Artikkelit avainsanalla: lähetystyö
2.9.2024
Rukous korostui lähetysjuhlilla
Kristityt eri puolilta maailmaa vetosivat Oulunsalon lähetysjuhlien vieraisiin: rukoilkaa kirkkojemme puolesta.
Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtajan Pauliina Parhialan rukouksissa muistetaan eteläisen Afrikan kuivuudesta kärsiviä köyhiä.
5.8.2024
Taidelahjoitukset
Oulun tuomiokirkkoseurakunta on saanut kaksi kädentaitajien tuotelahjoitusta myytäviksi lähetystyön hyväksi. Elokuun lopussa Oulussa pidetään myös Yhteisvastuukeräyksen hyväksi huutokauppa, johon voi lahjoittaa tuotteita myytäväksi.
25.5.2024
Frans Kinnunen toivoo vapaaehtoisille suurempaa roolia seurakunnissa
Vapaaehtoistyön lisäksi Haukiputaan seurakuntapastorin viransijaisena toimivan Kinnusen sydän sykkii lähetystyölle.
11.3.2024
Luulojen tilalle tietoa lähetystyöstä
Ennakkoluulot lähetystyötä kohtaan ovat sitkeitä ja vaativat jatkuvaa oikaisemista. Oikeaa tietoa on tarjolla esimerkiksi hiippakunnan lähetysjuhlilla Oulunsalossa.
8.3.2024
Ella Pääkkö
Paluu kirkon töihin on tuntunut oikein mukavalta, toteaa Ella Pääkkö, joka aloitti Kiimingin seurakunnan lähetystyön ja kansainvälisen työn ohjaajana vuoden alussa.
2.3.2024
Liminka perjantaikahvila
Liminkalaisilla on mahdollisuus tukea lähetystyötä herkutellen: kerran kuussa seurakuntatalolla voi poiketa päiväkahveilla ja kotiin viemisiksi voi ostaa samana aamuna tehtyjä leivonnaisia.
30.11.2023
Valtuusto nuijii ratkaisun rahanjakoon
Oulun yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu 5. joulukuuta. Esityslistalla on aiheita, joista kirkon sisällä on näkemyseroja.
9.6.2023
Angolasta palannut Teija Lievonen on kesällä tien päällä pohjoisessa
Lähetystyöntekijä Teija Lievonen lähtee kesällä tien päälle ja vierailee työtään tukevissa seurakunnissa pohjoisessa Suomessa. Laitasaaren rukoushuoneella Muhoksella Teijan voi tavata 19. kesäkuuta.
11.1.2023
Haaveena Jerusalem
Suomen Lähetysseuran järjestämä Lähde liikkeelle -koulutus tarjoaa mahdollisuuden tehdä lähetystyötä Suomessa tai ulkomailla.
15.6.2022
Mitä lähetystyö on nykypäivänä, uusi video tarjoaa aiheesta yhden väläyksen
Uusi Yhteyttä-video kertoo lyhyesti lähetystyöstä tänä päivänä. Katsokaa ja hyödyntäkää video toiminnassanne, sanoo hiippakuntasihteeri Matti Laurila terveisensä muun muassa seurakuntiin.
3.2.2022
Kiimingissä jalat pysyvät lämpiminä
Kimingin seurakunnan lähetystyö sai tammikuun lopussa valtavan sukkalahjoituksen. Lähetyssihteeri Katri Tuomiharju saattoi vain ihastella ahkeran kutojan kädentöitä. Sukkia haluttaisiin antaa muun muassa Vienan Karjalan Tiksan-kylän lapsille, mutta korona vaikeuttaa leiriyhteistyötä.
25.8.2021
Katja Tynkkynen iloitsee: lähtö Boliviaan on pian totta
Katja Tynkkynen odottaa malttamattomana lokakuuta. Silloin on tarkoitus lentää perheen kanssa Boliviaan. Se on Tynkkysen uusi asemapaikka Suomen Lähetysseuran työntekijänä.
25.8.2021
Lähetystyötä tehdään myös Euroopassa, pakolaisten parissa on omia hengellisiä yhteisöjä
Lähetysjärjestöt ja Kirkon Ulkomaanapu kertovat työstään tunturimaisemissa parhaaseen ruska-aikaan. Mukaan Oulun hiippakunnan lähetystapahtumaan voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista.
11.8.2021
Vanhempiensa jalanjäljillä
Anna Holmström on tyttöjen ja naisten puolella työssään Tansaniassa. Uusi työkausi sisältää verkostoitumista maan uskonnollisten johtajien kanssa.
