Kuolemaan liittyy jälleennäkemisen toivo

Hautaamiseen liittyy paljon valintoja: mitä musiikkia soitetaan, mitä virsiä lauletaan, minkälainen arkku hankitaan… Entä jos me hautajaisia järjestävät emme surultamme jaksa osallistua kaikkiin valintoihin?

On hyvin tavallista, että kuolemantapaukseen liittyvissä järjestelyissä kokee jaksamattomuuden tunnetta. Omaisia lohduttanee tieto, että seurakunnan työntekijät ovat mukana tukena, auttamassa ja ohjaamassa aivan alusta alkaen.

Arkun valinta on asia, jonka omaiset ratkaisevat. Tarvittaessa arkun hankintaan voi tulla kaveriksi diakoniatyöntekijä. Joskus voi olla luonteva pyytää mukaan perhepappia tai pappia, joka on tullut tutuksi suruprosessin aikana.

Kun pappi käy omaisten kanssa toimituskeskustelun ennen hautaan siunaamista, omaisten kanssa otetaan puheeksi myös hautaamisessa esitettävä musiikki. Musiikki kyllä löydetään, vaikka omaisilla ei olisi erityisiä toiveita sen suhteen.

Alku- ja loppusoittojen suhteen voi antaa vapaat kädet kanttorille. Hautaamiseen liittyvää musiikkia voi miettiä myös rauhassa kotona. Hautajaismusiikkinäytteitä löytyy netistä esimerkiksi Oulun seurakuntien sivuilta (oulunseurakunnat.fi/kuuntele-hautajaismusiikkia)

Kun mietitään musiikkia siunaustilaisuuteen, on huomioitava että kyseessä on jumalanpalvelus. Kirkkoon tai kappeliin valitaan musiikkia, joka tukee rukousta ja tilaisuuden jumalanpalvelusilmettä.

Hautaan siunaamisen jälkeen pidettävässä muistotilaisuudessa voi sen sijaan esittää vapaasti edesmenneen tai omaisten mielimusiikkia.

Miten löydämme siunaustilaisuuteen sopivat virret? Emme edes tiedä, oliko edesmenneellä lempivirttä.

Yleensä hautajaisiin halutaan virsiä, vaikka omaiset kokisivat, että eivät ole ”laulavaa porukkaa” tai vaikka virret eivät olisi itselle tuttuja. Se ei haittaa ollenkaan: jos omaisilla ei ole toiveita virsien suhteen, pappi voi ehdottaa niitä.

Itse olen huomannut, että vaikka ehdottamani virsi ei olisi omaisille entuudestaan tuttu, he saattavat sanoihin tutustuttuaan huomata kyseisen virren sopivan hyvin juuri tälle vainajalle.

Jos edesmenneen lempivirsi ei ole tiedossa, se on murheista pienin. Haluaisin vapauttaa hautajaisia suunnittelevat ihmiset kaikenlaisesta oikein–väärin -ajattelusta. Omaiset ja pappi varmasti yhdessä löytävät esimeriksi vainajalle sopivat virret.

Virret ovat tärkeä osa hautajaisia. Virret ovat kiitosta, kaipausta, toivon hakemista – yhteistä rukousta siinä hetkessä.

Voiko hautaan siunaamisen pitää muualla kuin kirkossa tai kappelissa – esimerkiksi omassa kotipihassa?

Hautaan siunaamisen toimittaa pappi kirkossa, siunauskappelissa, sairaalan kappelissa, haudalla tai vainajan kotona, sen mukaan kuin omaiset sopivat siitä papin kanssa. Paikan tulee kunnioittaa vainajaa ja tilaisuuden luonnetta.

Itse olen ollut muutaman kerran pappina siunaustilaisuudessa, joka järjestettiin vainajan kotipihalla. Ne ovat olleet hyvin liikuttavia tilaisuuksia.

Onko hautaamisen jälkeen välttämätöntä järjestää muistotilaisuus?

Se ei tietenkään ole pakollinen, mutta suosittelen lämpimästi muistotilaisuuden pitämistä, vaikka pienimuotoisestikin. Tärkeää eivät ole tarjoilut tai ulkoiset puitteet vaan kokoontuminen ja yhdessäolo.

Tiukimpien koronarajoitusten aikana muistotilaisuuksia ei järjestetty. Jälkeenpäin monet ovat kokeneet, että jotakin jäi siksi ikään kesken.

Ihmisellä on syvä tarve jakamiseen. Muistotilaisuudessa on lohdullista tavata ihmisiä, jotka ovat olleet vainajan elämässä merkityksellisiä. Samoin on lohdullista päästä yhdessä toteamaan, mitä meille – koko koolla olevalle joukolle ihmisiä – on tapahtunut: olemme menettäneet meille tärkeän ihmisen.

Toki suru voi olla niin pinnalla, että muistotilaisuus ylittää jaksamisen rajat. Mutta on hyvä huomata, että hautajaispäivänä ei tarvitse jaksaa yhtään enempää kuin seuraava askel. Päivää eletään eteenpäin hetki kerrallaan ensin siunaustilaisuudessa, sitten haudalla ja lopuksi vielä muistotilaisuudessa.

