Varjelusta koulutielle: "Siunauksen saaminen on perheemme tapa olla kirkon toiminnassa ja yhteydessä mukana"

Viljami Valtonen odottaa malttamattomana koulun alkua. Ennen ensimmäistä koulupäivää hän käy hakemassa siunauksen koulutielle.

Kadut täyttyvät keskiviikkona pienistä kulkijoista, kun Oulun alueen peruskoulujen syyslukukausi käynnistyy.

Hintan koulussa koulutaipaleensa aloittava Viljami Valtonen odottaa malttamattomana ekaluokan alkamista.

– Olen hommannut jo pienempänä Ninja Go -repun, uutta ei tarvinnut ostaa ekaluokkaa varten. Lisäksi valmiina on penaali ja polkupyörä, jolla kuljen koulumatkat, Viljami kertoo.

”Kyllä mua vähän jänskättää, mutta onneksi tulee joitakin kavereita samalle luokalle.”

-Viljami Valtonen-

Viljamin isä Ville Valtonen lisää, että noin kilometrin mittaista koulumatkaa harjoitellaan parhaillaan.

– Kouluun pääsee suoraan pyöräteitä pitkin, matkan varrella on yksi tai kaksi suojatietä, Viljami tietää.

Viljami kertoo olevansa innoissaan koulun alkamisesta.

– Kyllä mua vähän jänskättää, mutta onneksi tulee joitakin kavereita samalle luokalle.

Lempiaineeksi Viljami mainitsee kotitalouden, ainakin näin alustavasti.

– Kotitalous on hauska aine, ainakin yhdessä sadussa. Siellä tehtiin itse ruokaa ja lopulta koko homma meni överiksi: siellä tehtiin kaikkia outoja sekoituksia, puhkaistiin riisipusseja ja kaikki ruoat olivat niin kummallisen makuisia, että kukaan ei voinut syödä niitä.

Ennen koulun ovien avautumista Viljami käy hakemassa siunauksen koulutielle.

– Viljamin koulutielle siunaaminen on tärkeää. Näkisin, että siunauksen saaminen on perheemme tapa olla kirkon toiminnassa ja yhteydessä mukana. Siunauksella haetaan myös varjelusta pienelle ekaluokkalaiselle, Ville Valtonen summaa.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää