Valtavan häpeän äärellä

Lokakuun alussa Ranskassa julkaistiin raportti, jonka mukaan noin 330 000 lasta olisi joutunut joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi katolisessa kirkossa vuosien 1950–2020 välisenä aikana.

Katolisessa kirkossa on viime vuosikymmenien aikana paljastunut hyväksikäyttötapauksia aiemminkin.

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Jyri Komulainen, syyllistyivätkö ihmiset lasten hyväksikäyttöön siksi, että he ovat nimenomaan katolisen kirkon piirissä toimivia pappeja tai muita kirkon työntekijöitä?

– On ilmeistä, että katolisen kirkon pappeuteen liittyy tekijöitä, jotka ovat edesauttaneet hyväksikäyttöä.

– Ensinnäkin papille annetaan ”toisena Kristuksena” sellainen arvovalta, että uhrien voi olla vaikea syyttää pappia tämän teoista.

– Toiseksi papeilta edellytettävä selibaatti on ollut erilaisten tutkimusten mukaan synnyttämässä yleisempää salailun kulttuuria, sillä moni pappi kuitenkin päätyy joskus rikkomaan selibaattinsa aikuisten välisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä.

– Salailun leimaamassa yhteisössä on tilaa myös rikoksille – etenkin kun katolinen kirkko on halunnut pitää kirkon ongelmat sisäisinä asioina.

– Ranskassa tehty raportti on poikkeuksellisen suurista luvuistaan huolimatta vain yksi vaihe pitkässä sarjassa, joka on tahrinut peruuttamattomasti katolisen kirkon maineen.  Jotkut arvioivat skandaalien rinnastuvan mittaluokaltaan keskiajan anekaupan ongelmiin, jotka johtivat reformaatioon.

Tragedia on valtava ennen kaikkea uhreille. Millaisiin kirkkoja ja uskontoja koskeviin yleistyksiin katolisen kirkon tapahtumat eivät kuitenkaan oikeuta?

– Sosiaalisessa mediassa voi kohdata väitteitä, että kaikki katoliset papit paavia myöten ovat pedofiilejä. Tosiasiassa vain pieni prosentti katolisista papeista on tehnyt lapsiin kohdistuvia rikoksia. Systeemi on kuitenkin ollut kyvytön reagoimaan näihin rikoksiin asian vaatimalla tavalla. Mutta sitäkin nyt korjataan.

Kirkkohallituksen johtava asiantuntija Tomi Karttunen, ovatko kirkot yhdessä menettäneet jotakin kallisarvoista hyväksikäyttötapausten seurauksena?

– Maailmanlaajassa mittakaavassa kirkot ovat menettäneet monen jäsenensä luottamuksen: nämä ovat jättäneet kirkon, mikä on erittäin surullista.

– Samalla kriisi on mahdollisuus katsoa peiliin, katua ja tehdä tarvittavat korjausliikkeet.

– Koska hyväksikäyttötapauksissa on kyse myös kymmenien vuosien takaisista asioista, ongelma ei poistu pikaisesti. Varjot ovat pitkät. Häpeä on kohdattava ja kurssin muutos osoitettava selkeästi, vaikka mielikuvien korjaaminen kestääkin pitkään.

Keskustelevatko kirkkojen ja uskontojen edustajat ekumeenisissa yhteyksissä hyväksikäyttötapauksista?

– Esimerkiksi paikallisissa ekumeenisissa organisaatioissa voidaan yhteisesti etsiä keinoja kehittää lastensuojelun mekanismeja ja hyviä menettelytapoja yhdessä viranomaisten kanssa.

– Englannin kirkon johdolla on anglikaanisissa kirkoissa kehitetty hyvin yksityiskohtainen suojeluohjeistus. Sen pohjalta annetaan koulutusta, joka on edellytys, jotta kirkon tehtäviin voi päästä.

– Tällaisissa asioissa tehtyä työtä voidaan hyödyntää yli kirkkokuntarajojen.

– Saksassa puolestaan on tunnustettu, että myös evankelisessa kirkossa on ollut hyväksikäyttötapauksia ja siksi on käynnistetty uusia selvityksiä.

Hyväksikäyttöä lestadiolaisuudessa tutkinut sosiaalityön dosentti, pappi Johanna Hurtig, millaisista näkökulmista tavallinen kirkon jäsen voi lähestyä hyväksikäyttöuutisia?

– Uutinen ei tarkoita sitä, ettei katolisessa kirkossa olisi myös tervettä uskonnollisuutta ja luottamuksen arvoisia pappeja. Uskonnollisiin yhteyksiin sijoittuvat hyväksikäyttötapaukset eivät ole ainoa kuva kyseisestä uskonnollisesta yhteisöstä, mutta ne eivät ole myöskään ainoa kuva uskonnollisen yhteisöllisyyden, luottamuksen ja vääränlaisen vallankäytön ongelmista.

– Siellä, missä uskonnollisuuden ja elämän väliset odotukset on puristettu ahtaiksi ja elottomiksi, on helposti pahoinvointia, epärehellisyyttä ja ulkokohtaisuutta.

– Sellainen purkautuu usein heikoimpien kautta tai väkivaltana heitä kohtaan.