Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Nuorille suunnattu Walk in -terapia on saanut hyvän vastaanoton Oulussa

7.9.22

Huhtikuusta 2022 alkaen Oulussa on annettu ilmaista lyhytterapiaa alle 30-vuotiaille nuorille. 69 prosenttia kyselyyn vastanneista koko tilanteensa helpottuneen käynnin myötä.


Toiminta on suunnattu 16–30-vuotiaille, ja sen tarkoituksena on vastata nuorten kasvavaan mielenterveyspalvelujen tarpeeseen.

– Nuoret ovat ottaneet tällaisen terapiamuodon hyvin vastaan. Kävijöitä on ollut mukavasti, aina vähintään muutama. Tähän mennessä kaikki halukkaat ovat päässeet keskustelemaan, kertoo Diakonissalaitoksen Vamos Oulu -hankkeen valmentajana toimiva Pirita Satomaa.

Tähän mennessä Oulun Walk in -terapiassa käyneistä palautetta on antanut 42 nuorta, joista 48 % oli 26–29-vuotiaita. Seuraavaksi eniten kävijöitä oli ikäryhmässä 19–25-vuotiaat (36 %). 16–18-vuotiaita oli 9 %, yli 29-vuotiaita 5 % ja alle 16-vuotiaita 2 %.

Terapiasta lähdetään keveämmällä mielellä

Yleisiä keskustelun teemoja ovat olleet muun muassa arki, tulevaisuuden suunnitelmat, ihmissuhteet, itsetunto, ahdistus, masennus ja yksinäisyys.

– Nuori voi olla epävarma siitä onko hänen asiansa niin tärkeä tai iso, että sen takia voi tulla terapiaan. Silloin olemme rohkaisseet ja kertoneet, että olet oikeassa paikassa. Monesti nuori kertoo lähtevänsä terapiasta helpottuneena ja keveämmin mielin, tai että hänellä on selkeämmin tiedossa mitä harjoitella tai miten toimia seuraavaksi, iloitsee Satomaa.

95 % Oulun Walk in -terapiassa käyneistä nuorista koki, että keskustelussa puhuttiin hänelle tärkeistä asioista, ja 93 % nuorista koki tuleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Lisäksi 69 % koki oman tilanteensa helpottuneen terapiakäynnin myötä.

Walk in -terapiaa antavat lyhytterapeutin tai psykoterapeutin koulutuksen saaneet Oulun seurakuntien työntekijät, vapaaehtoiset terapeutit sekä Vamos Oulun työntekijät.

– Kevään aikana tuli tasaisesti lisää uusia vapaaehtoisia terapeutteja mukaan. Ihanaa, kun on ollut tulijoita tekemään tätä tärkeää työtä, Satomaa kiittelee.

Vanhan pappilan vieressä Asemakadulla oleva kyltti johdattaa oikeaan paikkaan. Kuva: Elsi Salovaara

Walk in -terapia toimii Nuortenkahvila Kivijalassa (Asemakatu 6, Oulu). Terapiaa on tarjolla keskiviikkoisin kello 15–18 anonyymisti ilman ennakkovarausta.

Lyhytterapiaan kuuluu palautteen kysyminen tapaamisen aikana sekä heti sen päätyttyä anonyymin sähköisen palautteen kautta. Edellä mainitut tilastotiedot on saatu näiden perusteella.

Terapian tarjoavat Oulun seurakunnat, Diakonissalaitoksen Vamos Oulu -hanke ja vapaaehtoiset terapeutit. Walk in -keskusteluapua on tarjolla myös pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Rovaniemen seurakunnissa.

LYHYESTI: Walk in -terapia

  • 16–30-vuotiaille
  • Ei tarvita lähetettä – ei ole niin pientä tai suurta asiaa, etteikö voisi tulla keskustelemaan
  • Mitään kirjauksia käynnistä ei jää, voi tulla nimettömänä. Keskustelut ovat luottamuksellisia
  • Ei tarvitse kuulua kirkkoon – hengellisistä aiheista puhutaan, jos nuori niin itse toivoo
  • Voi tulla taustasta ja elämäntilanteesta riippumatta
  • Nuori päättää itse keskustelunaiheet, ja sitä kunnioitetaan

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Ihmiset ja elämä Karjasillan seurakunta Kiimingin seurakunta Oulujoen seurakunta Oulun tuomiokirkkoseurakunta Oulunsalon seurakunta Tuiran seurakunta