Artikkelit avainsanalla: yv-keräys
1.2.2024
Yhteisvastuukeräys 2024 alkaa
Yhteisvastuukeräys käynnistyy sunnuntaina 4. helmikuuta. Tänä vuonna kerätään varoja nuorille, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa syrjäytyä, menettää elämänhallintansa tai mahdollisuuden hyvään elämään.
6.2.2023
Ilmastokriisi vaarantaa koulunkäynnin
Yhteisvastuukeräyksen avulla Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahasto tukee lasten ja nuorten kouluunpaluuta Keniassa. Pahin kuivuus neljään vuosikymmeneen on kasvattanut turvattomuutta ja saanut tuhannet lapset ja nuoret keskeyttämään koulunkäynnin.
3.2.2023
KUA:n Kenian maajohtaja osallistuu Yhteisvastuukeräyksen avajaisjumalanpalvelukseen Oulussa
Kirkon Ulkomaanavun Kenian maatoimiston ohjelmapäällikkö Alexon Mwasi osallistuu Yhteisvastuukeräyksen avajaisjumalanpalvelukseen Karjasillan kirkossa sunnuntaina 5. helmikuuta. Keräystuotolla tuetaan tuetaan koulunsa kesken jättäneiden nuorten kouluun paluuta ja koulussa pysymistä Keniassa.
28.10.2022
Yhteisvastuukeräys tuotti Oulussa yli 60 000 euroa
Oulun evankelis-luterilaisissa seurakunnissa Yhteisvastuukeräyksen tuotolla järjestetään esimerkiksi yläkouluikäisille tarkoitettuja mopokerhoja, täysi-ikäistyville nuorille tarkoitettuja leirejä sekä myönnetään avustusta lapsen tai nuoren harrastukseen.
1.3.2022
Auttamishalua löytyy: joka kolmas suomalainen tekee kertalahjoituksia
Suurin osa suomalaisista suhtautuu lahjoittamiseen erittäin myönteisesti. Kertalahjoitukset ovat edelleen suosituin tapa lahjoittaa rahaa, mutta säännöllisten lahjoittajien osuus on kasvanut selvästi.
8.2.2022
Kehuja keräävät ukot tositoimissa jälleen
Yhteisvastuukerääjiksi valjastetut vaivaisukot saavat kehuja vaivaisukkoperinnettä vaalivasta yhdistyksestä.
28.9.2021
Kaukana parhaista tuotoista
Uusi idea toimi: vaivaisukot olivat Yhteisvastuukeräyksen ilonpilkkuja. Myös modernimmat keräystavat poikivat varoja keräykseen, jonka lopputuottoa korona heikentää merkittävästi jo toista vuotta peräkkäin.