen liittyy valtavasti häpeää, sen julkituominen voi auttaa samassa tilanteessa olevia ihmisiä, hän lohduttaa.

Naiset pitävät yhtä myös ryhmän ulkopuolella. Ryhmän ohjaajat tukivat ja kannustivat naisia keskinäiseen yhteydenpitoon.

– Sieltähän se tuki nousee, samasta kokemuksesta ja tunteesta, että tässä ollaan samalla puolella, Marjo Myllymäki ja Heidi Telkki huomauttavat. 

Aikuisten lasten ja vanhempien välinen hiertymä voi vaikuttaa laajasti sukulaisuussuhteisiin.

Myös ryhmäläiset korostavat vertaistuen merkitystä: ei tarvitse sanoa kuin puoli lausetta, ja toinen ymmärtää heti, mistä on kyse.

He rohkaisevat samassa tilanteessa kipuilevia ihmisiä hakemaan apua ajoissa yksin jäämisen sijaan.

– Me emme voi muuttaa lastemme tai heidän puolisoidensa ajatuksia. Itseä voi aina auttaa ja muuttaa, he muistuttavat.

Samalla he pohtivat, ymmärtääkö nuorempi sukupolvi isovanhempien merkityksen lapsenlapsille.

– Me olemme kuitenkin niitä juuria. Lapset ja lapsenlapset kasvavat sitä uutta, vihreää latvaa. Kun tämä sukupolvien välinen ketju katkeaa, myös lapsenlapset menettävät siinä valtavan paljon.

Yhteinen aika hoitaa kaikkia

Väestöliiton toteuttaman tutkimuksen mukaan isovanhempisuhteen rakoilun yleisimpiä syitä ovat päihde- tai alkoholiongelmat, erilaiset näkemykset elämäntyyleistä tai -arvoista sekä lasten kasvatukseen ja lastenhoitoon liittyvät kysymykset.

Vuorovaikutussuhteiden hankaluuteen vaikuttaa myös se, että ihmisten persoonallisuudet eivät kohtaa.

– Tämä nousi tutkimuksessa esiin etenkin puolison vanhempien kohdalla, kertoo Väestöntutkimuslaitoksen erikoistutkija Mirkka Danielsbacka.

Vuonna 2007 alkanut tutkimus keskittyi suuriin ikäluokkiin (vuonna 1945–1950 syntyneet). Danielsbackan mukaan kohorttiryhmälle on tehty vuoden 2007 lisäksi kyselyt vuonna 2012 ja 2018.

Kaikilla kolmella kyselykierroksella kysyttiin omat kysymykset sekä suurilta ikäluokilta että heidän aikuisilta lapsiltaan.

Tutkimuksesta välittyy yleiskuva siitä, että isovanhemmat, aikuiset lapset ja lapsenlapset pitävät yhteyttä toisiinsa kiitettävästi. Vuorovaikutussuhteen rajoittamista on kokenut 2–7 prosenttia vastaajista.

”Isovanhempien kognitiiviset kyvyt ovat paremmat, jos heillä on mahdollisuus viettää aikaa lastenlasten kanssa.”

Danielsbackan mukaan myös tässä korostui vanhempien tarve rajata yhteydenpitoa joko omiin tai puolison vanhempiin.

– Aineisto edustaa hyvää osaa suomalaisista. Voi toki olla, että vastaamatta ovat jättäneet ihmiset, joilla on lähtökohtaisesti huonot perhesuhteet.

Tutkimustulosten perusteella Danielsbacka uskaltaa sanoa, että sopivassa suhteessa tapahtuva yhteydenpito eri sukupolvien välillä tuo etuja sekä isovanhemmille että lapsenlapsille.

– Esimerkiksi isovanhempien kognitiiviset kyvyt ovat paremmat, jos heillä on mahdollisuus viettää aikaa lastenlasten kanssa.