Pääkirjoitus: Kirkon menestystuote

Mitä muistat rippikoulustasi? Satoiko vai paistoiko? Millainen kesäpaita oli papilla ja mitä hän sanoi? Kuka oli paras kaverisi?
Omat rippikoulumuistoni kohta lähes 50 vuoden takaa ovat hyvin katkelmalliset. Istuttiin päivärippikoulussa kirkon seurakuntasalissa. Muistan tuolien kolinan kivilattialla ja viereisessä pulpetissa istuneen tytön, jota en rohjennut lähestyä.

Välitunneilla ajettiin mopolla ja pelattiin pelejä.

Myöhemmin lähdin mukaan seurakunnan nuorisotoimintaan ja siitä ajasta toki jäi paljon käteen, seurakunnan työhön kutsua myöten.

Rippikoulua on kirkossamme kehitetty aktiivisesti. Valtakunnallisia rippikoulusuunnitelmia on päivitetty. Aikaa on seurattu, erilaiset nuoret ja nuorisokulttuurin muodot on huomioitu. Voidaan kai hyvällä syyllä sanoa että rippikoulu on kirkon menestystuote. Ainakin jos katsotaan, kuinka suuren osan yhdestä ikäluokasta suomalaisia se tavoittaa.

Muistan tuolien kolinan kivilattialla ja viereisessä pulpetissa istuneen tytön, jota en rohjennut lähestyä.

Paljon on rippikoulussa muuttunut vuosien varrella. Ennen, kun jopa kahden viikon rippikoululeirit olivat muodissa, linnoittauduttiin omaan saarekkeeseen, irti ympäröivästä maailmasta. Syntyi suuria tunteita. Leirin päättyessä tunnelma oli haikea. Itkettiin ja halattiin. Hyppy takaisin arkeen oli raju.

Leiri on edelleen tärkeä kohokohta rippikoulupolulla, mutta paljon muutakin tapahtuu tuona vähintään puoli vuotta kestävänä ajanjaksona. Moni rippikouluryhmä toimii ulospäin aktiivisesti, suorittaen palvelutehtäviä muun muassa diakoniatyössä.
Nykyisin rippikoulu onkin osa nuorten arkea pitemmän rupeaman, monipuolisine kotiseurakuntaan tutustumisineen. On ymmärretty että vain sillä tavalla tällä kirkon menestystuotteella voi olla pidempikestoisia vaikutuksia nuorten elämässä.

Kirjoittaja on Hailuodon kirkkoherra