Testasimme: Ilmainen hautakarttapalvelu opastaa oikealle haudalle Oulussa

 

Oulun seurakunnat on ottanut käyttöön hautakarttapalvelun, jonka avulla voi selvittää Ouluun haudatun vainajan hautapaikan.

Palvelu löytyy osoitteesta hautakartta.fi.  Jotta hauta löytyy, sen hallinta-ajan täytyy kuitenkin olla voimassa.

Mukana palvelussa ovat kaikki Oulun seurakuntien hautausmaat  lukuun ottamatta Haukiputaan vanhaa hautausmaata, jolle on haudattu vainajia viimeksi 1800-luvulla.

Reittikartta näkyville paikan päällä

Kävimme Oulun hautausmaalla Intiössä testaamassa palvelua.

 

 

Sivustolle mennessä valitaan ensin etusivusta Oulun seurakunnat. Sen jälkeen avautuu lomake, johon kirjoitetaan vainajan nimi.

Testatessamme palvelua huomasimme, että pelkkä sukunimikin riittää saamaan listauksen. Jos etunimi on kaksiosainen, tai sen kirjoitusasusta on epäselvyyttä, nimi kannattaa naputella ilman väliviivaa.

 

 

 

Lomakkeessa voi valita myös hautausmaan, jos se on tiedossa, mutta tiedot löytyvät myös pelkällä nimellä.

Hae-napin painamisen jälkeen palvelu kertoo, mille hautausmaalle kyseinen vainaja on haudattu ja näyttää haudan sijainnin näytölle ilmestyvällä kartalla. Puhelimella käytettäessä palvelu myös opastaa lyhimmän reitin haudalle, jos käyttäjä on tehdessään kyseisellä hautausmaalla.

 

 

Palvelua testatessamme huomasimme, että aivan kuten muillakin karttasovelluksilla, reitti päivittyy sitä mukaa kun sitä lähtee kulkemaan.

 

 

Haudan sijainnin lisäksi palvelu näyttää vainajan syntymä- ja kuolinajan sekä samaan hautapaikkaan haudattujen henkilöiden nimet.

Näistä lisätiedoista onkin apua, varsinkin jos henkilöllä on ollut yleinen nimi. Kokeilimme hakea hautoja nimellä Matti Heikkinen. Pelkästään Oulun hautausmaalta heitä löytyi 14.

Palvelu auttaa myös seurakunnan työntekijöitä

Kaikille avoin hautakarttapalvelu otettiin käyttöön, koska hautauspalveluihin tulee paljon kyselyjä hautapaikkojen sijainnista, erityisesti kesäisin.

– Kesällä sekä paikalliset että Ouluun lomalle tulevat liikkuvat hautausmailla. Saamme kyselyjä hautapaikkojen sijainnista viikoittain, kertoo Oulun seurakuntien hautaustoimen johtaja Sanna-Kaisa Rivasto.

– Osa hakee jonkun tunnetun ihmisen hautapaikkaa, mutta suurin osa haluaa löytää omaisen tai tuttavan haudan.

Hautakarttapalvelun avulla myös hautausmaiden työntekijät voivat ohjata kävijöitä heidän etsimälleen haudalle.

Hautakartta.fi on Geometrix Oy:n toimittama paikkatietopalvelu, joka on käytössä useissa evankelis-luterilaisissa seurakunnissa.

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää