Kerttu Anttila | Rippikoulu on "kerran elämässä" -hetki

Minulle on aina kerrottu, että rippikoulu ja rippileiri ovat merkittäviä, vain kerran elämässä tapahtuva asioita. Jotakin erityistä, josta ei kannata jäädä paitsi. Pian tajusinkin, että ne eivät ole vain kaukana häämöttäviä tapahtumia. Tätä kirjoittaessani olen aloittanut rippikoulun.

Olen huomannut, että nykypäivänä rippikoulu on monelle kulttuuriin kuuluva osa eikä välttämättä uskonnollisesti merkittävä tapahtuma. Samanikäisten kavereiden kanssa keskustellessa tämä on tullut erityisen selväksi.

Petyin hieman, kun filosofisten ja teologisten pohdintojen sijaan sain kuulla pitkiä selityksiä ristikorun ja juhla-asun valitsemisesta sekä kaveritoiveista. Kysyessäni, miksi ystäväni haluavat käydä rippikoulun, sain vastaukseksi, että rippikoulun käytyään he voivat olla kummeja, pitää kirkkohäät ja saada rippijuhlissa rahaa.

Konfirmaatiossa vahvistetaan, että haluaa uskoa kristinuskoon, joten minusta tuntuisi väärälle tulla konfirmoiduksi, jos en oikeasti usko.

Konfirmaatiossa vahvistetaan, että haluaa uskoa kristinuskoon, joten minusta tuntuisi väärälle tulla konfirmoiduksi, jos en oikeasti usko.

Kuulin muilta kavereiltani eri rippikouluryhmissä, että ilmeisesti hakuprosessi oli toiminut hyvin ja he olivat saaneet kavereita samaan ryhmään, kuten itsekin sain. Kuinka paljon ehdin miettiä rauhassa henkilökohtaista uskoani?

Ensimmäisessä tapaamisessa meitä nuoria oli parikymmentä. Myös vanhemmat olivat mukana. Meille kerrottiin, mikä on rippikoulu ja annettiin ryhmämme tapaamisaikataulut. Meille myös jaettiin rippikoulukortit. Tilaisuuden piti nuorisotyönohjaaja ja rippikouluryhmämme pappi. Muiden nuorten ilmeistä päätellen varsin moni oli tylsistynyt.

Koen, että rippikoulussa ei nykypäivänä vaadita kovin paljoa. Oppivatko nuoret oikeasti kaikki tärkeät ja olennaiset näin vähällä? Toisaalta, jos nuorilta vaadittaisiin enemmän, tulisiko nuorille negatiivisempi kuva kirkosta? Luulen, että vanhempien oletetaan kotona opettavan enemmän.

Toinen ja kolmas tapaaminen pidettiin ilman vanhempia. Pöydälle oli levitetty tunnekortteja, joista ohjeistettiin valitsemaan senhetkistä mielialaa kuvastava kortti. Sen jälkeen istuimme rinkiin ja esittäydyimme vuorotellen. Keskustelua ei paljon syntynyt iloisista ja neutraaleista korteista.

Meille selitettiin aika sekavasti kirkkovuodesta. Sitten siirryimme kirkkosalin puolelle urkuparvelle. Kanttori opetti virsikirjan selaamista ja kävimme läpi, mitä kuuluu messuun ja jumalanpalvelukseen.

Seuraavan päivän messun jälkeen jäimme kirkkokahveille, joilla kerrottiin lähetystyöstä. Asia kuulosti kiinnostavalta, mutta tuntui kestävän aika kauan ja lopulta nuorisotyönohjaajamme kutsui meidät pois kirkkokahveilta.

En ole oikein päässyt tutustumaan muihin ryhmäni rippikoululaisiin ja se harmittaa minua hieman.

En ole oikein päässyt tutustumaan muihin ryhmäni rippikoululaisiin ja se harmittaa minua hieman. Toivon, että asia muuttuu rippileirillä.

En tiedä vielä, mitä odotan rippileiriltä, mutta haluaisin puhua elämän syvistä kysymyksistä ja toivon, että esimerkiksi ryhmämme papilla olisi aikaa pohtia niitä kanssani.

Uskon, että rippikoulusta tulee tapahtuma, jonka muistan koko elämäni ja voin kertoa siitä vuorostani taas tuleville sukupolville.

Kirjoittaja käy parhaillaan rippikoulua Tuiran seurakunnassa ja pääsee ripille heinäkuussa.