Kirjekaveri on aina läsnä

Tarja:

”Tapasimme Minnan kanssa Suonenjoella mansikkamaalla. Tulin Oulusta lapsuudenkaverini kanssa töihin, meitä oli neljä tyttöä samassa tuvassa. En muista, että olisimme varsinaisesti ystävystyneet tuon kesän aikana, mutta me saman tuvan tytöt vietimme aikaa yhdessä.

Työn päättyessä vaihdoimme osoitteita keskenämme. Kirjoitin Minnalle pian kotiuduttuani, Minnan vastaus saapui muutaman viikon kuluttua. Oli kuulemma meinannut olla kirjoittamatta lainkaan.

Kirjekaveruudessa ystävä on aina siinä, mistä löytyy kynä ja paperia. Kirjoittaminen on hidasta tekemistä. Ehkä sen terapeuttisuus piilee juuri siinä – täytyy ajatella, mitä kirjoittaa. Joskus kirje syntyy yhdellä istumalla, mutta tykkään kirjoittaa myös useamman päivän aikana aina silloin, kun on aikaa tai tarve kirjoittaa. Kirjoittamisen hitaus antaa aikaa asioiden kypsyttelylle.

Emme ole missään vaiheessa kokeneet houkutusta siirtyä nykyajan nopeisiin kommunikointivälineisiin. Minnan kirjeissä ilahduttaa joka kerta visuaalisesti kaunis ulkoasu: hän jaksaa värkätä kaikkea kivaa paperille, leikata esimerkiksi runon lehdestä kirjeen mukaan. Kirjoittamisen tahti vaihtelee: välillä lähtee kirje viikossa, välillä kuukauden välein. Aina se kuitenkin lähtee, jossakin vaiheessa.

Tapaamme Minnan kanssa silloin tällöin, viimeksi Turussa pari vuotta sitten. Tapaamiset ovat luontevia ja juttu lähtee luistamaan siitä, mihin kirjeessä on jääty – tai sitten se luistaa muuten vaan. Seuraavan kerran tapaamme keväällä, kun Minna tulee käymään Oulussa.

Pitkä kirjekaveruus on monen tekijän summa. Olemme vuosien varrella heittäneet ilmaan hypoteettisia kysymyksiä siitä, jos toinen kyllästyisikin täysin, eikä enää kirjoittaisi. Lopputulema on aina ollut se, että toinen jatkaisi kirjoittamista tästä huolimatta.

Aika kuluu tavattoman nopeasti, en välillä edes tajua, että tässä on kulunut kohta 40 vuotta. Olen ollut todella onnekas, kun olen saanut Minnan ystäväkseni.”

Kirjekaveruudessa ystävä on aina siinä, mistä löytyy kynä ja paperia. Kirjoittaminen on hidasta tekemistä. Ehkä sen terapeuttisuus piilee juuri siinä – täytyy ajatella, mitä kirjoittaa.
Tarja Paaso

Minna:

”Olin uskaltautunut nuorena ja ujona itähämäläistyttönä yksin Suonenjoelle poimimaan mansikoita kesäksi. Muistelen, että Tarja suhtautui minuun tosi reilusti, ja oli heti valmis hakemaan kanssani saunavastan oksia. Tuntui, että olin tavannut kivan ja iloisen ihmisen.

Aloimme kirjoitella melko pian kesän jälkeen. Siihen aikaan puhuttiin kirjekavereista: kirjoiteltiin ystävien ja jopa ulkomaalaisten kirjekaverien kanssa. Minulle on koko ajan ollut itsestään selvää, että kirjoitamme toisillemme. Kirjoittamisesta on tullut tapa pohtia asioita yhdessä.

Voin kirjoittaa lähes missä ja milloin tahansa. Kirjoittaessa vastaanottaja on läsnä, koska kirjoitan juuri hänelle. Käsin kirjoitettu kirje on täysin erilainen kuin koneella naputeltu. Käsiala voi kertoa kirjoittajasta ja jopa hänen tunnetilastaan paljon. Kirjeen ulkoasulla ja käsialalla voi leikkiä: siinä voi painottaa asioita omalla, persoonallisella tavalla.

On ihana nähdä kerta toisensa jälkeen Tarjan tuttu käsiala paperilla. Hänellä on taito kirjoittaa erittäin kauniilla kirjaimilla. Ihmettelen usein kirje kädessäni, miten joku kirjoittaa noin kauniisti juuri minulle.

Kaikkien näiden vuosikymmenten ajan minulla on koko ajan ollut joku, jolle olen voinut kertoa ajatuksistani ja kokemuksistani.
Minna Laine

Alussa minua jännitti tavata Tarja kasvotusten. Pelkäsin, että emme tulekaan juttuun. Nyt moinen pelko naurattaa. Odotan tapaamisiamme, koska silloin voin kertoa asioista, joiden kirjoittaminen on jäänyt, tai joita haluan puida oikein kunnolla. Keskustelut ovat täydentäneet itsen ja toisen tuntemista. Kirjeissä käytämme pitkälti kirjakieltä, tavatessa minusta on ihana nauttia Oulun murteen kuuntelemisesta.

Tarja on meistä ahkerampi ja säännöllisempi kirjoittaja. Kirjoitamme usein, se on minulle olennainen osa elämistä, ihmisenä kasvamista ja maailman ymmärtämistä. On eri asia nähdä sanat ja lauseet paperilla tai kirjoittaa omista ajatuksista kuin puhua niistä ääneen.

Tarjassa on parasta se, että hän kuulee ja kuuntelee. On oikeasti olemassa. Ajatella, kaikkien näiden vuosikymmenten ajan minulla on koko ajan ollut joku, jolle olen voinut kertoa ajatuksistani ja kokemuksistani. On äärettömän kallisarvoista, että voin aina kirjoittaa Tarjalle.”