Artikkelit avainsanalla: historia
11.9.2024
Limingasta löytyi komsio
Limingan seurakunta palautti kirkon esineistöön kuuluneen lapinkätkyen eli komsion saamelaisille. Jatkossa komsiosta huolehtii Saamelaismuseo ja luontokeskus Siida.
8.4.2024
Limingassa puhutaan lotista
Limingassa ollaan huhtikuun viimeisenä viikonloppuna koolla isänmaallisissa tunnelmissa: 26. huhtikuuta järjestetään lottaseminaari, 27. huhtikuuta vietetään neljän kunnan yhteistä kansallisen veteraanipäivän juhlaa.
20.2.2024
Oulun vuoden 1944 pommitusten jäljet
Ouluun kohdistuneet pommitukset helmikuussa 1944 pistivät uusiksi kaupungin keskustan. Ne jättivät jälkensä myös Reijo Lappalaisen sukuhaudan hautakiveen.
17.7.2023
Juttukeikalla: Kirkossa aika kuluu pysähtymällä
Kirkot kuuluvat monien matkasuunnitelmiin, ja niissä vieraillessa voi hengähtää ja rauhoittua.
3.7.2023
Piirustus vaatii syntyäkseen usein ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmaa, sanoo Erkki Kiiski
Erkki Kiiski on pelkistänyt kirkon ja ihmisten elämänmenoa Vastarannan Kiiski -piirroskolumneihinsa jo yli 38 vuoden ajan.
18.10.2022
Lehdissä on syksyn todellisuus
Eero Junkkaalan eläkepäiviin mahtuu juoksemista ja puhujantyötä. Tulevana viikonloppuna hän alustaa Pyhän Andreaan kirkossa keskustelua siitä, onko Raamattu satukirja.
4.10.2022
Luento oululaisen diakoniatyön historiasta nähdään Virtuaalikirkossakin
Emeritusprofessori Hannu Mustakallio ei ole asunut Oulussa päivääkään, mutta hän osaa paikallisen kirkkohistorian miltei ulkoa.
19.7.2022
Silmänruokaa ja menneisyyttä Vanhan pappilan kierroksilla
Opastetut kierrokset Oulun Vanhaan pappilaan alkavat 20. heinäkuuta. Luvassa on silmänruokaa ja sukellus menneisyyteen.
10.3.2021
Kirjoita elämääsi talteen pieniin tarinoihin
Kuka tahansa voi tallentaa elettyä elämää kirjoittamalla pieniä tarinoita. Helpoiten pääsee alkuun, kun valitsee arkisen mutta itselle merkityksellisen aiheen, kannustaa kirjailija Jenny Kangasvuo.
15.6.2020
Kati Luoma rakastaa pienten ihmisten suuria tarinoita
Nämä tarinat ansaitsevat jäädä elämään, ajatteli Kati Luoma, asetti nauhurin isoäitinsä lipaston päälle ja istui itse kuuntelemaan. Mummin tarinat siivittivät Katin lopulta kirjoittamaan kirjaa.
11.3.2020
Kengäntekotaitoja, matonkuteita ja vanhojen muistelua
Kiimingin vanhalla koululla kokeiltiin perinteisiä käsityön tekemisen tapoja. Seuraavaa käsityöpajaa on suunniteltu keskiviikolle 18. maaliskuuta.