Artikkelit avainsanalla: piispa jukka keskitalo
4.11.2024
Piispa sanoo sanansa
Jukka Keskitalo haluaa ottaa puheillaan kantaa myös vaikeisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Piispan näkemyksiä voi nyt tutkailla vasta ilmestyneestä kirjasta.
8.5.2024
Kotimaa: Piispa Keskitaloa ei kutsuttu Rauhan Sanan kesäjuhlille
Paikallinen piispa ei saa kutsua Kempeleessä heinäkuussa järjestettäville Rauhan Sanan Suvijuhlille. Taustalla vaikuttaa osaltaan piispojen maaliskuinen esitys kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallista.
2.2.2023
Piispa julisti rahanarvoisen Yhteisvastuu-kilpailun seurakunnille
Prosentuaalisesti eniten keräystuottoaan kasvattava Oulun hiippakunnan seurakunta saa 3000 euroa diakoniatyöhön. Piispa Jukka Keskitalo toivoo, että kilpailu kannustaa seurakuntia hyvään keräystulokseen.
19.1.2022
Oulun piispa jatkoi edeltäjänsä työtä
Piispa Jukka Keskitalon ja hänen seurueensa vierailu paavi Franciscuksen vastaanotolla nosti esille Samuel Salmen kymmenen vuotta sitten esitetyn anteeksipyynnön saamelaisille. Salmen työlle antaa kunniaa niin Jukka Keskitalo kuin saamelaispappi Mari Valjakka.
13.12.2021
Pohjoisen piispa juhlii syntymäpäiviään yleisötilaisuuksissa
Piispa Jukka Keskitalon syntymäpäiväjuhlallisuuksiin tammikuussa kuuluu konsertti, kirjanjulkistus sekä juhlaseminaari. Lahjoja piispa ei toivo, vaan niiden sijaan muistamiset voi osoittaa vähävaraisten ihmisten auttamistyöhön.
28.11.2021
Piispa yllätettiin vapaaehtoisten tekemällä himmelillä
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan vapaaehtoiset lahjoittivat tuomiokirkon himmelistä tekemänsä pienoismallin piispa Jukka Keskitalolle adventtikahveilla.
21.6.2021
Piispanpyöräily kannustaa liikkeelle nuorten hyväksi
Piispa Jukka Keskitalo kannustaa pohjoisen seurakuntia järjestämään oman pyöräilytapahtumansa elo-syyskuussa. Piispanpyöräilyllä kerätään varoja elämässään tukea tarvitseville nuorille. Yritykset ja yhteisöt toivotetaan myös tervetulleeksi tapahtumaan.
16.6.2021
Pääkirjoitus: Tervetuloa kirkkoon!
Jumalanpalveluksiin ja muihin seurakunnan tilaisuuksiin voi tulla turvallisella mielellä, kannustaa piispa Jukka Keskitalo. Syksyllä hän toivoo näkevänsä useita "koronasta vapautumisen juhlajumalanpalveluksia".