Artikkelit avainsanalla: kesä
21.6.2023
Pääkirjoitus: Kirkon menestystuote
Hailuodon kirkkoherra Timo Juntunen pohtii kolumnissaan rippikoulun roolia nuorten elämässä.
20.6.2023
Seurakunnat tarjoavat monenlaisia kesämenoja
Kiinnostaisiko nuotioilta? Vai lähtisikö hautausmaakierrokselle? Kuulostaako kansanlaulukirkko tai yhtyeislauluilta houkuttelevalta? Monenlaisia konserttejakin olisi tarjolla. Seurakunnissa on tarjolla monenlaista ajanvietettä kesälläkin.
22.7.2022
Ensin kirkkoon, sitten ämpärin kanssa ulkoilemaan
Heinäkuun viimeisenä sunnuntaina Limingan kirkossa jaetaan ämpäreitä. Niitä lähdetään ulkoiluttamaan jumalanpalveluksen jälkeen Rantakylän maastoon.
13.6.2022
Pääkirjoitus: Annetaan mielen levätä ja lentää huolettomuudessa
"Pitemmän päälle murehtiminen väsyttää ja lamaannuttaa. Siksi nyt kesän kukoistaessa pyhä tehtävämme on katsoa taivaan lintuja, antaa mielen levätä ja lentää huolettomuudessa", sanoo Tyrnävän kirkkoherra Teemu Isokääntä.
18.6.2021
Tästä tulee Veetin ensimmäinen telttailukesä
Oulunsalolainen Viitaluoman perhe viettää paljon aikaa luonnossa. Kesällä aiotaan tehdä useampikin retki, jonka aikana yövytään teltassa. Suville, Jaakolle ja Venlalle se on jo tuttua, tänä kesänä telttailun aloittaa myös perheen kuopus Veeti.
3.6.2021
Ihanaa vai kamalaa? Kerro ikimuistoisimmat telttailumuistosi
Rauhan Tervehdys kerää lukijoiden kokemuksia telttailusta. Kerro niitä toimitukselle viimeistään torstaina 10.6.
4.5.2021
Seurakunnat toiveikkaina: kesällä lähdetään rippileireille
Seurakunnissa ollaan toiveikkaita, että kesäksi koronatilanne rauhoittuu ja nuoret pääsevät rippileireille. Koronarajoitusten vuoksi rippikoulun toteuttaminen on viime ja tänä vuonna muuttunut monella tapaa. Oulun seurakuntien rippikouluvastaavan Jonne Pirkolan mukaan tämä on ollut rippikoululle myös hyväksi.
15.6.2020
Nyt on hyvä ajankohta kokeilla villiruokaa
Takapihalta, niityiltä, joutomailta pellonpientareilta ja lähimetsästä voi löytää luksusta lautaselle.