Kerttu Anttila | Kohti rippileiriä

Tuntuu oudolta, että rippileirini alkaa jo huomenna. Olo on oudon tyhjä, mutta samalla myös jännittää. Tulenko saamaan itseäni tyydyttävät vastaukset kysymyksiini vai jääkö oloni epävarmaksi? Koenko leirin jälkeen olevani valmis konfirmoitavaksi?

Joitain kuukausia sitten olin rippikouluun kuuluvassa nuorisotyöhön tutustumisessa. Kirkkosaliin astuessamme meidät jaettiin ryhmiin värillisillä lapuilla, jotta eri rippikouluryhmät sekoittuivat. Osa isosista kuitenkin jakoi lappuja epätasaisesti ja antoi samanvärisiä tutuilleen.

Pienen yhteisen alustuksen jälkeen kiersimme eri pisteillä ryhminä. Minulla ei ollut ryhmässäni kavereita ja jäinkin yksin. Olisin toivonut, että tällainen mahdollisuus olisi huomioitu paremmin. Opin jonkin verran kirkon tarjoamista kerhoista ja vastaavista nuorille, mutta varsin vähän. 

Olin muualla, kun meillä oli leiri-info, enkä siksi päässyt paikalle. Kaverini kertoi leirillemme tulevan papin vaihtuneen. Infon dioissa mainittiin leiriskaba ja hölmösti aloin jännittää leiriä taas enemmän. Mitä jos kilpailussa onkin jokin osa-alue, jossa minun pitäisi olla hyvä, mutta jostain syystä en pärjäisikään?

Infon dioissa mainittiin leiriskaba ja hölmösti aloin jännittää leiriä taas enemmän.

Muutama päivä sitten olin orientaatiopäivässä leiriä varten. Nähtyäni kavereita pitkästä aikaa jännitykseni hellitti huomattavasti. Ensin pappi puhui meille siitä, miten tärkeää on, että sanomme leirillä omat näkemyksemme pelkäämättä, mitä mieltä muut ovat. Tapasimme osan leirillemme tulevista isosista ja he vaikuttivat mukavilta. Saimme ruokaa ja kiersimme rasteilla, joilla opimme diakoniasta. 

Keskustelimme papin kanssa uskonnosta ja uskosta ja siitä, mitä ne ovat. Moni ei selvästikään uskaltanut sanoa mitään, vaikka olisi tiennyt vastauksia. Toivon, että tämä muuttuu rippileirin aikana.

Meidät jaettiin ryhmiin, joissa olisimme leirilläkin, ja saimme nimetä ryhmämme. Ryhmäni nimi on Taitavat taitajat. Aina välillä pidimme välituntimaisia taukoja. Tauot tuntuivat hieman hupsuille välillä, enkä henkilökohtaisesti olisi tarvinnut niitä. Ehkä ne kuitenkin auttoivat jotakuta muuta eikä minullakaan ollut valittamista. 

Tapaamisia ennen leiriä on ollut mielestäni todella vähän. En myöskään ole oppinut erityisen paljon uutta. Ryhmämme pappikin sanoi, että rippikoulussa meille ei opeteta paljon teoriaa, vaan uskon pohtiminen ja isot kysymykset ovat merkittävämpiä. Teoriaa meille kuulemma opetetaan, jotta tiedämme perusasiat kristinuskosta, eikä meidän tarvitse tietää yksityiskohtia tarkemmin.

Miksi meillä ei voi olla vuoden aikana enemmän opetustapaamisia?

Miksi meillä ei voi olla vuoden aikana enemmän opetustapaamisia? Uskoisin sen auttavan myös ryhmäytymisessä. En vieläkään tunne ryhmääni oikeastaan yhtään jo valmiiksi tuntemiani kavereita lukuun ottamatta.

Kovin tarkasti en tiedä vielä, mitä leirillä tapahtuu ja millaista siellä on. Vaikka minua jännittääkin, tiedän, että minulla on mukana kavereita, joihin voin luottaa. Odotan mielenkiinnolla näkeväni omin silmin, millainen on niin monille unohtumaton leiri.

Kirjoittaja käy parhaillaan rippikoulua Tuiran seurakunnassa ja pääsee ripille heinäkuun lopussa.