Artikkelit avainsanalla: tutkimus
28.1.2025
Nyt pääsee kertomaan messukokemuksiaan – opiskelija tutkii aikuistuvien nuorten jumalanpalveluksiin osallistumista
Millainen jumalanpalvelus on mielestäsi erityisen onnistunut? Muun muassa tätä kysytään teologiaa opiskelevan Mikko Raatikaisen kyselyssä.
22.7.2024
Miten papista tulee pappi? – Kirkon tutkimusjulkaisu avaa papiksi kasvamisen matkaa
Kirkon tutkimusjulkaisu luotaa muun muassa virkaiältään nuorten pappien osaamista ja identiteettiä.
30.12.2023
Tutkimus: Alle 30-vuotiaat suvaitsevaisimpia
Uskonnolliseen pukeutumiseen liittyvät keskustelut ja kiistat ovat nousussa maailmalla. Myös Suomessa teema on noussut poliittisen keskustelun kohteeksi.
16.9.2022
Apua tarvitsevien sekä yhteistyötahojen määrä kasvaa diakoniassa
Tutkimus kertoo, että korona-aika kasvatti diakonian avuntarvitsijoiden määrää. Diakoniatyöntekijät ennakoivat, että sote-uudistus lisää ainakin ohjauksen tarvetta.
22.4.2022
Joka kymmenes kirkon työntekijä on kokenut työssään häirintää
Seurakunnissa esiintyy sekä sanallista että fyysistä häirintää. Tämä käy ilmi kyselystä, joka kokosi alkuvuonna tietoa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
17.9.2020
Perheiltä halutaan kuulla, miten usko ja arvot siirtyvät sukupolvelta toiselle
Oulun seudulta haetaan perheitä tutkimukseen, joka selvittää, miten usko, arvot ja katsomukset välittyvät – tai eivät välity – perheissä sukupolvelta toiselle.
16.9.2020
"Olin aina miettinyt, kuinka minä ja Orajärven kylä liitymme toisiinsa"
Uteliaisuus sai oululaisen Esko Orajärven aloittamaan sukututkimuksen parikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen hän on ehtinyt perata omat sukulaisensa 1400-luvulle saakka, mutta perehtyä myös muiden taustoihin.
15.4.2020
Koronakriisi kuormittaa eniten alle kolmekymppisiä
Henkisesti vähiten kuormittuneita ovat yli 70-vuotiaat, selviää Kirkon tutkimuskeskuksen teettämästä tutkimuksesta.