7.9.2020
Aika au pairina Floridassa opetti, kuinka erilaista elämää ihmiset voivat elää
Lähetyssihteerin sijaisena Kiimingissä aloittanut Noora Huotari haluaa tehdä maailmasta paremman paikan elää.
3.9.2020
Kurssin kautta vapaaehtois- tai lähetystyöhön
Suomen Lähetysseura kouluttaa vapaaehtois- ja lähetystyöstä kiinnostuneita tänä syksynä myös Oulussa.
25.8.2020
Rukous voi olla lääkärin työkalu Tansaniassa
Oululaislähtöinen Leena Pasanen on asunut Tansaniassa liki 40 vuotta. Lastenlääkärinä Ilembulassa toimiessaan hän kirjoitti Suomeen säännöllisesti kirjeitä. Torstaina 27. elokuuta Pasanen lukee katkelmia Tansanian-kirjeistään Oulujoen pappilassa.
21.7.2020
Nuorten pitämä kahvila kirkonmäellä keskittyy hyvän tekemiseen
Haukiputaan kirkon kellotapulissa on pieni viehättävä kahvila. Asiakkaille suositellaan mielellään muun muassa juustosuklaakakkua. Pistäytyminen kahvilassa on hyvä teko, sillä paikan tuotolla autetaan miinauhreja maailmalla.
11.6.2020
Terveisiä maailmalta: Aamulla vuorilla, illalla Hongkongin sykkeessä
Suomen Lähetysseurassa työskentelevällä Ilse Paakkisella on harvinainen ammattinimike: sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden neuvonantaja. Paakkisen asemapaikka on Hongkong.
10.6.2020
Terveisiä maailmalta: Tansanian maaseudulla radio on tärkein tiedonlähde
Anna Holmström on tehnyt töitä Tansaniassa jo vuodesta 2009: ensin YK:n palveluksessa, ja nyt viime syksystä lähtien Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattorina.
27.5.2020
Lähetysjuhlat lähetetään Kemistä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna
Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat lähetetään virtuaalisesti 4.–6. syyskuuta Kemistä ja Keminmaalta. Teemana on Saman veden äärellä.
12.4.2020
Toivon terveisiä: Haastettu lähimmäisyys
Ojennettu käsi, keskustelu, rukoileminen jonkun puolesta, ruoka-apu tai muu avustaminen voi puhua ihmisille enemmän evankeliumia kuin yksikään somekanavan kautta välitetty viesti, muistuttaa Katri Tuomiharju.
4.3.2020
Kolumni: Missä on perinteisen lähetystyöntekijän paikka?
Kristinuskon painopiste on yhä lähempänä päiväntasaajaa ja lähetystyötä tehdään nykyisin kaikkialta kaikkialle, eikä enää vain pohjoisesta etelään, kirjoittaa Mikko Pyhtilä.
31.1.2020
Kahvia, siemenleipää ja terveiset kaukomailta
Toivon paja innostaa lähetystyön piiriin Yli-Iissä.
21.1.2020
Maanantaitoiminta jatkuu Limingan Lähetysvintillä
Limingan pappilan pihapiirin punaisessa rakennuksessa jatkuu maanantaitoiminta, nyt Neulekahvilan merkeissä. Neulekahvilan maanantaitapaamisten lisäksi aletaan järjestää teematilaisuuksia. Niistä ensimmäinen on 27. tammikuuta.
16.1.2020
Ulkoministeriön olisi hyvä huomioida myös uskontojohtajien vaikutusvalta
Kun Afrikassa halutaan kohdata haasteita, kuten väestönkasvun tai ilmastomuutoksen hillitseminen, vuorovaikutus kasvavien kirkkokuntien johtajien kanssa on tärkeää, painottaa Suomen Lähetysseuran Rolf Steffansson.
8.1.2020
Kolumni: Ja meidät valtasi hämmennys
Vaikka koko muu maailma puhuisi pahaa, minulla on lupa puhua hyvää, muistuttaa Mikko Pyhtilä.
5.1.2020
Uskontojohtajilla on paljon vaikutusvaltaa
Kirkot ja uskonnolliset yhteisöt Afrikassa pystyvät vaikuttamaan yhä suurempaan joukkoon ihmisiä, Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson sanoo. Hänen kommenttinsa liittyy ulkoministeriön tuoreeseen selvitykseen.
4.1.2020
Afganilaisten parissa elämäntyönsä tehnyt Liisa Kingma on kuollut
Pitkäaikaisen lähetystyöntekijän ja darin kielen tulkin Liisa Kingman poismeno on jättänyt suuren aukon.