Artikkelit avainsanalla: hautaaminen
7.7.2022
Arkunkanto on vapaaehtoiselle kunniatehtävä
Parempaa palkkaa kuin hyvän mielen ei työstään voi saada, sanovat vapaaehtoiset arkunkantajat.
25.3.2022
Kuolemaan liittyy jälleennäkemisen toivo
Omaisille luopumisen hetki on raskas, mutta ylösnousemuksen sanoma antaa toivoa: vielä nähdään. Hautajaiset antavat tilan yhdessä suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen. Hautajaisiin kuuluu myös kiitollisuus yhteisestä ajasta ja elämästä.
Tässä jutussa Haukiputaan seurakunnan kappalainen Outi Pohjanen vastaa hautaamiseen liittyviin kysymyksiin.
21.1.2022
Hautausten varauskeskus aloittaa helmikuun alussa Intiössä
Oulun seurakuntien yhteisessä hautausten varauskeskuksessa omainen voi yhdellä kertaa hoitaa hautaamiseen liittyvät asiat, papin kanssa käytävää toimituskeskustelua lukuun ottamatta. Vainajan hautaamisjärjestelyistä voi edelleen sopia myös kirkkoherranvirastoissa.
3.9.2021
Tarvitsetko virkatodistusta? Tilaa vikkelästi ja varaudu odottamaan
Kun läheinen kuolee, virkatodistus perunkirjoitusta varten on syytä hakea heti kun hautajaisjärjestelyt alkavat. Laajojen, sukuselvitysmuotoisten virkatodistusten saaminen kestää tällä hetkellä nelisen viikkoa. Myöskään esimerkiksi laskujen maksu vainajan tililtä ei onnistu ennen kuin pankkiin toimitetaan virkatodistus.
30.6.2021
Ouluun hautausvaraamo
Hautaan siunaamisiin liittyvät varaukset keskitetään syksyllä yhteen paikkaan, mutta kotiseurakunnassakin voi edelleen asioida
21.4.2021
Harkinnalla, maalaisjärjellä ja hyvällä asenteella on päästy sopuun väkimääristä
Hautaamisjärjestelyt on saatu sovittua suhteellisen sopuisasti korona-aikanakin, sillä osallistujamäärän suhteen seurakunnissa on saatu tehdä tapauskohtaista harkintaa. "Maalaisjärjen käyttö on ollut sallittua", sanoo Oulunsalon kirkkoherra Petri Satomaa. Hän haluaa kiittää hyvästä asenteesta, jolla ihmiset ovat suhtautuneet hautaan siunaamisten väkimäärärajoituksiin.
8.5.2020
Hautaan siunaaminen ja muistotilaisuus samalla kertaa
Muhoksen seurakunnassa korona-aika on synnyttänyt uudenlaisen hautaamisen käytännön: hautaan siunaaminen ja muistotilaisuus voidaan pitää samalla kertaa kirkossa.
21.2.2020
Tarjolla arvokas palvelutehtävä Tyrnävällä
Kun saattoväki on hyvin pienilukuinen tai hyvin iäkästä, avuksi tarvitaan vapaaehtoisia arkunkantajia. Tyrnävän kirkkoherra on hyvillään, että nimilistaan on saatu jo monta nimeä.
11.2.2020
Vainajat saateltiin tuoksuvassa arkussa kohti Eedenin puutarhaa
Kasvit ja yrtit olivat tärkeä osa entisajan hautaamismenoja. Pohjois-Pohjanmaan museon näyttely kertoo pohjoissuomalaisten hautaustavoista 1300–1800-luvuilla.