Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo täyttää 60 vuotta ensi vuoden alussa, 10. tammikuuta.
Merkkipäivää hän juhlistaa kahdessa yleisölle avoimessa tilaisuudessa.
Syntymäpäiväkonsertti on varsinaisena juhlapäivänä, maanantaina 10. 1. kello 18 Oulun tuomiokirkossa. Konsertissa esiintyy oululainen Voces-yhtye sekä mezzosopraano Virpi Räisänen ja baritoni Raimo Paaso. Puheen pitää piispa emeritus Eero Huovinen.
Konserttiin on vapaa pääsy. Tilaisuudessa käytetään koronapassia sekä noudatetaan koronaturvallisia käytäntöjä.
Juhlakonsertin ohjelmisto on kattaus kirkkomusiikkia sekä suomalaista, italialaista ja virolaista kuoromusiikkia. Piispan lempivirteen Tule kanssani Herra Jeesus on tilattu Juha Pistolta uusi sovitus, ja konsertissa kuullaan teoksen kantaesitys.
Piispan 60-vuotismerkkipäivän kunniaksi julkaistaan juhlakirja ”Risteyksissä – piispa Jukka Keskitalo 60 vuotta.”
Teos on esseekokoelma, joka vie matkalle pohjoiseen ulottuvuuteen ja reiteille, joilla risteävät niin kirkko ja yhteiskunta kuin kansat ja kielet.
Esseekokoelma julkaistaan Risteyksissä-juhlaseminaarissa 11.1. Oulun seurakuntayhtymän juhlasalissa.Seminaarin puhujina ovat pääsihteeri Jørgen Skov Sørensen Euroopan kirkkojen konferenssista Brysselistä, Nord-Hålogalandin hiippakunnan piispa Olav Øygard, Tromssasta, professori Veli-Pekka Lehtola Oulun yliopistosta, professori Marja Tuominen Lapin yliopistosta, piispa emeritus Eero Huovinen ja ministeri Tytti Tuppurainen, joka tuo seminaariin valtiovallan tervehdyksen.
Myös seminaariin on vapaa pääsy ja käytössä on koronapassi.
Lahjojen sijaan piispa Jukka Keskitalo toivoo, että mahdolliset muistamiset osoitetaan vähävaraisten ihmisten auttamiseen Oulun hiippakunnan seurakunnissa.
Tilaisuuksista lisää tietoa täältä.