Ville Urposen koko elämä on musiikkia

Teini-ikäisenä Ville Urponen ansaitsi omaa rahaa urkuja soittamalla, kun ikätoverit uurastivat juurikaspelloilla. Perjantaina 3.2. hän soittaa Oulun tuomiokirkossa.

Helmikuun 3. päivänä Oulussa nautitaan barokkimusiikin helmistä, kun Eurooppaa ja Aasiaa kiertänyt urkutaiteilija Ville Urponen soittaa barokkiajan urkumusiikkia Oulun tuomiokirkossa kello 19.

Urponen kasvoi musikaalisessa perheessä, jossa arvostettiin Bachia ja Mozartia. Ville istutettiin isän suunnittelemien ja osin rakentamien urkujen ääreen pikkupoikana. Teini-ikäisenä hän jo ansaitsi omaa rahaa urkuja soittamalla, kun ikätoverit uurastivat juurikaspelloilla. Heti ajokortin saatuaan hän lähti ansaitsemaan elantonsa kanttorin töillä.

Nykyään Urponen opettaa Sibelius-Akatemiassa ja keikkailee ympäri maailmaa.

– Olen työskennellyt musiikin parissa koko ikäni. Välillä olen miettinyt, olisiko pitänyt tehdä jotain muuta. Mutta minulla on kiva työ tällä hetkellä. Opetan ja esiinnyn opetustyö ohessa. Tänä vuonna esiinnyn Portugalissa, mutta muuten keskityn Suomeen. Japanin-reissu on toivottavasti tulossa ensi vuonna.

Urponen sanoo, että Oulun tuomiokirkossa on kahdet hienot urut ja olisi sääli jättää käyttämättä molempia soittimia. Urkutaiteilija aloittaa konsertin urkuparvelta ehkä maailman tunnetuimmalla urkuteoksella, Bachin Toccata ja fuuga d-molli. Sen jälkeen hän siirtyy alas soittamaan muun muassa sovituksen Händelin Messiaan Hallelujakuorosta. Konsertti päättyy urkuparvelta kajahtavaan Sibeliuksen Finlandiaan.

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin ja Oulun tuomiokirkkoseurakunnan järjestämään konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelmatulot ohjataan Yhteisvastuukeräykselle.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää