Artikkelit avainsanalla: juha hänninen
22.11.2022
Juha Hänninen sai kolmatta kertaa eniten ääniä tuomiokirkkoseurakunnassa
Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa Juha Hänninen oli äänikuningas kolmansissa perättäisissä seurakuntavaaleissa. Seurakunnan äänestysprosentti oli 9,7. Suurin ryhmä viidellä paikalla on Katse, jonka taustaryhmiä ovat Keskusta ja Kokoomus.
26.9.2022
Vaalipostia / Juha Hänninen: Vahvasti heikomman puolella
"Seurakunta voi toimia sylinä ja perheenä lapselle ja nuorelle, jolta puuttuu elämästä turvaa ja rakkautta", kirjoittaa Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa ehdolla oleva Juha Hänninen.
20.5.2020
Juha Hänninen: "Olen saanut paljon anteeksi”
Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen ei arastele Jumalasta ja uskostaan puhumista. Minun uskoni -illassa hän kertoi myös suurimmista haaveistaan.
24.3.2020
Minun uskoni -keskustelusarja jatkuu virtuaalisesti
Liisa Jaakonsaaren ja Juha Hännisen haastattelut videoidaan Tuiran kirkosta Oulusta. Keskustelusarjan ensimmäisessä illassa jututettiin Laura Malmivaaraa.
5.3.2020
Usko on mysteeri ja hyppelevä lohi
Näyttelijä ja kaksi poliitikkoa avautuvat uskostaan uudessa keskustelusarjassa.