Artikkelit avainsanalla: päivän työ
9.10.2024
Päivän työ: Tärkeitä kohtaamisia
Päivän työ -sarjassa kirkon työntekijät kertovat omasta työstään ja sen synnyttämistä ajatuksista. Kiimingin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Jonna Kutilainen ehti päivän aikana muun muassa esitellä kirkkoa tokaluokkalaisille, seurata neljäsluokkalaisten pakopeliä ja suunnitella nuorten matkaa.
30.5.2024
Päivän työ Marjo Aalto
Päivän työ -sarjassa kirkon työntekijät kertovat omasta työstään ja sen synnyttämistä ajatuksista. Limingan lähetyssihteeri Marjo Aalto teki juhannusjuustomainosta, piti raamattu- ja lähetyspiiriä, suunnitteli tulevia tapahtumia – ja joi kuppikaupalla kahvia.
10.5.2024
Päivän työ Tiina Siloaho
Päivän työ -sarjassa kirkon työntekijät kertovat omasta työstään ja sen synnyttämistä ajatuksista. Nyt niistä kertoo nuorisotyönohjaaja Tiina Siloaho.
12.3.2024
Päivän työ: Lauri Holma
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntapastorin Lauri Holman toimittamassa ehtoollishartaudessa sana ja sakramentti ravitsevat keskellä viikkoa.
30.1.2024
Päivän työ Mari Liukkonen
Päivän työ -sarjassa kirkon työntekijät kertovat omasta työstään ja sen synnyttämistä ajatuksista. Tällä kertaa ääneen pääsee Hailuodon kanttori Mari Liukkonen.
13.12.2023
Päivän työ: Erityisavustaja on yleismies
Piispan erityisavustajan työ on vaihtelevaa. Keskeisten vastuutehtävien lisäksi eteen voi tulla yllättäviäkin tilanteita: "Kerran sain tehtäväksi etsiä jostakin vauvan videotervehdyksen kuvauksia varten", Mustakallio kirjoittaa Rauhan Tervehdyksen Päivän työ -sarjan jutussa.
5.7.2023
"On virkistävää tehdä työtä kesällä vähän eri syklissä"
Haukiputaan diakoniatyöntekijä Sari Lukka teki kesäisenä työpäivänä muun muassa järjestelyjä venekirkkoa varten ja oli odotettu vieras ikäihmisen luona.
27.4.2023
Päivän työ: Olipa rikas päivä!
Lumijoen kanttori Emilia Soranta sai hyvän mielen, kun kirkko täyttyi: konsertti tavoitti ja palveli. Ilonlähde hänelle ovat myös työkaverit, joiden kanssa rinta rinnan luovitaan tilanteesta toiseen.
24.1.2023
Päivän työ: Puuhaa ja pulinaa
Perhetoiminnan ohjaaja Eini Mäkelä iloitsee lasten ja perheiden kohtaamisesta. Viikot alkavat vauhdikkaasti maanantaiaamuisin Hiuskassa pidettävässä Puuhaa ja pulinaa -kerhossa.
6.9.2022
Päivän työ: Loman jälkeen töihin
Haukiputaan seurakunnan kirkkoherran Jaakko Tuiskun päivään mahtui suunnittelua, kokoustamista ja sähkökatko.
17.8.2022
Päivän työ: Opas on myös kuuntelija
Petra Uusimaa rakastaa historiaa ja taidetta, mutta parasta Oulun tuomiokirkon oppaan työssä on ollut ihmisten kohtaaminen.