Yleisötilaisuudet peruuntuvat, mutta joulukirkot pidetään

22.12.21

Koronatoimet kiristyivät Pohjois-Pohjanmaalla. Ilouutinen monelle joulunviettäjälle on kuitenkin se, että joulukirkkoja ei ole peruttu. Niitä
vietetään normaalia pienemmillä väkimäärillä ja osin myös ulkotiloissa.


Kuvat: Rauhan Tervehdyksen arkisto .

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli antoi 22. joulukuuta Pohjois-Pohjanmaan alueen seurakunnille uudet koronaohjeet vaikeutuneessa koronatilanteessa. Ne ovat voimassa 23.12.2021– 5.1.2022.

Ohjeet perustuvat Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tämänpäiväisiin päätöksiin. Niiden mukaan Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa kaikki sisätiloissa ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään ajalla 23.–31.12.  Rajoituksista ei voi vapautua koronapassilla.

Kielto tarkoittaa, että seurakunnissa suunnitellut yleisötilaisuudet, kuten konsertit, myyjäiset ja Kauneimmat Joululaulut -tapahtumat, perutaan.

Aluehallintoviraston antamat kokoontumisrajoitukset eivät koske kuitenkaan uskonnollisia tilaisuuksia. Jumalanpalveluksia ei vietetä ”suljetuin ovin”.

Uskonnonharjoitus antaa voimia kriisiajan keskellä

Oulun tuomiokapitulin tiedotteen mukaan jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten merkityksestä on keskusteltu viranomaisten kanssa ja todettu, että uskonnon harjoituksen mahdollistaminen on oleellinen tekijä ihmisten jaksamisen ja henkisen kriisinkestävyyden turvaamisessa.

Kapitulin mukaan jumalanpalveluksissa sekä jouluaaton ja uuden vuoden aaton hartauksissa sekä kirkollisissa toimituksissa – hautaan siunaamisissa, avioliittoon vihkimisissä ja kasteissa – käytettävään tilaan voidaan ottaa sisälle neljännes tilan enimmäiskapasiteetista. Esimerkiksi 800 hengen kirkkoon voidaan ottaa 200 ihmistä.

Kapitulin tiedotteessa on tarkennettuja ohjeita Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien sekä Keski-Pohjanmaan maakunnan alueella oleville seurakunnille

Tuomiokapituli suosittaa seurakunnille joulunajan jumalanpalvelusten striimaamista ja muistuttaa, että niissä seurakunnissa, missä on mahdollista, harkittaisiin aattohartauksien viettämistä ulkona esimerkiksi kirkon rappusilta tai kirkkomaalla.

Piispa rohkaisee katsomaan murheiden yli

Piispa Jukka Keskitalo kehottaa tiedotteen lopussa katsomaan joulua pyhän perheen kanssa ”suurin silmin”, jotta uusista, kiristyneistä rajoituksista huolimatta katse olisi juhla-aikana myös kauemmaksi tämänhetkisistä murheista ja haasteista.

Piispan tervehdys on: ”Joulu on taivaallisten asioiden aikaa. Se on aikaa, jolloin taivas tukee maan päälle; se on aikaa, jolloin koko maailmalle ilmoitetaan ilosanoma; se on aikaa, jolloin meille jokaiselle, ”koko kansalle”, syntyy Vapahtaja.

Tuomiokapituli seuraa valtioneuvoston ja muiden viranomaisten päätöksiä ja ohjeistaa seurakuntia tarpeen mukaan.

Seurakunnissa annetaan osallistujille riittävän etäisyyden ylläpitämisestä, käsien puhdistamisesta ja muista tartuntojen leviämistä estävistä käytännöistä toimintaohjeita.

 

Jutusta voi antaa toimitukselle palautetta.

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Hailuodon seurakunta Haukiputaan seurakunta Karjasillan seurakunta Kiimingin seurakunta Kirkko ja usko Limingan seurakunta Lumijoen seurakunta Muhoksen seurakunta Oulujoen seurakunta Oulun tuomiokirkkoseurakunta Oulunsalon seurakunta Seurakunnat Tuiran seurakunta Tyrnävän seurakunta