Tyrnävällä seurakuntavaalien suurin äänipotti Mika Töllille

Tyrnävän seurakunnassa äänestysprosentti on 20,1 16–17-vuotiaista äänioikeuttaan käytti 12,8 prosenttia. Kirkkovaltuustossa suurin ryhmä on Kristillisten perusarvojen puolesta, jolla on uudessa valtuustossa 10 paikkaa.

Tyrnävän seurakunta

  • Äänestysprosentti 20,1 (vuoden 2018 seurakuntavaaleissa 24,9)
  • 16–17-vuotiaiden äänestysprosentti seurakunnassa 12,8
  • Eniten ääniä sai Mika Tölli Kristillisten perusarvojen puolesta -ryhmästä (76 ääntä, mikä on 10,3 % seurakunnan koko äänimäärästä)

 

”Nyt päättyvän nelivuotisen valtuustokauden lopussa voin todeta, että meillä Tyrnävän seurakunnassa on asiat ihan hyvin. Esimerkiksi työntekijöiden työhyvinvointi on tehdyn selvityksen perusteella ihan hyvä. On mukavaa, että moni seurakunnan työntekijä on viihtynyt Tyrnävällä pitkään ja meillä on myös useita pitkäaikaisia valtuutettuja.

Seurakunnan luottamustehtävissä politiikka ei mielestäni ole tullut esille millään lailla. On vain ihmisiä, jotka ovat hoitaneet luottamustehtäviä leppoisassa hengessä, vääntöä ei ole ollut mistään asiasta. Hyvä henki toivottavasti jatkuu.

Kiinteistöasiat ovat ajankohtaisia tulevallakin valtuustokaudella. Tyrnävän kirkon remontti saatiin valmiiksi, seuraavaksi ajankohtaista on Temmeksen kirkon remontointi. Sen katto ja ikkunat kaipaavat korjausta ja lahovaurioiden vuoksi muutamia hirsikertoja menee vaihtoon. Kiinteistöpuoli on seurakunnassa iso haaste. Temmeksellä tulee mietittäväksi seurakuntatalon tulevaisuus. Rakennuksella on pieni käyttöaste ja isot ylläpitokustannukset.

Seurakunnalla on tarjolla paljon apua, jos ihmiset vain hoksaavat kysyä. Esimerkiksi yksinäisyyttä kokeva voi pyytää vapaaehtoista juttelukaveria. Seurakunnan diakoniatyöntekijät ja kerhojen vetäjät puolestaan kuulevat ihmisiä kohdatessaan näiden elämän kipukohdista ja tätä kautta seurakunta osaa tarjota ihmisille heidän tarvitsemaansa apua.

Eräässä radio-ohjelmassa eriteltiin elämän jaksoja, jolloin ihminen voi kokea tarvitsevansa seurakuntaa: esimerkiksi rippikoulun jälkeinen aika, lapsen syntymä, noin 40 ikävuoden tienoo ja vanhuus. Seurakunnalla on siis monia tarttumapintoja ihmiselämään ja monia seurakunta kiinnostaakin jollakin tasolla. Harmi, että kovin harva jaksaa äänestää seurakuntavaaleissa.

Meitä valtuutettuja voi lähestyä soittamalla tai nykäisemällä hihasta.”

 

Tyrnävän kirkkovaltuusto 20232036:

Kristillisten perusarvojen puolesta

Mika Tölli 76 ääntä

Minna Pudas 54 (uusi)

Mikko Lepistö 40

Janne Marjanen 39

Johanna Riihimäki 31 (uusi)

Lauri Kamula 27 (uusi)

Riittra Liukko 26 (uusi)

Sari Laurila 23 (uusi)

Marja Nuorala 22 (uusi)

Jorma Kokkonen 12 (uusi)

 

Keskustalainen seurakuntaväki

Helena Lithovius 52 ääntä

Jukka Kantola 35 (uusi)

Anne Salmenhaara 29

Karoliina Ojanperä 26

Nelli Kauppi 25

Anna Alaraappana 22 (uusi)

Anne Bäckman 24 (uusi)

Anita Junttila 22

Veli-Matti Hietikko 20

Kaikkien seurakuntien vaalitulokset ovat luettavissa valtakunnallisilta seurakuntavaalisivuilta https://www.seurakuntavaalit.fi/tulokset

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää