Keskustan seurakuntatalo on nyt Sofia seurakuntakeskus

Uudella nimellä on vahva historiallinen tausta, sillä se viittaa Oulun tuomiokirkon alkuperäiseen nimeen 1700-luvulta.

Sofia seurakuntakeskus, seurakuntatalo

Keskustan seurakuntatalo Oulussa on saanut uuden nimen. Osoitteessa Isokatu 17 sijaitsevaa rakennusta kutsutaan nyt Sofia seurakuntakeskukseksi.

Nimestä järjestettyyn kilpailuun saapui 139 ehdotusta, joista raati valitsi voittajan yksimielisesti.

– Nimen juurevuus oli valinnassa erityisen painava peruste, toteaa yhtymäjohtaja Pekka Asikainen.

Sofia-nimi viittaa Oulun tuomiokirkkoon, jonka alkuperäinen nimi on Sofia Magdalenan kirkko. Vuonna 1777 valmistunut kirkko nimettiin maata hallinneen Ruotsin kuningas Kustaa III:n puolison, kuningatar Sofia Magdalenan mukaan. Tänä päivänä tuomiokirkon puutarhassa myös sijaitsee lapsille tarkoitettu puinen Pikku-Sofian kirkko.

Kreikan kielestä suomennettuna Sofia tarkoittaa viisautta.

– Seurakuntakeskuksessa pidetään kokouksia ja suunnitellaan kirkon ja seurakuntatyön tulevaisuutta. Tässä yhteydessä nimi saa lisää ulottuvuutta, lisää Asikainen.

­Sofia seurakuntakeskus on valmistunut vuonna 2013. Rakennuksessa on seurakuntasaleja ja muita kokoontumistiloja, tuomiokirkkoseurakunnan toimipiste, hallinnon toimistotilat sekä Rauhan Tervehdys -lehden toimipiste.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää