Kerttu Anttila | Menin konfirmaatiolle omasta tahdostani

Istuessani bussissa matkalla kohti leirikeskusta minua jännitti yllättävän vähän. Saatoin hieman kylläkin esittää kavereideni edessä tyynempää kuin oikeasti olin. Jälkeenpäin ajateltuna en tiennyt siinä vaiheessa oikeastaan yhtään mitään siitä, minkälainen rippileiri lopulta oli.

Rippikoulun aloittaessani monet jo rippikoulun käyneet kertoivat sen olleen unohtumaton ja merkittävä kokemus. Se oli omasta mielestäni ehdottomasti omalaatuinen kokemus, mutta ei niin ihmeellinen kuin minulle oli sanottu.

Leirini kesti viisi päivää ja jokaisen päivän päiväjärjestykset olivat aika samanlaiset. Niihin kuului herätys, aamupala, aamuhartaus, oppitunteja, lounas, leiriskaba, kahvit, lisää oppitunteja, päivällinen, raamis, sauna, iltapala, iltaohjelma ja iltahartaus sekä yhdeltätoista hiljaisuus.

Näiden eri ohjelmien välissä oli paljon enemmän vapaa-aikaa kuin olin odottanut. Oppitunteja oli yhteensä myös varsin vähän ja ne käsittelivät monia asioita, joita en olisi odottanut niiden käsittelevän. Oppitunneilla käsiteltiin Raamatun tapahtumia, mutta myös kiusaamista ja ihmissuhteita.

Keskustelua syntyi lopulta harmillisen vähän, vaikka leirillä tutustuikin muihin leiriläisiin hieman paremmin. Sain muutaman uuden ystävän, vaikka loput jäivät etäisiksi tutuiksi.

Ennen rippileiriä minua huoletti, että rippikoulun päätteeksi joutuisin tulemaan konfirmoiduksi muiden odotusten takia, vaikka en sisimmässäni haluaisi. Näin ei onneksi käynyt. Pystyin kävelemään kirkossa alttarille konfirmaatioon omasta tahdostani ja uskostani. En usko, että tulen unohtamaan tilannetta, mutta ei se minulle mullistavakaan tapahtuma ollut. Kirkon jälkeen pääsin nauttimaan rippijuhlistani. Perheeni oli panostanut niihin jo pitkään ja herkullinen ruoka ei ollut loppumassa.

Mieleenpainuvimpiin hetkiin leirillä kuuluivat ehdottomasti iltaohjelmat, joihin isoset selkeästi panostivat. Lisäksi leiriskaba, jota jännitin ennen leiriä, oli hauskasti järjestetty. Kilpailu oli jaettu useammalle päivälle ja siihen kuului kaikenlaista hauskaa kuten veden kantamista ämpäristä lusikalla kuppiin ja isosten etsimistä piiloista.

Joukkueeni voitti lopulta leiriskaban ja olen siitä ylpeä. Ruoka leirillä oli vaihtelevan laatuista, mutta mustikkakukko oli taivaallista. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun maistoin mustikkakukkoa.

Eräänä aamuna rippileirin aikana tajusin olevani sitä mieltä, että kristinuskon ytimessä tärkein asia on rakkaus. Sitä ei meille suoraan sanottu rippikoulussa missään vaiheessa eikä kukaan ulkopuolinen kertonut sitä minulle. Huomasin miten paljon rakkautta minulle on annettu ja miten paljon rakkautta minulla on annettavana.

Kaikkien kuuluu saada rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kaikki ansaitsevat rakkautta riippumatta elämänkatsomuksestaan, ulkonäöstään, kansallisuudestaan, sukupuolestaan tai mistään muustakaan. Aivan kaikki ansaitsevat.

Toivon, että muutkin ihmiset ovat rippileirillä tajunneet samalla tavalla asioita, joita eivät aiemmin olleet ajatelleet. Tajuamiseni ei sinänsä kuulosta ihmeelliseltä, koska kyse on vain maalaisjärjestä. Se omanlainen asia siinä oli se, että sisäistin sen aivan uudella tavalla. En ollut ajatellut koko asiaa aiemmin läheskään noin paljon.

Leirillä opin paljon uutta itsestäni ja muista leiriläistä. Kohtasin haasteita ja vastoinkäymisiä, mutta en mitään sellaista, mistä en olisi selvinnyt.

Rippikoulu ja rippileiri olivat hyvin rento kokonaisuus. Minun mielestäni se oli liian rento. Ymmärrän, minkä takia nuoria ei haluta pakottaa opettelemaan ulkoläksyjä, seuraamaan pitkiä tylsiä oppitunteja tai lukemaan liikaa monimutkaista Raamattua. Luulen, että pohjalla on pelko siitä, että nuorissa syntyisi vastareaktio.

Monelle nuorelle rennompi ja kevyempi rippikoulu voi olla hyvä juttu. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tarkoitus hieman katoaa, jos konfirmoitava ei edes tiedä kunnolla, mitä tarkoittaa lähimmäinen. Se, että rippikoululaiselle ei kerrota teoriaa, on epäreilua häntä kohtaan.

Jos rippikoululainen aikoo vahvistaa uskovansa kristinuskoon, eikö hänen kuuluisi myös tietää tarkemmin, mitä arvoja sitoutuu jakamaan ja mihin oikeastaan sanoo uskovansa?

Kirjoittaja on kesän ajan jakanut ajatuksiaan rippikoulun käymisestä.