Lumijoen kirkon tornissa olet 121 askelta lähempänä taivasta

Lakeuden katedraali ja kellotorni Lumijoella on avoinna vierailuja varten elokuussa 2022 joka tiistai-iltapäivä.

Lumijoki Marjo Koski-Vähälä

Yksi, kaksi, kolme… satayhdeksäntoista, satakaksikymmentä, satakaksikymmentäyksi. Tämä määrä portaita on kavuttava, mikäli aikoo tutkia lakeuden maisemaa Lumijoen kirkon tornista.

Marjo Koski-Vähälä esittelee Lumijoen kirkon kellotornia.

Mahdollisuus päästä katselemaan maisemaa yläilmoista ei kiinnosta yksinomaan turisteja:

– Myös lumijokiset itse, etenkin lapsiperheet, haluavat päästä käymään oman kirkon tornissa, tietää diakonissa-seurakuntasihteeri Marjo Koski-Vähälä.

Hän on kiivennyt torniin lukuisia kertoja itsekin.

– En ole pysynyt laskuissa, kuinka monesti. Mutta esimerkiksi yhtenä tiistaina nyt kesäkuussa kirkkoon tutustujia oli 16. Silloin taisin kiivetä torniin neljästi.

Kellotorni on täynnä viestejä menneiltä vuosikymmeniltä. Aino Muhokselta ja Tyyne Alavieskassa vierailivat kirkontornissa 18. kesäkuuta 1938.

Uusgoottilainen jättiläinen yllättää kävijät

Lumijoen kellotorni ja kirkko ovat avoinna tutustumista varten elokuussa tiistai-iltapäivisin.

– Tänä kesänä kirkkomme ei ole tiekirkko, mutta halusin pitää ovia avoinna edes hetken aikaa kesäkuussa sekä elokuussa.

– Matkailijoita ja ohikulkijoita riittää. Jos huomaan, että kirkon parkkipaikalla on asuntoauto, saatan käydä kysymässä, haluavatko matkaajat käydä kirkon sisällä.

 

Jos huomaan, että kirkon parkkipaikalla on asuntoauto, saatan käydä kysymässä, haluavatko matkaajat käydä kirkon sisällä.

 

Kirkkoon tutustujat hämmästelevät poikkeuksetta sitä, kuinka pienellä paikkakunnalla on näin komea kirkko.

Moni on kuullut kirkkoon liittyvän urbaanilegendan, jonka mukaan piirustukset olisivat arkkitehdin pöydällä jotenkin sekaantuneet ja Lumijoelle olisi rakennettu kirkko, joka oli oikeastaan tarkoitus tehdä jonnekin päin Ruotsia.

Tarina on hyvä, mutta paikkansapitämätön.

– Itse asiassa kirkon suunnitellut lääninarkkitehti Johan Lybeck teki alun perin piirustukset vielä tätäkin suuremmasta, 1300-paikkaisesta kirkosta. Lumijokisten pyynnöstä pohjapiirrosta pienennettiin: paikkaluku pieneni tuhanteen ja korkeaa torniakin päädyttiin madaltamaan.

Lumijoen kirkko on vihitty käyttöön 1890.

Edellinen kirkko paloi 140 vuotta sitten

Nykyinen, vuosina 1886–1889 rakennettu ja vuonna 1890 käyttöön vihitty kirkko on Lumijoen kolmas.

Edellinen, puinen ristikirkko, paloi 140 vuotta sitten ukkosmyrskyssä.

– Voi vain kuvitella, mikä on ollut tuon ajan palokalusto: ämpärien kanssa on juostu hakemaan vettä joesta.

Sama kesäkuun 14. päivän ukkosmyrsky vuonna 1882 teki selvää myös Lumijoen kirkon vieressä olleesta kellotapulista, Revonlahden tapulista sekä Oulunsalon kirkosta.

Sisältä kirkko on  pelkistetyn näyttävä

Kävijät kommentoivat yleensä kirkkosalin pelkistettyä ulkomuotoa.

– Meidän kirkkomme ei ole koristeellinen vaan pelkistetyn kaunis.

Alttaritaulua ei ole; sen tilalla on suurikokoinen vapaasti seisova risti sekä ikkunoissa alttarin molemmin puolin värikkäät lasimaalaukset.

Liisa Karjarinnan vuonna 1967 tekemien maalausten kuvasto nousee Raamatun kertomuksista, mutta yhtä lailla ”Pietarin kalansaalis” ja ”Lyhteenpoimijat” viittaavat perinteisiin lumijokisiin elinkeinoihin, kalastukseen ja maanviljelyyn.

  • Lumijoen kirkko ja kirkontorni (Ylipääntie 15) ovat avoinna elokuussa 2022 tiistaisin kello 14–16. Sovitusti myös muina aikoina; tiedustelut 044 7750 600 tai lumijoen.seurakunta@evl.fi tai marjo.koski-vahala@evl.fi.

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää