Hartaus pyhäinpäivälle 31.10. - Valo, joka jää

Valo, joka jää

Jeesuksen mukaan murheelliset ovat autuaita, sillä he saavat lopulta lohdutuksen. Ihmiselämään mahtuu niin paljon surua, että jostakin se toivo ja helpotus on tietenkin kaivettava. Että jos edes taivaan kodissa ihminen saisi rauhan.

Pyhäinpäivänä moni muistelee edesmenneitä rakkaitaan. Ehkä sytyttää kynttilän ja toivoo, että joskus vielä kohdataan, siellä jossain. Niin paljon kuin eri yhteyksissä yritetäänkin kuvata taivasta, niin mitään varmaa tietoa meillä ei siitä ole. Jopa Raamattu muuttuu harvasanaiseksi, kun puhutaan taivaasta tai Jumalan valtakunnasta. Se ei kuitenkaan ole jokaiselle yksityinen taivas, kuten moni mielellään ajattelee, vaan paikka, jossa ollaan yhdessä muiden kanssa. Taivaassa saamme uuden minän ja kaikki entinen menettää merkityksensä. Paitsi rakkaus, koska se ei koskaan katoa.

Rakkaus saa kestämään silloinkin, kun kaikki muu on mustaa. Kun pitää hoitaa tietyt asiat, vaikka mieli sanoo, että tätä en voi enää kestää.

Ja kun se rakas ihminen lasketaan maan poveen, niin haudalle on tapana sytyttää kynttilä. Ei niinkään kuollutta varten, vaan eläviä. Että olisi edes joku muistutus toivosta ja valosta surun ja toivottomuuden keskellä. Kuolemaan ja hyvästeihin liittyvät rituaalit pitävät meidät pystyssä, kun järki ei ymmärrä tapahtunutta. Sanat ovat tyhjiä, kun suru vyöryy päälle. On helpompaa tehdä jotakin kuin pysähtyä menetyksen äärelle.

Jumalan sana lupaa, että taivaassa meillä on ikuinen valo. Mutta niin kauan kuin vaellamme täällä maan päällä, surua ei pitäisi hävetä tai piilottaa. Kuolemaa ei kannata pelätä. Kun alamme vältellä osia ihmisyydestä, niin ollaan jo väärällä tiellä. Autuus ei tule kieltämisestä vaan hyväksymisestä. Sen tosiasian kohtaamisesta, että kerran pitää kuolla. Onpa rikas tai köyhä, niin kerran täältä lähdetään. Jospa se tieto antaisi meille viisautta jäljellä oleviin päiviin.

 Kirjoittaja on Muhoksen seurakunnan pappi

Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta, kaikkien pyhien päivästä 1.11. (Festum omnium sanctorum) ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä 2.11. (Commemoratio omnium fidelium defunctorum). Siten muistelun kohteena ovat sekä kaikki kristikunnan marttyyrit että muut uskossa Kristukseen kuolleet. Sana pyhä ei kuitenkaan viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Hän on uskossa osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä. Päivän perinteinen evankeliumi onkin Jeesuksen vuorisaarnan alussa oleva autuaaksijulistus.

Uskontunnustuksen mukaan pyhät muodostavat yhteyden, johon voimme näkymättömästi liittyä.

Raamatun tekstit

Psalmi: Ps. 89:6–8, 16–19

Taivaat ylistävät sinun ihmeitäsi, Herra,
taivaan joukot sinun uskollisuuttasi.
Ei kukaan korkeuksissa ole Herran vertainen,
ei kukaan hänen kaltaisensa jumalien joukossa!
Hän on Jumala, jonka edessä taivaan pyhät vapisevat,
jota kaikki hänen ympärillään pelkäävät ja palvovat.
Onnellinen se kansa, joka riemuiten ylistää sinua, Herra!
Se kansa saa vaeltaa sinun kasvojesi valossa.
Alati sinä olet ilomme lähde,
sinä olet uskollinen, sinä annat meille menestyksen.
Sinä olet meidän voimamme ja ylpeytemme,
sinun hyvyytesi rohkaisee meitä.
Herra on meidän kilpemme,
Israelin Pyhä meidän kuninkaamme!

Ensimmäinen lukukappale: Jes. 60:18–21

Ei kuulla enää väkivallasta sinun maassasi,
ei tuhosta eikä turmiosta sinun rajojesi sisällä.
Minun apuni on sinun muurinasi
ja minun ylistykseni sinun portteinasi.
Aurinko ei enää ole sinun päiviesi valona
eikä kuu kirkasta sinun teitäsi,
vaan Herra on sinun ikuinen valosi
ja sinun Jumalasi on sinun kirkkautesi.
Sinun aurinkosi ei enää laske
eikä kuu katoa,
sillä Herra on sinun ainaisena valonasi.
Sinun murhepäiviesi luku on täyttynyt.
Vanhurskaita ovat silloin kaikki kansasi jäsenet,
maa on iäti oleva heidän.
He ovat taimia minun tarhassani,
minun kätteni työ, jolla osoitan kirkkauteni.

Toinen lukukappale: Ilm. 21:1–4

Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.”

Evankeliumi: Matt. 5:1–12

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”