Kari ja Leino Haapala käynnistävät KappeLiven syyskauden: "Haimme tähän konserttisarjaan nimenomaan hengellistä näkökulmaa"
KappeLiven syyskausi käynnistyy Kari ja Leino Haapalan Laulu ja sen tarina -konsertilla.
Isä ja poika, lauluja elämän varrelta ja tarinoita niiden takaa.
Tätä kaikkea on luvassa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Pyhän Luukkaan kappelissa, kun Kari ja Leino Haapala astuvat KappeLiven lavalle.
– Laulu ja sen tarina -konserttiin on poimittu kappaleita isän muusikkouran varrelta 80-luvulta tähän päivään saakka. Luvassa on musiikkia monelta eri aikakaudelta ja hyvä läpileikkaus isän urasta, Leino Haapala kertoo.
Haluamme olla kirkkokonserteissa juuri niiden asioiden äärellä, jotka ovat kirkossa oleellisia.
Kari Haapalan nimi saattaa olla Suomen gospelmusiikkikenttään perehtyneille tuttu hiljattain 30-vuotisjuhlaansa viettäneestä Mustarastas-yhtyeestä.
Kari lupaa, että illan aikana kuullaan myös Mustarastaan biisejä.
– Haimme tähän konserttisarjaan nimenomaan hengellistä näkökulmaa. Haluamme olla kirkkokonserteissa juuri niiden asioiden äärellä, jotka ovat kirkossa oleellisia. Mustarastaan tuotannosta mukaan on valikoitunut esimerkiksi kansantarunomaiseen tarinankerrontaan nojaavia kappaleita, joissa on kristillinen perusvire, Kari Haapala perustelee.
Laulut konsertin keskiössä
Kaksikko on tehnyt puolentoista vuoden aikana noin parikymmentä yhteiskonserttia.
Kari kertoo, että motiivi isän ja pojan yhteiseen musisointiin syntyi Mustarastas-yhtyeen juhlakiertueen jälkeen.
– Leinosta on kehittynyt vuosien varrella hieno pianisti. Kysyin häneltä varovasti, kiinnostaisiko keikkailu kahdestaan isän kanssa ja hän näytti vihreää valoa. Mielestämme kahden muusikon konsertissa laulut pääsevät eri tavalla esiin kuin bändin kanssa.
– Minulle on myös tärkeää viettää aikaa aikuisen lapseni kanssa. Arjessa tapaamiset ovat usein nopeita, ja nyt keikkareissujen aikana ehdimme jutella läpi monenlaista – sellaisiakin asioita, jotka olisivat muuten saattaneet jäädä puhumatta.

Kari ja Leino Haapala tarjoavat KappeLivessä kuulijoille hetken rauhoittumiselle ja pysähtymiselle. ”Luvassa ei ole varsinaista bilemeinkinkiä, vaikka mukana on myös toiveikkaita ja iloisia kappaleita”, Leino Haapala kertoo.
Yleisölle sana on vapaa
Keskustelua ja vuorovaikutusta on luvassa myös KappeLiven konsertissa.
Kari kuvaa, että suunnitteluvaiheesta lähtien konsertin ajatuksena on ollut se, että kappaleiden välissä hän avaa laulujen taustoja – esimerkiksi sitä, mistä kappaleen aihe tai idea on syntynyt.
Sana on myös yleisölle vapaa.
On aina hienoa nähdä, että laulu koskettaa ihmistä ja tavoittaa kuulijan.
– Tavoitteenamme on luoda intiimi tila ja tilanne, jossa ihmiset ovat meitä lähellä. Yritämme välttää kaikenlaista pönötystä. Pyhän Luukkaan kappeli on tilana tällaiselle konsertille ihanteellinen, Kari ja Leino kehuvat.
Musiikillisen vuorovaikutuksen lisäksi kaksikko toivoo, että laulut ja niiden sanoma puhuttelevat ihmisiä.
– On aina hienoa nähdä, että laulu koskettaa ihmistä ja tavoittaa kuulijan. Haluamme tarjota konsertin avulla myös mahdollisuuden pysähtymiseen sekä henkisten asioiden pohtimiseen.
Luonteva työnjako
Isän ja pojan työnjako konsertin suhteen on sujunut luontevasti.
Pianonvirittäjänä työskentelevä Leino on ollut aina kiinnostunut musiikin teoriasta ja analyysistä, teknisestä osaamisesta sekä soittamisesta.
– Minua on aina kannustettu kuuntelemaan ja soittamaan musiikkia. Musiikki on minulle turvapaikka ja tunteiden käsittelyn työkalu sekä tapa saada ajatukset pois muista asioista.
Kari kuvaakin Leinon olevan päävastuussa konsertissa kuultavien kappaleiden uudelleensovituksesta. Hän itse tunnustaa mieltävänsä itsensä vahvasti laulaja-lauluntekijäksi.
– Laulujen tekeminen on erityisosaamistani. Olen soittanut 14-vuotiaasta kitaraa, ja tehnyt siitä asti omia kappaleita. Se on musiikissa mun suurin rakkaus.
Laulu ja sen tarina -konsertti KappeLivessä Pyhän Luukkaan kappelissa (Yliopistokatu 7) lauantaina 5. syyskuuta kello 19. Konserttiin on vapaa pääsy.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