Ihminen ei voi valmistautua siihen avuttomuuteen ja neuvottomuuteen, joka itselle tärkeän ihmisen menettämistä usein seuraa. Onneksi hautaamiseen liittyy monenlaisia vanhoja perinteitä. Ne ovat hioutuneet vuosikymmenien saatossa, niissä on syvää viisautta. Perinteet antavat askelmerkit surun ilmaisuun. Surevia helpottaa tietää, miten eri tilanteissa yleensä toimitaan ja mitä tapahtuu seuraavaksi.

Vanha tapa on esimerkiksi pyytää ruumisautoa ajamaan vainajan kotipihan kautta, kun vainajan arkku lähtee sairaalan kylmiöstä kohti seurakunnan ruumishuonetta.

Kotipihassa läheiset voivat liittyä mukaan saattamaan vainajaa ruumishuoneelle ja kuunnella kirkkomaalla läheisen kuolemasta kertovia sanomakelloja.

Emme halua järjestää väimäärältään suurta muistotilaisuutta. Miten viestitämme tästä ihmisille?

On mahdollista, että joku kutsumatta jäävä loukkaantuu. Toisaalta ihmiset ovat ymmärtäväisiä, he kyllä tiedostavat, että osallistujamäärää voi joutua rajaamaan.

Jos muistotilaisuuteen ei esitetä avointa kutsua, on ihan kohteliasta soittaa niille ihmisille, joita kuolema koskettaa. Heille voi kertoa, että muistotilaisuutta vietetään vain pienellä porukalla, mutta he ovat tervetulleita siunaustilaisuuteen kirkkoon tai kappeliin.

Tuttavani on kuollut, mutta minua ei ole kutsuttu hautajaisiin. Voinko silti osallistua hautajaisiin, kun tiedän paikan ja ajankohdan?

Kirkko on kaikille avoin paikka, samoin kappeli. Sinne saa tulla vainajaa saattamaan.

Sen sijaan hautaan siunaamisen jälkeen pidettävä muistotilaisuus on yksityistilaisuus, johon osallistutaan vain kutsuttuna.

Haluaisimme, että läheisemme muistotilaisuudessa olisi iloinen tunnelma – mutta onko se niin sanotusti sopivaa?

Hautajaisiin osallistuva voi kokea, että iloinen puheensorina ei sovi hautajaisiin. Mutta muistotilaisuudessa tunnelma saakin keventyä. Muistotilaisuudessa koetaan iloa toisten ihmisten näkemisestä, lapset elämöivät… Se voi tuntua luonnottomalta, mutta toisaalta ilo muistuttaa: elämä jatkuu, kaikesta huolimatta.

Muistelupuheenvuoroissa usein nousee esiin jokin humoristinen sattumus, jonka puhuja on jakanut edesmenneen kanssa. Muistot voivat tuoda muistotilaisuuteen iloa ja huumoria, jotka kuuluvat ihmiselämään. Yhteinen nauru muistotilaisuudessa voi olla äärimmäisen hoitavaa.

Haluaisin muistella jotenkin vainajaa muistotilaisuudessa, mutta en osaa kirjoittaa pitkiä puheita. Suvussakaan ei oikein ole puhujia. Mitä muita vaihtoehtoja on olemassa?

Moni haluaisi jakaa muistoja mutta kokee, että ei pysty pitämän puhetta. Vainajaa voi aivan hyvin muistella myös pienissä puheenvuoroissa. Niitä varten ei välttämättä tarvitse nousta edes puhujakorokkeelle, vaan ne voi kertoa omalta paikaltaan.

Puheenvuoro voi olla hyvin pienikin yksittäinen muisto, jonka puhuja haluaa jakaa saattoväen kanssa.

Voiko vainajan lähipiiri auttaa pappia valmistautumaan siunauspuheeseen?

Toisinaan, tosin melko harvoin, omaiset tuovat papille kirjoittamaansa tekstiä, jossa kertovat edesmenneen elämästä. Papin tärkeämpi rooli on kuitenkin kuunnella omaisia ennen hautaamista pidettävässä toimituskeskustelussa ja kuulla, mitä omaiset ovat läheisensä kuolemassa menettäneet.

Siunauspuheen ei ole tarkoituskaan olla muistopuhemainen; siunauspuheessa pappi julistaa Jumalan armoa ja lupauksia.

Me omaiset haluaisimme tuhkahautauksen, mutta läheisemme kertoi itse eläessään, että haluaa tulla haudatuksi arkussa. Voimmeko ohittaa vainajan tahdon?

Vainaja ei ole enää näkemyksiään puolustamassa, siksi hänen tahtonsa ohittaminen on käytännössä mahdollista. Oma omatuntoni ei kestäisi toimia vastoin edesmenneen toiveita enkä kannusta siihen muitakaan siihen. Ajattelen, että omaisten tehtävä on toteuttaa vainajan toive, mikäli se kohtuudella on mahdollista.

Minulla ei ole varaa hankkia isoa kukkalaitetta eikä tummia vaatteita. Voinko silti osallistua hautajaisiin?

Hautajaisiin osallistuva asu ja kukat ovat toissijaisia asioita. Tule sinä saattamaan edesmennyttä – kaikki muu on vähemmän tärkeää.

Voit antaa jutusta palautetta täällä: https://rauhantervehdys.fi/palaute/