Ylpeä ja onnellinen Kauneimmat joululaulut -konsertin kapellimestari

Monista viihdeohjelmistakin tuttu Esa Nieminen nähdään kapellimestarina Yle TV1:n Kauneimmat joululaulut -juhlakonsertissa. – Se on minulle kunniatehtävä, Nieminen sanoo.

||

Esa Nieminen kertoo käyneensä Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa varsinkin silloin, kun lapset olivat pieniä.

– Pidän joululauluista ja siitä, että Suomessa suosituimmat joululaulut ovat hartaita ja hidastempoisia. Niitä ovat tehneet merkittävimmät suomalaiset säveltäjät aina Jean Sibeliuksesta alkaen, mikä ei ole tavanomaista muualla.

– Hartaimmat joululaulut ovat sukua hengellisille lauluille ja virsille, viihteellisimmät ovat iskelmää, poppia, rockia – joulumusiikista löytyy kaikkia musiikkilajeja. Toiset sopivat kirkkoon, toiset eivät.

Niemisen oma suosikki on En etsi valtaa loistoa, erityisesti sävellyksen puolesta, mutta kaunis on Topeliuksen tekstikin. Toisaalta Beatles-nuorena hän pitää kovasti myös John Lennonin Happy Christmas ‑kappaleesta, jossa on kaunis, englantilaiseen kansanlauluun pohjautuva sävel.

– Yleensäkin pidän sellaisista joululauluista, jotka auttavat rauhoittumaan joulunviettoon. Kassu Halosen ja Vexi Salmen Sydämeeni joulun teen on juuri sellainen. Siinä on sopivasti joulun rauhaa, ja se muistuttaa kauniilla tavalla siitä, miksi me joulua vietämme.

Uusi joululaulu juhlavuoden kunniaksi

Kauneimmat joululaulut syntyivät Suomen Lähetysseuran ja luterilaisten seurakuntien yhteistyönä vuonna 1973. Tänä jouluna niitä lauletaan siis 50. kerran.

Esa Nieminen ja televisiokonsertin tuottaja Niklas Rosström sävelsivät juhlavuotta varten uuden laulun Kauneimmat joululaulut soi.

– Tavoitteena oli löytää moderni, nykypopmusiikin rytmeissä keinuva mutta ei nopeatempoinen melodia, jossa on selkeät säkeistöosat ja kertosäe.

Melodian valmistuttua Nieminen ja Rosström kuvailivat sanoittaja Sinikka Svärdille mitä hakivat.

– Ja jo ensimmäinen hänen lähettämänsä tekstiversio on melkein sellaisenaan lopullisessa laulussa.

Esa Nieminen orkestereineen Kauneimmat Joululaulut-konsertissa.

Hyvä konsertti vaatii hyvän suunnittelun

Esa Nieminen on ollut mukana tekemässä useita hyväntekeväisyyskonsertteja. Hänen sydäntään lähellä ovat erityisesti lapset, mutta hän on ollut mukana keräämässä varoja muun muassa veteraaneille, huumenuorille ja Kosovoon.

– Lastenklinikan kummien kanssa olen tehnyt varmaan parikymmentä konserttia. Esikoispoikani sairasti pienenä syöpää ja olimme monivuotisia Lastenklinikan asiakkaita.

Laadukkaan konsertin tekemisessä tärkeintä on Niemisen mukaan ennakkotyö.

– Hyvä konsertti vaatii myös hyvän tuottajan, siksi suosittelin Niklasta tuottajaksi. Konsertin onnistumiseen vaikuttaa paljon se, miltä se kuulostaa ja näyttää lavalla tai televisiokuvassa.

– Itse olen tehnyt sovitustyötä 12–13 soittajan orkesterille. Orkesteri on viihdeorkesteri vahvistettuna jousikvartetilla ja kahdella taustalaulajalla – studiomuusikkoja, joiden kanssa olen tehnyt paljon yhteistyötä. Sillä kokoonpanolla saa aikaan monenlaista ilmettä.

Ja totta kai hyvä konsertti vaatii myös hyvän sisällön – joka tässä tapauksessa on suomalaisten rakastamat joululaulut – ja onnistuneet artistivalinnat. Nieminen iloitsee, että Kauneimmat joululaulut -konserttiin on saatu monipuolinen joukko taitavia solisteja.

– Jokaiselle katsojalle löytyy varmasti jotakin. Hyväntekeväisyyskonsertteihin solistit tulevat usein ilmaiseksi, mikä edellyttää heiltä hyvää tahtoa ja konsertin teeman taakse asettumista. Siksi henki on usein valmiiksi hyvä jo lähtötilanteessa. Suomessa vaan artisteja on rajallinen määrä ja he saavat niin paljon pyyntöjä, että kaikkiin ei voi suostua.

Ennakkoon taltioidussa konsertissa esiintyvät lauluyhtye Rajaton, Suvi Teräsniska, Jore Marjaranta, Jukka Kuoppamäki, Inka Auhagen, Laura Voutilainen, Diandra, Robin ja Ida Elina. Konsertin juontaa Jussi-Pekka Rantanen.

”Ymmärrän hyvin Kauneimpien joululaulujen suosion”

Esa Nieminen kertoo olevansa ylpeä ja onnellinen siitä, että hän pääsee juhlakonsertin kapellimestariksi.

– Kauneimmat Joululaulut -tapahtumien suosio kertoo siitä, kuinka rakkaita joululaulut ovat suomalaisille ja kuinka olennainen osa joulunviettoa ne ovat – varsinkin kun meillä on niin paljon omia hienoja suomalaisia joululauluja, joita ei muissa maissa lauleta.

– Ymmärrän hyvin tapahtuman suuren suosion, ja koen, että konsertin kapellimestarina toimiminen on kunniatehtävä, joka täytyy kerta kaikkiaan hoitaa hyvin.

Varsinkin, kun Yle on ostanut sen käyttöoikeudet useaksi vuodeksi eteenpäin.

– Toivon, että konsertti omalta osaltaan antaa ihmisille tunnelman hyvästä ja rauhallisesta joulusta.

 

Joululaulut soivat  maailman lapsille

  • Kauneimmat joululaulut -juhlakonsertti esitetään Yle TV1:ssä joulupäivänä 25.12. kello 19 ja uusintana 26.12. Se on katsottavissa lisäksi Yle Areenassa, ja konsertista kuullaan lyhennetty radioversio myös Radio Suomessa.
  • Konsertissa esiintyvät lauluyhtye Rajaton, Suvi Teräsniska, Jore Marjaranta, Jukka Kuoppamäki, Inka Auhagen, Laura Voutilainen, Diandra, Robin ja Ida Elina. Konsertin juontaa Jussi-Pekka Rantanen.
  • Suomen Lähetysseuran Kauneimmat joululaulut kaikuvat maailman lasten puolesta. Lähetysseura tarjoaa koulutusta, terveydenhoitoa ja turvaa kehitysmaiden kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille lahjoitusten turvin. Lisätietoa lahjoitustavoista verkossa: kauneimmatjoululaulut.fi/lahjoita.

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää