Tuomiokirkon ylle heijastetaan viikonloppuna hypnoottista valotaidetta

Oulun tuomiokirkkoon heijastetaan valotaideteos, joka on katseltavissa ainoastaan perjantaista sunnuntaihin 19.-21. marraskuuta.

sun effects lumo light festival

Luvassa on hypnoottinen, vähän tieteisseikkailuhenkinen teos, kuvailee videotaiteilija Janne Ahola.

Hän on luonut Oulun tuomiokirkon pintaan valotaideteoksen, jota varten läheiseen Franzénin puistoon tuodaan yhden marraskuisen viikonlopun ajaksi suurtehoprojektoreita, servereitä ja äänikalustoa.

Aholan tekniikkana on niin kutsuttu videomäppäys. Siinä oikean fyysisen kirkkorakennuksen päälle heijastetaan animaatiota videoprojektorilla.

Teosta varten Ahola loi kirkosta tietokonemallinnuksen rakennukseen valokuvien ja arkkitehtipiirrustusten pohjalta.

Aiemmin Ahola on toteuttanut videomäppäys-tekniikalla valoteoksen muun muassa Olavinlinnaan.

– Tuomiokirkon seinien kaltaiset vaaleat pinnat ovat kyllä parempia tälle esitystekniikalle: heijastettu kuva pääsee parhaiten oikeuksiinsa ja värit toistuvat parhaalla mahdollisella tavalla, Ahola sanoo.

Aiemmin tänä syksynä Ahola oli mukana Tampereella media- ja valotaidetapahtuma Projiossa teoksella, joka oli abstraktia, geometrista valon ja kuvien leikittelyä.

– Ouluun tuon teoksen, jossa on enemmän tarinallisuutta, Ahola kuvailee.

Valotaidetapahtumia on vielä harvassa

Valotaidetta ei Suomessa vielä pääse kovin usein katsomaan.

Valotaidetapahtumia on meillä vasta kahden käden sormin laskettava määrä, muun muassa Lux Helsinki, Hyvinkään Halo, Valon Tikkurila, Jyväskylän Valon kaupunki -tapahtuma,  Aaltoja! Valoa ja ääntä Kotkassa -tapahtuma,  sekä Reflektor pääkaupunkiseudulla.

Oulua valaisee Lumo Light Festival 19.-21. marraskuuta perjantaista sunnuntaihin kello 16–22.

Valofestivaalin töitä kannattaa Aholan mukaan tulla katselemaan avoimin mielin.

– Kenenkään ei tarvitse miettiä, ymmärtääkö niin sanotusti kaikkia teoksia. Voi tulla ihan vain nauttimaan.

Valo- ja videotaiteeseen pätee Aholan mukaan sama kuin mihin tahansa taiteenlajiin: mitä enemmän sille altistaa itseään, sitä enemmän siitä ymmärtää.

 

On oma viehätyksensä tehdä tällaista taidetta, joka rajatun esilläolon jälkeen häviää suuren yleisön saatavilta.

 

–Videotaiteilijoita Suomessa on iso joukko, mutta juuri tämäntyyppistä kuin minä teen ei tee vielä moni, Ahola sanoo.

– Itseäni miellyttää tietynlainen estetiikka. Se ohjaa videoteosteni tyyliä. Sitä kautta uskoakseni myös syntyy tietynlainen tunnistettava käsiala, josta teokseni voi tunnistaa.

”Matkaaja” on nähtävillä vain perjantai-illasta sunnuntai-iltaan.

Aholan mukaan on oma viehätyksensä tehdä taidetta, joka rajatun esilläolon jälkeen häviää suuren yleisön saatavilta.

– Toki kaikki videomäppäykseni taltioidaan. Teokset voitaisiin projisoida myöhemmin uudelleen, mutta pidän melko epätodennäköisenä, että niitä enää koskaan heijastettaisiin uudelleen samojen rakennusten ylle.

Janne Ahola luo illuusiomaailman Oulun tuomiokirkon ylle. Matkaaja-teoksen äänisuunnittelusta vastaa Tommi Toivonen.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää